Arkistolöytöjä-sarja jatkuu viinaa käsittelevällä luvulla kirjasta Suomen kansanomaista kulttuuria. Teos on mielestäni paras julkaistu yleisteos suomalaisesta kansanperinteestä, ja se sisältää luvut lähes kaikilta kansan perinteisten töiden ja esinekulttuurin aloilta. Kirja on myös perusteellisesti kuvitettu vanhoin valokuvin ja piirroksin.
Ote kirjasta Kansanomaista kulttuuria, U. T. Sirelius 1919
Oluen kanssa rupesi uuden ajan alulla juhlajuomana kilpailemaan viina, jonka valmistaminen vähitellen kävi kansanomaiseksi taidoksi kautta koko maan. V. 1638 säädettiin ensi kerran kotipoltosta vero, mutta kun juoppous kovin lisääntyi, kiellettiin kotipoltto kokonaan 1718. Koska tämä toimenpide ei enää auttanut, säädettiin 1731, että jokainen, jolla oli manttaaliin pantua maata, sai vapaasti veroa vastaan polttaa viinaa. Kun välillä —vv. 1775—1787 — oli kokeiltu kruunun monopolilla, tuli kotipoltto maalla taaskin luvalliseksi. V. 1800 määrättiin, että viinapannun koko oli oleva taloa myöten; niinpä esim. manttaalin suuruinen talo sai polttaa 50 kannua. Vihdoin v. 1866 siirryttiin Suomessa jälleen kruununmonopoliin.
Näyttää siltä kuin runsas viinankäyttö ainakin suurimmassa osassa maatamme olisi luettava itäisiin kulttuurivirtauksiin. A. Saloviuksen todistuksen mukaan Orivedeltä 1753 tottui suurin osa tämän pitäjän mies- ja naisväestä jälkeen vuoden 1714 eli "Venäjän ylivallan aikana" juopotteluun, ja Rudenschöld antaa saman todistuksen: "Suomen kansan kerrotaan entisaikoina yleensä olleen raitista ja uutteraa mutta Venäjän ylivallan aikana, kun heidän kauan piti olla vailla, lakia ja järjestystä, lankesivat useat juopotteluun, mitä monet kaikkialle teiden varsille ja kirkoille ikäänkuin satimiksi talonpojalle sijoitetut kapakat ylläpitivät..."Mäntyharjun kirkkoherra, Zachris Cygneus kertoo 1800 joidenkuiden silloin vielä eläneiden vanhain miesten sanoneen viinan ja tupakan heidän lapsuutensa aikana olleen miltei käyttämättömiä ja tuntemattomia ylellisyysaineita. Viinan valmistus oli paikkakunnalla opittu Inkerinmaalta, Virosta ja Liivinmaalta saapuneilta pakolaisilta venäläisten valloittaessa nämä seudut. On mahdollista, että niin viinan käyttö kuin polttokin aluksi olivat etupäässä yläluokan asioita. Viitanneeko tähän se Säämingin ja Kerimäen talvi-käräjäin pöytäkirjan tieto v:lta 1739, että kornetti Reinhold Johan Burghausen tulipalossa oli menettänyt kaksi viinapannua.
Poltto tapahtui Etelä-Pohjanmaalla seuraavaan tapaan: Aineensekotusastiaan pantiin esim. 5 kappaa kauroja ja 10 rukiita sekä lämmintä vettä useampaan erään, kunnes ainekset rupesivat imeltymään. Tuon-tuostakin sekoitettiin, mutta välillä pidettiin astia peitettynä. Seoksen viimeistä kertaa seisoessa otettiin siitä noin puoli korvoa eri astiaan haaleanpuoleiseen veteen, johon pantiin hiiva. Imeltynyt seos ammennettiin sekoitusastiasta n. s. tuhkasuuhun, kaksipohjaiseen isoon tiinuun, johon myös hiivavesi kaadettiin. Tätä tehdessä sanottiin:Sikasuuta siivotkohon,
Tunkiolla nukkukohon,
Koira kättä nuolkohon.
Tuhkasuu pantiin kovasti tukkoon, ettei henki pääsisi mistään, ja liuoksen annettiin seistä siinä 3 á 4 vuorokautta, minkä jälkeen sitä ruvettiin laskemaan tulelle asetettuun viinapannuun. Tämän viereen sijoitettiin kylmällä vedellä tai jäällä täytetty piipputynnyri, jonka läpi viinapannun hatun putkien jatko-osat pistettiin siten, että niiden päät joutuivat kolmannen eli sikuna-astian suulle. Jos pannu oli muurissa, juoksivat hatun putket muurin seinän läpi piipputynnyrin piippuihin (kuva 279). Kiehutettuna seos muuttui höyryksi, joka painuessaan putkia alas jäähdytys-astian kohdalla tiivistyi nestekarpaloiksi, jotka valuivat n. s. sikunana juuri mainittuun kolmanteen astiaan.
Kun koko tuhkasuu oli tyhjäksi keitetty, kiehutettiin sikuna uudelleen viinapannussa, jolloin se puhdistui käyttökelpoiseksi viinaksi. Kutakin pannullista kiehutettiin, kunnes piipuista päreelle laskettu neste lakkasi palamasta, mikä osoitti sen käyneen liian vetiseksi. Ensi kertaa keitettäessä jäi pannun pohjalle trankki, joku syötettiin eläimille, toista kertaa keitettäessä jälkisikuna, mikä ei kelvannut mihinkään käytettäväksi. Valmis viina laskettiin suuriin mahapulloihin (kuva 283, VII), joita säilytettiin jyväaitoissa tai n. s. kammioissa - luhtien alaisissa ruoka-aitoissa.
Maamme länsiosissa oli viinankäyttö jo 1700 luvun puolivälissä kovin ylellistä, jopa nuoreen naisväkeenkin levinnyttä. Maalahden isäntien esim. kerrotaan syksyllä antaneen tyttärilleen ja palvelijattarilleen muutamia kappoja jyviä viinan valmistamiseksi, mikä tapa, alkuaan juontui siitä, että kihloissa olevilla tyttärillä oli oikeus valmistaa viinaa sulhasilleen. Mutta 1767 oli tämä tapa, kuten Klingius sanoo, jo siinä määrin levinnyt, että "tuskin oli olemassa kahtatoista vuotta täyttänyttä tyttöä, joka ei olisi ollut viinalla varustettu". Tavallista oli kotipolton aikana, että emännät tulivat taskumatteineen kirkkoon. Lapsivuoteessa he paikoitellen käyttivät runsaasti viinaa kipujensa lieventämiseksi.
Viinassa käytetyistä mausteista luku ei valitettavasti sano mitään. Tästä aiheesta onneksi löytyy erinomainen artikkeli Yrttitarha.comin tietopankista: Viina ja yrtit kansanperinteessä.
Pohjolassa viinaa höystettiin yleisesti marunalla, rohtoliperillä, kuminalla, fenkolilla, katajanmarjoilla ja pukinjuurella. Yrttiviinoista tuli suosittuja nautintoaineita, ja niitä käytettiin tietysti myös lääkkeinä ja "taikajuomina". Yleisimmin käytettiin tutuimpia kasveja, joiden vaikutukset tunnettiin hyvin. Eri kasveissa voima oli eri kohdissa.
Kukkia käytettiin siankärsämöstä, kamomillasauniosta, kevätesikosta, kielosta, ruususta ja marunasta; koiruohosta koottiin kukkivat oksat, pietaryrtistä kukat ja lehdet. Suopursun, suomyrtin, salvian, iisopin, kirvelin, liperin ja koivun lehtiä käytettiin viinaa maustamaan. Koivun silmut olivat arvotavaraa. Aniksesta ja kuminasta otettiin talteen siemenet, humalasta kävyt. Marjoja käytettiin mahdollisuuksien ja mielikuvituksen mukaan.
© Hyvien tapojen mukaiset lainaukset ovat tervetulleita linkittäessäsi tälle sivulle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti