lauantai 30. tammikuuta 2010

Vedenhaltiat suomalaisessa taikaperinteessä

Kokosin seuraavaan muutamia vedenhaltijoihin liittyviä uskomuksia ja taikoja kirjasta Suomen Kansan Muinaisia Taikoja II - Kalastustaikoja, joka on julkaistu vuonna 1892.











Kalastajan ja Vedenhaltijan väli näyttää, Suomen kansan kalastus-taioista päättäen, esi-isiemme käsityksen mukaan olleen hyvinkin ystävällinen. Kalastaja puhutteli Vedenhaltijoita monenlaisilla ylistys- ja hyväily-nimillä, niinkuin: "Veen Ahti armollinen, Veen kultainen kuningas", "Meren Ukko ruokorinta", "Veen-isäntä, Veen-emäntä" j. n. e. lyylitteli ja lepytteli heitä, toimitti heille uhreja ja sai palkinnoksi tästä hyvän kala-onnen.

---

Uimataoissa hyvin yleisesti mainitaan Vedenhaltijana myöskin Näkki. Häntä ei pidetty minäkään hyvänsuopana vedenhaltijana, vaan luultiin hänen ikipäiviksi vetävän puoleensa kaikki hukkuneet, vieläpä houkuttelevankin ihmisiä ja eläimiä veteen, ne sitte sinne hukuttaaksensa.

---

Vedenhaltijalla, niinkuin tulen-, metsän- y. m. haltijoille, oli tarkoin määrätty vaikutus-alansa ja piirinsä ja siinä hän ei suvainnut toisia haltijoita. Jos niiden väki tietoneuvoilla siirrettiin hänen alallensa, niin syntyi siitä tora. Semmoisessa tapauksessa, ja joskus muulloinkin, saattoi tietäjä esiytyä haltijoiden asettajana.

---

Jos Vedenhaltija ja Metsänhaltija ovat riitautuneet keskenään, niin Juhannus-yönä sidotaan ruumiin luut ympärilleen ja mennään metsän läpi pohjoiseen päin juoksevan kosken partaalle, niin koskesta tulee haltija, joka sanoo, mistä riita on tullut ja mitä on tehtävä, jos mieli päästä Metsän rauhaan. Sitte ne ruumiin luut päästellään päältään ja viskataan koskeen, niin Vedenhaltija menee matkoihinsa.

---

Metsämiehen tai kalamiehen tulille jos tulee Metsän- tai Vedenhaltija, niin pitää ottaa hattunsa päästään, ja jos ne ovat kouristuksissa, näyttävät lempeitä kasvoja, niin ovat mielissään ja heti seuraa hyvä saalis, mutta jos ovat kolkon-näköisiä, eikä vaatteissa näkyne hopea-siloja, niin saa pahaa peljätä, on usein tapaturmakin tarjona. Silloin on paras luvata joku uhri.

---

Järvi lahjotaan, jotta ei toinen saa siitä järvestä, siten, että otetaan elävää hopeata ja kierretään kolmasti vastapäivään järven ympäri. Kiertämään lähdetään joka kerta yhden puun kohdalta ja sitte kierretään neljäs kerta takaisin päin. Elävä hopea pannaan sitte sen puun kuoren alle.

---

Vaikka Vedenhaltija olisikin ollut kalastajalle kuinka suosiollinen hyvänsä, niin ei kalamies saanut, enempää kuin metsämieskään, pyydystää pyhänä, muutoin kuin eri lyylityksen (=uhrin) tehtyänsä.

---

Vedenhaltija lepytellään niin, että verkkoon tahi nuottaan, veteen laskiessa, kiinnitetään punaista villalankaa Vedenhaltijalle sukkalangaksi.

---

Ongella kun oltiin, niin annettiin tupakkaa Vetehiselle, että hän antoi hyvin isoja kaloja.

---

Kalavettä ei myöskään saanut saastuttaa eläimiä hukuttamalla, se ei ollut Vedenhaltijan mieleen, vaan lepytys oli tässäkin tarpeen. Nuotta-apaja pilautuu, kun koira hukutetaan apajan kohdalle, mutta jos keskelle järveä hukutetaan, niin se sen parempi, se ajaa kalat rannoille apajavesille. Jos vielä pannaan hopeaa koiran suuhun ja hukutetaan keskelle järveä, niin on sekin parempi, sen pitää Vedenhaltija erittäin hyvänä.

---

Kalat menevät järvestä toiseen, jos otetaan vanhat tulukset, joiden tekijätä ei tiedetä, ja niihin pannaan elävää hopeata, elävän puun pakkulata, mustan koiran karvoja, lepän kuoria ja käärmeen pää ja niiden tuluksien kanssa kierretään järvi, heitetään keskelle järveä ne tulukset ja sanotaan, että "Pois entiset eläjät uusien tieltä!" niin silloin Vedenhaltija suuttuu ja menee toiseen järveen sekä viepi karjansa mukanaan, eikä saa muuten kalavettä paranemaan, jos ei niitä tuluksia oteta pois ja hetteestä tuoda uutta haltijaa. Se kyllä on parempi entistä.








Lisäksi useisiin tietyn kalastusmenetelmän kanssa käytettyihin taikoihin kuuluu vedenhaltijoidenkin lepyttämistä.

On huvittavaa kuinka monet taioista tähtäävät muiden kalaonnen pilaamiseen.





Suomen Kansan Muinaisia Taikoja II - Kalastustaikoja sisältää myös satoja muita kalaonnea parantamaan käytettyjä taikoja. Lisätietoja kirjasta ja tilausmahdollisuuden löydät Salakirjat-kustantamoni sivuilta.

perjantai 29. tammikuuta 2010

Kansanluonto-dokumentti


Kansanluonto kuvaa luontomme herkkyyttä ja ankaruutta. Se kulkee käsi kädessä luonnon kierron kanssa, syntymästä kuolemaan, kuolemasta syntymään, kaikkina vuoden- ja vuorokaudenaikoina. Se vierailee maan äärissä: polttavassa kuumuudessa ja hyytävässä kylmyydessä, valossa ja pimeydessä, tyynessä ja myrskyssä. Se tarkastelee luontoa merikotkan silmin taivaalta ja lohen tunnoin pinnan alta. Se näkee pienessä suurta ja suuressa pientä.


Eilen lopetellessani postituksia katsoin sattumalta Petteri Saarion dokumentin Kansanluonto, joka osoittautui erääksi parhaista näkemistäni luontodokumenteista. Kaunista kuvamateriaalia mahtavista maisemista parhaisiin vuorokauden ja vuodenaikoihin.

Dokumenttiin oli myös hyvin valikoitu lainauksia luontokirjoistamme ja julkisuuden henkilöiltä.



Uusi tuttavuus oli myös dokumenttiin musiikin tehnyt nykykansanmusiikkia soittava ja kansanrunoutta hyödyntävä yhtye Suo. Todella hyvänkuuluista ja solistin Veera Voiman laulu sopi luontoaiheeseen erinomaisesti. Pitänee lainata tuo yhtyeen levy.

Harmillisesti dokumentti ei näytä löytyvän Yle Areenalta.

Päivitys klo 15.12: No nyt näyttää löytyvän, mainiota. Käykäähän siis katsomassa jos aihe kiinnostaa:

http://areena.yle.fi/video/714175

torstai 28. tammikuuta 2010

Lin Jutangin ajatuksia taiteesta ja koulutuksesta

Eilen joutona hetkenä tuli lueskeltua jälleen Lin Jutangin kirjaa Maallinen onni. Tällä kertaa valikoiduin puolisatunnaisesti lukemaan kirjan opiskelua ja taidetta käsitteleviä lukuja. Erityisesti kirjoitus kritisoi mekaanista ja laitostunutta koulutusjärjestelmää. Kirjoitus on 30-luvulta, mutta sittemmin sama kehitys on vain voimistunut.







On yleisesti tunnettua, että nykyinen kasvatus ja koulujärjestelmämme yleensä panee pääpainon tietämiselle unohtaen arvostelukyvyn kehittämisen. Tietojen päähänpänttäämistä pidetään itsetarkoituksena, ikään kuin suuri tietomäärä tekisi yksinään sivistyneen ihmisen. Mutta miksi ajatteleminen on kouluissamme syrjäytetyssä asemassa? Miksi kasvatusjärjestelmämme on tukahduttanut todellisen tiedonhalun ja muuttanut sen mekaaniseksi, luokitelluksi, passiiviseksi tietojen päähän pänttäämiseksi? Miksi pidämme tietämistä arvokkaampana kuin ajattelemista?

---

Syy on selvä. Olemme päätyneet tähän, koska me kasvatamme ihmisiä massoittain, tehdasmaisesti. Kaikki, mitä tapahtuu tehtaassa, tapahtuu kuolleen, mekaanisen järjestelmän mukaisesti. Puolustaakseen mainettaan ja standardoidakseen tuotteensa koulutehtaan täytyy varustaa ne todistuksilla. Todistuksien kirjoittaminen vaatii tuotteiden luokittelua, luokittelu arvosanoja ja arvosanojen määrääminen kuulusteluja, kirjoituksia ja tutkintoja. Koko juttu muodostaa loogillisen ketjun, jota ei voida katkaista. Mutta mekaanisten kokeiden ja tutkintojärjestelmän seuraukset ovat vakavampia kuin osaamme kuvitellakkaan. Siitä on välittömänä seurauksena muistin kehittäminen maun ja arvostelukyvyn kustannuksella.

---

Tiedonhalun tyydyttäminen on loppujen lopuksi kuin löytöretki tutkimattomaan maahan tai "sielun seikkailu", kuten Anatole France on sanonut. Ja on suuri ilo eikä suinkaan kidutus, jos kykenemme säilyttämään löytöretkeilijän avoimen, uteliaan ja seikkailunhaluisen mielen. Tarkoin määritellyn, yhdenmukaisen ja passiivisen tietojen ulkoluvun asemasta meidän on kehitettävä positiivista, yksilöllistä tiedonhalua.


Samaa itselähtöisen ja yksilöllisen opiskelun ajatusta Lin kannattaa myös taiteissa:

Taide on luomista ja lepoa. Näistä kahdesta puolesta on mielestäni jälkimmäinen, lepo eli inhimillisen hengen puhdas leikki, tärkeämpi. Niin paljon kuin kunnioitankin kaikkia luovan taiteen kuolemattomia tuotteita, maalauksia, rakennuksia, kirjallisuutta, olen sitä mieltä, että todellinen taiteen henki voi yleistyä ja muodostua yhteiskuntamme olennaiseksi osaksi vain siten, että mahdollisimman monet ihmiset harrastavat taiteita joutoaikanaan ilman mitään kuolemattomuuden kuvitelmia.

---

Ylipäänsä minä ihailen minkä hyvänsä alan harrastelijoita, harrastelijafilosofeja, harrastelijarunoilijoita, harrastelijavalokuvaajia, harrastelijataikureita, harrastelija-arkkitehtejä, jotka rakentavat itse talonsa, harrastelijamuusikkoja, harrastelijakasvitieteilijöitä ja harrastelijalentäjiä. Minulle tuottaa yhtä suurta nautintoa kuunnella ystäväni soittavan puutteellisella tekniikalla yksinkertaista sonaattia kuin jonkun mestarin konsertin kuunteleminen. Ja jokainen nauttii enemmän tuttavansa kotona esittämistä taikatempuista kuin ammattitaikurin lavaesityksistä, ja kaikki vanhemmat nauttivat enemmän lastensa teatterinäytännöistä kuin parhaastakaan Shakespearen esityksestä.

Harrastelijan esitykset syntyvät tahattomasti, ja tahattomuus on todellisen taiteen edellytys. Tämä on syynä siihen, että pidän niin tärkeänä, että Kiinassa maalaustaide on jokaisen sivistyneen ihmisen ajanvietettä eikä vain ammattitaiteilijoiden työtä. Ainoastaan säilyttämällä leikin luonteen taide voi välttyä kaupallistumasta.







Lin Jutang: Maallinen onni, 1949. Suomentanut Sakari Saarikivi

Ja nykyisin Kiinassa maalaustaide valmistetaan satojen maalaajien työhalleissa tuntipalkalla.

Tekniikan ja talouden kehitys on voimistanut myös tätä kehitystä. Aika harvoin näkee ketään harjoittavan mitään kulttuuria vain omaksi ilokseen, vaan lähinnä kuluttavan harvojen asiantuntijoiden suoritusten teknisiä tallenteita.

Tekisi mieli lukea Linin kääntämää klassisten kiinalaisten tekstien kokoelmaa Ymmärtämisen taito, mutta kirja on valitettavasti omilla teillään.

keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Pallosalamat



Pallosalamat yleisesti hyväksytään olemassa olevaksi ilmiöksi ja niistä on valtavasti näköhavaintoja satojen vuosien ajalta, mutta kuitenkin pitäviä todisteita ja teorioita niiden olemassa olosta ei ole kyetty saamaan. Tällä tavoin pallosalamoiden asema on kiehtovan häilyvä paranormaalin ja tunnetun luonnonilmiön välillä.

1950-luvulla myös äitini serkkujen kotona nähtiin pallosalama ilmaantuvan ukonilmalla ikkunasta, liikkuvan muutamia sekuntteja tuvassa ja kadoten sen jälkeen. Lapseen tällaisella tarinalla oli tietenkin hyvin taianomainen vaikutus.

Iltalehden NettiTV:ssä on video, jonka uskotaan esittävän pallosalamaa:

http://www.iltalehti.fi/nettitv/?7194129

Ilmiö esiintyy kuitenkin kaukana taivaalla, joten en pitäisi ilmiötä välttämättä pallosalamana, vaan tunnistamattomana ilmakehän valoilmiönä.

Suomen viimeinen suuriruhtinas Nikolai Toinen myös todisti pallosalaman ilmestyksen ollessaan lapsi:

Erään kerran vanhempani olivat poissa, ja olin yöjumalanpalveluksessa isoisäni (Aleksanteri II) kanssa pienessä kirkossa Alexandriassa. Jumalanpalveluksen aikaan oli voimakas rajuilma, salamoita iski toisensa jälkeen ja näytti siltä kuin ukkonen murskaisi jopa kirkon ja koko maailman alleen.

Yhtäkkiä tuli varsin pimeää, tuulenpuuska puhalsi avoimesta ovesta ikonostaasin kynttilät sammuksiin, vieläkin voimakkaampi salamanisku jyrisi, ja yhtäkkiä näin tulisen pallon lentävän ikkunasta suoraan kohti Tsaaria. Pallo, joka oli salama, pyörähteli lattialla kynttiläkruunun ohitse ja tämän jälkeen lensi ulos ovesta pimeyteen.

Sydämeni jähmettyi, ja katsoin isoisääni - hänen ilmeensä oli täysin levollinen. Hän teki ristinmerkin aivan yhtä rauhallisesti kuin oli ollut tulisen pallon lentäessä ohitsemme, ja tunsin pelkoni olevan sopimatonta ja raukkamaista. Tunsin että oli vain seurattava tapahtumien kulkua ja uskottava Jumalan armoon, kuten isoisäni.

Kun pallo oli kulkenut koko kirkon läpi ja poistunut ovesta, katsoin uudelleen isoisääni. Hänen kasvoillaan oli lempeä hymy, ja hän nyökkäsi minulle. Pelkoni kaikkosi, ja tämän jälkeen en enää pelännyt rajuilmoja.

tiistai 26. tammikuuta 2010

Firenzen museon pienesineitä ja koruja



Firenzen arkeologisessa museossa herätti huomiota museokaupassa myytävien esinejäljennösten korkea laatu. Aikaisemmin onkin aina tympäännyttänyt museokauppojen muovi- ja kipsipainotteinen rihkamatarjonta. Firenzessä antiikin ajan pronssisten pienesineiden, sormusten ja riipusten kopiot olivat myös valmistettu pronssista ja patinoitu laadukkaasti. Esineiden oikea, raskas paino ja aidon materiaalin tuntuma olivat miellyttäviä.

Aihevalinnat tosin olisivat voineet olla monipuolisemmat, ja pienpatsaiden mittakaava oli jätetty hyvin pieneksi. Tällä oli kai pyritty mahdollistamaan tuo halpa 20-30 euron hinta.

Tuli myös mieleen kuinkakohan monet netissä myytävät roomalaiset sormukset ovat näiden museokauppojen valmistamia. Olenkin ihmetellyt näiden suurta tarjontaa.

Museossa myytiin myös vanhoissa maalauksissa esiintyvistä koruista tehtyjä jäljennöksiä. Hauska ajatus, ja korujen esillepanossa oli huomioitu ottaa esille myös alkuperäisen maalauksen kuva. Eivät tosin toki olleet jalometallia.

maanantai 25. tammikuuta 2010

Paluu Italian matkalta



Noniin, sitä ollaan taas Suomessa. Ensimmäiset päivät olin Bergamossa ja kävin päivämatkoilla Leccossa Como-järvellä, ja Desenzanossa Garda-järvellä. Sää tuolla pohjoisessa on hieman turhan viileä ja sumuinen tähän aikaan vuodesta, mutta muutoin kauniita pikkukaupunkeja vuorineen.

Genovassa ei valitettavasti ole hostellia auki tammikuussa, joten jatkoin suoraan Cinque Terreen. Alue sijaitsee Ligurian rannikolla ja muodostuu viidestä vanhasta rantakallioiden rinteille rakennetusta kalastajakylästä. Alueen rauhallisuus on aivan omaa luokkaansa erityisesti näin keskitalvella, vaikka sää onkin lämmin. Oli riemuisaa pitkästä aikaa nähdä puiden ja rinteiden kukkivan.



Antiikkiliikkeitä en valitettavasti päässyt juurikaan tutkimaan kun olin lähinnä noissa pikkukaupungeissa. Myös valtaosa matkalle osuneista liikkeistä olivat enempi tyylihuonekaluihin ja muuhun kiiltävään keskittyneitä. Ehkäpä karkeampitekoisia puuesineitä ja talonpoikaisantiikkia saattaisi myös löytyä paremmin erilaisista myyntitapahtumista ja toreilta.



Myös museokäynnit jäivät melko vähälle, mutta Firenzen arkeologinen museo oli kiinnostava. Erityisen hyvin sieltä näyttää löytyvän etruskien esineistöä, sekä pronssisia pienpatsaita. Etenkin parit näytteillä olevat maagilliset käsipatsaat olivat minulle ennalta tuntematon esineryhmä. Pitääpä tutkia noiden taustoja lisää ja kirjoittaa niistä oma tekstinsä. Myös eräät etruskien pienpatsaat olivat groteskilta tyyliltään hyvin omalaatuisia.

lauantai 16. tammikuuta 2010

Riian kuulumiset



Tulimme toissapäivänä bussilla tänne Riikaan. Matka kesti nelisen tuntia ja maksoi noin 15 euroa.

Sinänsä en ole hirveän innostunut Riikasta, ja vuodenaika on vierailuun huonoin mahdollinen. Kaupunki on kuitenkin halpa ja kätevän lähellä, ja täältä on paljon edullisia jatkolentoja. Edellisestä käynnistä on myös jo kulunut aikaa, ja Latviaan iskenyt ehkä Euroopan pahin lama luo sille omaa eksotiikkaa. Harmi vain etteivät ehtineet devalvoida latiaan ajoissa.

Vierailukohteista täällä kiinnostavat lähinnä rautatie- ja bussiasemien lähellä oleva entisiin lentokonehalleihin pystytetty torialue, josta löytyy hieman myös antiikkia. Pääosin tosin sianlihaa ja neuvostokansalaisia. Mukava kohde silti, ja hyvin vilkas etenkin näin lauantaisin.

Olisi tehnyt mieli ostaa eriskummallinen pahkasta kaiverrettu puujumalan pää, mutta valitettavasti mukaan sattui väärä pankkikortti ja en saa nostettua käteistä. Noh ehkäpä sitten ensi käynnillä. Onneksi näiden antiikkikauppojen varaston kiertonopeus ei ole suuri, edellisessäkin liikkeessä näytti olevan paljolti samat esineet kuin 2 vuotta aikaisemmin.



Museoista tahdoin käydä lähinnä Taidekäsityö ja design-museossa, joka sisältää runsaasti myös kansantaidetta. Löytyipä pari ryijyäkin, tosin melko tavanomaista. Latvian taidemuseossa kiinnostivat parit kirjoja kuvittavat kansallisromanttiset grafiikkasarjat vuosisadan alusta.

Viihtyisin kohde löytyisi läheisestä Jurmalan merenrantakaupungista, mutta valitettavasti vain kesäaikaan. Kaupunki koostuu pääosin vanhoista puuhuviloista ja pitkistä hiekkarannoista, ja on muutoinkin luonteeltaan sopivan lomaisa.

Miniläppäri on osoittanut kätevyytensä. Laite on hyvänkokoinen ja langattomia verkkoja on ainakin täällä Riikassa löytynyt helposti. Myös 6 tunnin akunkesto on yltäkylläinen. Olisi pitänyt hankkia tämä jo aikoja sitten.

Kameran johto jäi kotiin, joten kirjoituksiin päivittyy kuvitusta vasta myöhemmin. Pitääp käydä ostamassa uusi.

Illalla on Ryanairin lento Milanoon, tai oikeammin lähikaupunkiin Bergamoon. Italian reitiksi päätyi Bergamo, Milano, Genova, Cinque Terre, Pisa, Firenze, Bologna, Milano ja Helsinki. Paluulento on 27. päivä.

Toivottavasti noista Välimeren rantakaupungeista löytyy myös hieman lämpöä. Täällä Riikassa on -15 astetta pakkasta, ja kotiin jättämäni talvitakki olisi tarpeen. Hotellissa olemme ainoat yöpyjät koko kerroksessa, ja lämmitys on otettu pois päältä.

keskiviikko 13. tammikuuta 2010

Ukon vakka ja vakkajuhlat Virossa

Eilisaamuna lueskellessani herättivät mielenkiintoa seuraavat Viron kansalliseepoksen Kalevipoegin F. R. Kreutzwaldin (1803-1882) tutkimukset ukon vakan perinteistä Virossa.

(Kirjassa Ueber den Charakter der Estnischen Mythologie, 1850, s. 45-48:)









...Hän esittää virolaisilla olleen neljä vuotuista pääjuhlaa päiväntasausten aikoina. Kevätpäiväntasauksen aikana vietettävä kevätjuhla oli muka Ukolle omistettu. Juhlasta, jonka kaikki piirteet osoittavat sen olevan perheen keskeisen, hän tietää kertoa seuraavaa:

Juhlan aattona valmistetut ruuat asetettiin aittaan pöydälle, jonka keskellä oli "Ukkowak" ja ympärillä kaikkia vuodentulon edustajia: lihaa, voita, kalaa, leipää, vehnästä, herneitä ja hunajaa. Sitten pani isäntä muutamia kunkin viljalajin jyviä pieneen tuohirasiaan, nosti Ukon vakan kantta, pisti rasian sinne ja asetti kannen uudestaan paikoilleen. Tähän toimitukseen luulee Kreutzwald viittaavan säkeiden:

"Ukko-wakkale waoma,
Kane alla kerkimaie,
Wodu (?) kaiso paisomaie."

Hedelmättömiksi jääneitä vaimoja salvattiin aittaan yöksi Ukonvakan luo ja heidän täytyi alistua salaiseen seromoniaan, "jonka ehkä joku papitar pani toimeen". Seuraavana aamuna kiersi talonisäntä ennen auringon nousua ja mitään nauttimatta peltonsa; jos hän huomasi kaiken olevan oikealla laidallaan, palasi hän takaisin taloonsa, jossa emäntä oli jo ottanut Ukon vakan pöydältä pois. Niin alkoi ateria, jossa jumalalta jääneet tähteet syötiin. Syönnin jälkeen alkoi juominki; "varsinkin vaimojen täytyi tuona päivänä paljon juoda, joten juhla sai hurjan, kaikkia sopivaisuuden rajoja ylittävän bakkanalion luonteen." - Tähän Kreutzwald liittää arvelunsa, että myöhemmin kristinuskon vaikutuksesta on moni Ukko-juhlan tavoista siirtynyt Maarian ilmestymispäivän menoihin, etenkin juuri ylempänä mainittu Maarian-punan juominen.

Kolme päivää Ukko-juhlan jälkeen otti isäntä tuohirasian vakasta pois, erotti siinä olevat jyvälajit erilleen ja viskasi kunkin alkuperäiseen jyvälaariinsa takaisin, "jotta kaikki vilja tulisi osalliseksi jumalan siunauksesta."

Itse Ukko-wakasta Kreutzwald tietää kertoa, että sellainen täytyi Ukolle pyhitettynä olla joka talossa, että se oli tehty joko tuohesta tai ohuista päreistä ja kannella varustettu. Vakassa tuli aina olla kynttilän pitkä - mitä varten ja sytytettiinkö sitä milloinkaan, siitä Kreutzwald ei sano tietoja saaneensa - sekä erilaisia uhrilahjoja, joina käytettiin pikkurahoja ja pienoiskokoisia pukukappaleita, aivan kuin nuken vaatteita. Niillä oli nimenä Ukko-anned, "ukon-lahjat", ja niitä pantiin vakkaan osittain Ukko-juhlana, osittain muiden syiden johdosta. Siten nuorikko hääpäivänään ja ensimäisen lapsen saatuaan teki tällaisen kiitosuhrin.

Samassa yhteydessä Kreutzwald myös antaa tietoja Ukolle pyhitetyistä uhrikivistä, joita muka piti joka kylällä tai yksinäistalolla olla. Keväällä touonteon ja syksyllä elonkorjuun jälkeen täytyi niille uhrata hiukan kiitosuhriksi, niinikään teurastetusta eläimestä viedä sisälmyksiä "Ukko-kivelle". Kaksi tuollaista vanhaa uhrikiveä hän sanoo nähneensä, toisen Virossa, toisen eräässä Pihkovan virolaisten kylässä, jossa tällaiselle kivelle varkain uhrattiin, mutta kaikista eniten kuitenkin juhannusiltoina eräälle toiselle kivelle, jolla muka Kristus kerran oli istunut.

Ukko-kivistä Kreutzwald puhuu myöhemmissäkin julkaisuissaan. J. W. Boeclerin taikakokoelman selityksissään kertoo hän Olavin päivänä teurastetun lampaan ja sen sisälmykset viedyn "Ukko"-kivelle. H. Neusen kanssa toimittamassaan myytillisten ja maagillisten runojen julkaisussa (Mythische und magische Lieder der Ehsten, 1854, s. 18, 59) hän kertoo mikkeliuhrin sisälmykset viedyn ukko-kivelle ja mainitsee erikoisesta Ukolle pyhitetystä juhlasta Ukko-püha.







Arvi Korhonen: Vakkalaitos, s. 31-34

Arvi Korhonen itse suhtautuu Kreutzwaldin tutkimuksiin epäilevästi ja pitää näitä suomesta saatujen vaikutteiden värittäminä.

Vastaavat perinteet tunnetaan Virossa yleisemmin Tõnnin ja Tõnnin vakkojen nimillä, joiden osalta täydennän kirjoitusta myöhemmin.

maanantai 11. tammikuuta 2010

Aleksis Kiven ennustus vuodelta 1870

Näin vuoden vaihtuessa kun on tapana tehdä ennustuksia, ja kun parissa viime aikaisessa kirjoituksessa olen käsitellyt unia (Hypnerotomachia Poliphili & Unien tulkintaa, niin sattuikin sopivasti kun mieleeni muistui enneuni Aleksis Kiven Seitsemästä veljeksestä. Onpa kertomus myös ensimmäinen kuumatka suomalaisessa kirjallisuudessa.









SIMEONI: Suuri ja hirmuinen on päivä, joka lähestyy, ja sen nimi on hävityksen kauhistus.

AAPO: Miksi ennustat niin?

SIMEONI: Hän sanoi.

JUHANI: Kuka?

SIMEONI: Hän, hän, mun toverini matkalla.

EERO: Ja minäkö?

SIMEONI: Et sinä, vaan se hirmu, joka on minua johda­tellut. Oi veljet! Teille taidan kertoa asioita, jotka kohotta­vat karvanne pystyyn kuin vihaisen karjun harjasrivi. Mutta antakaas minulle ensin pieni ryyppy sydämeni vah­visteeksi; ja olkoon tämä viimeinen ryyppy, jonka nielai­sen kurkustani alas.

JUHANI: Otahan ryyppy, Jumalan luoma; katsos tässä, mun armas veljeni.

SIMEONI: Suurkiitos! - Nytpä tahdon koettaa kertoa mitä olen nähnyt ja kuullut, kertoa varoitteeksi meille kai­kille. Kuulkaat: minä olen nähnyt hänen.

JUHANI: Kenen ihmeen olet sinä nähnyt?

SIMEONI: Itse päämestarin, itse Lusifeeruksen!

AAPO: Hänen näit vain unissa tai mielenhoureessa, jon­ka saattoi matkaan väkevien ylellinen nautinto.

SIMEONI: Hänen olen totisesti nähnyt.

TIMO: Minkä muotoinen hän oli?

SIMEONI: Kuin tyhmyys itse, mutta kas kun ketunhäntä keikahtelikin siellä takana.

TIMO: Oliko hän suurikin?

SIMEONI: Noin minun pituiseni, vaikka taisipa hän it­sensä muuttaa miksikä hän tahtoi. Ensiksi, kun hän ilmes­tyi, tuli hän tuulen puuskana kohinalla pensastoon, jossa istuin. Kuka se on? kysyin minä kiljaisten; "ystävä" hän vastasi, otti minua kädestä ja käski minua seuraamaan it­seänsä. Minä seurasin häntä, koska en uskaltanut kynsiä vastaan, vaan katsoin parhaaksi tehdä hänen tahtonsa. Ja nytpä vaelsimme yhdessä kauan pitkin ohdakkeista, kivis­tä tietä; ja muuttuipa hän milloin miksikin. Välistä hyppe­li hän edelläni pienenä, naukuvana kissanpoikasena, kat­sellen taakseen aivan tyhmästi ja minua vasten silmiä. Vä­listä taasen kohosi hän hirmuisen pitkäksi mieheksi, ulet­tui päänsä aina pilvien rajalle. Sieltä huusi hän minulle: "näetkös minun päätäni? " Minä, haastellen aina hänen mieliksensä, ihmettelin pituuttansa suuresti ja sanoin, että silmäni tuskin eroitti hänen haarojansakaan. Silloin veti hän Suunsa suureen, riemulliseen nauruun ja katseli minua tarkasti. Sitten teki hän vielä monta muutakin temppua, ja talutti minun viimein ylös korkealle vuorelle; siellä ku­martui hän eteeni ja sanoi "astuppas selkääni". Minä kau­histuin, mutta en uskaltanut kynsiä vastaan, vaan kiipesin sievästi hänen niskaansa ylös. Kysyin häneltä kuitenkin: mihinkäs nyt mennään? hän vastasi: "ylöspäin mennään". Sitten rupesi hän kovin puhkaamaan, hikoomaan ja ruu­mistansa kiertelemään, ja minä poloinen hänen seljässänsä kiikahtelin sinne, tänne, ehtimiseen, ikäänkuin muutama päivä sitten Hämeenlinnan torilla marakatti koiran seljäs­sä. Mutta viimein puhkesi kaksi kirjavaa siipeä hänen har­tioistansa ulos ja muutaman kerran hän niitä heilautti, ja nytpä rupesimme vilkkaisemaan ylös korkeuteen, kohden kuuta, joka hohti meidän päällämme kuin vaski-ammeen pohja. Sinnepä sinkaistiin, ja pyörryttävään syvyyteen jäi meiltä matoinen maa. Ehdittiin tuosta viimein kuuhun, joka, niinkuin sokea-eno kertoili, on suuri, ympyrjäinen ja loistava kallio-saari ilmassa, ja näinpä siellä ihmeitä ja kummia, ihmeitä ja kummia! Ah, eihän voi niitä kertoa syntinen kieli!

TUOMAS: Tee se voimiesi mukaan.

JUHANI: Voimiesi mukaan, veljeni, vaikk’ei niinkuin vaatisi aineen ankaruus.

SIMEONI: Koettaa tahdon. - Niin, kuuhun tultiin, ja vei minun saatana sen viimeiselle reunalle, korkealle kukku­lalle, jossa seisoi torni vielä korkeampi, rakettu nahasta, saapasnahasta. Ylös torniin me astuimme, hän edellä ja minä hänen jäljessään, ja kauanpa astelimme pitkin ympärivingertäviä rappuja. Lopulta seisoimme saapasnah­katornin viimeisessä huipussa, josta näin montakin maata ja merta, näin suuria kaupungeita ja ihmeellisiä rakennuk­sia kaukaisuudessa allamme. Rohkeninpa nyhkäistä saata­naa kylkeen, kysyen häneltä: mikä on tuo, joka näkyy tuolla allamme syvyydessä? Tiuskaisten ja katsahtaen karmeasti puoleeni vastasi hän: "sakramenttu, poika! mi­tä on minun tekemistä sinun kanssas? Mutta siellähän on maailma, josta läksimme. Katsele ja tutkistele". Niin hän sanoi, ja minä nyt, huoaten, rupesin visusti katselemaan ja tutkistelemaan; ja näinpä kaiken maailman piirin, näin Enklannin valtakunnan, Turkin-maan, Pariisin kaupungin ja Amerikan valtakunnan. Sitten näin minä Isonturkin nousevan ja kauheasti hävittävän kaikki; ja hänen jäljes­sään asteli se suuri sarvipää Mammona, ajellen ihmis­sukua maan-äärestä maan-ääreen kuin susi lammaslau­maa. Niin hän ajeli ja kaahasi, ja kuristi lopulta koko maailman ja Amerikan valtakunnan. Tämän näin ja kysyin taasen saatanalta, nyhkäisten häntä kylkeen: onko siis nyt hävitetty maailma, josta minä olin kotoisin? Tuikeasti vastasi hän: "sakramenttu, poika! mitä on minun tekemistä sinun kanssas? Mutta onhan tämä ennustus pian tapahtuvasta asiasta. Katsele ja tutkistele". ,Ja, huoaten syvään, minä katselin ja tutkistelin. Mutta uskalsinpa kysyä kerran vielä: koska on tämä tapahtuva? Pahasti rämähtäen vastasi hän taasen: "se tapahtuu juuri niin pian kuin nämät kaksi nahkaista torvea ilmestyy meille läpi seinän, juuri tähän etehemme". Ja nyt vihelsi hän kerran ja pitkään. Mutta ah jos kertoa voisin!

JUHANI: Se tee, jos suinkin jaksat. Voi mitä ihmeitä ja kummia olet nähnyt! Tämä jotain ennustaa, ja kaiketi on tuhaomme, Jumalan rangaistus tulossa päällemme, ellei juuri maailman loppu. Onkos tämä laitaa: käyskellä per­keleen kanssa kuussa?

SIMEONI: Ja nahkatornissa!

JUIHANI: Nahkatornissa. Onkos tämä laitaa?

TIMO: Saapasnahka –tornissa!

JUHANI: Niin, saapasnahka-tornissa. Ah!

Hermeetikko-lehden 11. numero

Käydessäni tänään tapaamassa Kane Kanervaa kirjakauppa Aatmassa muistin ottaa lukemisiksi mukaan uusimman Hermeetikon. Myös tämä lehden 11. numero sisälsi tuttuun tapaan kiintoisia tutkimuksia.

Jukka Niemisen artikkeli Kuppikivet muinaiskirjoitusta? erityisesti oli maukasta luettavaa. Olin aikaisemmin lukenut artikkelin varhaisversion netistä, ja tässä kirjoituksessa teoriaa oli tutkittu pidemmälle.

Artikkelissa Nieminen yrittää tulkita kuppikivia muinaiskirjoituksena. Valitettavasti koodi ei aukea, mutta suhtautumistapa itsessään on vallankumouksellinen. Kuppikivien osoittautuminen kirjoitukseksi olisikin sitten vuosisadan löytö, ja niissä tosiaan toistuvat samat kuvioryhmät.

Artikkelin suppeampi versio löytyy luettavaksi myös lehden kotisivuilta.

Niemisen kirjoitus Jääkaudella tehdyt kartat tutkii Charles Hapgoodin kirjassaan Maps of the Ancient Sea Kings esittelemää teoriaa Pohjoismaiden varhaisimpien karttojen näkökulmasta. Teorian mukaan jo jääkaudella on ollut kehittyneeseen kartografiaan kykeneviä sivilisaatioita, joiden karttojen vaikutus näkyisi eräissä varhaisimmissa tunnetuissa kartoissa. Artikkeli on myös graafisesti loistelias sisältäen Ptolemaioksen Skandinavian ja Olaus Magnuksen Carta Marina -kartat, sekä jääkauden ja sen jälkeisen ajan rantaviivakartat.

Wettenhovi-Aspan kirjoitus Kiinalainen muuri herättää ajatuksia omista symbolisista muureistamme.

Tämän 11. numeron myötä Hermeetikko jää tauolle, mutta onneksi tutkimukset jatkuvat lehden keskustelupalstalla.

Lehti on tilattavissa sen kotisivuilta www.Hermeetikko.com

Lehden sisällys:

Otsikko - Kirjoittaja

Drotte -papisto - Jukka Nieminen
Maailmankuninkaan ennustus vuodelta 1890 - Ferninand Ossendowski
Kalevalainen joulukertomus - Leo Nygren
Katsaus uskontojen kirjoon nykypäivän Suomessa - Jussi Sohlberg
Kala eli aika - Venu Gopala Das
Kiinalainen muuri - Sigurd Wettenhovi-Aspa
Kuppikivet muinaiskirjoitusta? - Jukka Nieminen
Usko ja tieto - Jaakko Kesävuori
Jääkaudella tehdyt kartat - Jukka Nieminen
Maitreya - Saku Mättö
Taidenurkka - Jukka Nieminen
Pituusmitan ja mittakepin historiasta - Leif Paulin
Jesuiittojen todellinen maaginen työ - Johann Scheible

lauantai 9. tammikuuta 2010

Jäätä ja lunta Tallinnan katoilla

Viime viikkojen kovien pakkasten ja runsaan lumentulon takia myös Viron puolella on nyt ennätyspaljon lunta.

Vanhan kaupungin katoille onkin muodostunut todella paljon jäätä, mitä vanhojen rakennusten falskaavat lämmitysjärjestelmät ovat edesauttaneet. Pisimmät kuvaamani jääpuikot ovat ehkä 3 metrisiä, ja painoakin noilla täytyy olla aika huimasti.





























perjantai 8. tammikuuta 2010

Yle-Areenan tarjontaa: Rakentajat, Kalevala, Matka halki Karjalan, Haapakosken kämpällä

Tässä pitkien päiväunien tarjoamien yön tuntien aikana olen katsonut Yle-Areenan tarjontaa.


Matka halki Karjalan

Osa 2/2: Rajamaat. Dokumentti vie toimittaja Klaus Bednarzin matkassa Karjalaan, sen historian ja kulttuurin pariin. Tänään käydään mm. vepsien luona ja Valamossa ja aistitaan tunnelmia Ilomantsissa. T: WDR, Saksa.

http://areena.yle.fi/video/655964

Toissapäivänä kirjoitin dokumentti-sarjan ensimmäisestä osasta. Tämä toinen jakso ei mielestäni aivan yllä tuon ensimmäisen osan tasolle, mutta on kuitenkin mieluista katsottavaa. Jakso sijoittuu valtaosin Suomen puolelle rajaa.


Rakentajat

Valtimon Murtovaaran erämaatilalla elvytetään perinteisiä puun työstämistapoja päärakennuksen tuohikattoa korjattaessa. O: Georg Grotenfelt. T: Nostalgia Film, 2008.

http://areena.yle.fi/video/664422

Lyhykäinen, mutta hyvän tunnelman omaava dokumentti perinteisistä rakennusmenetelmistä. Hauska tehokeino tuo puheen täysi puuttuminen. Visuaalisesti hienoja ovat etenkin nuo alun metsäotokset. Kovasti vain olisi siitäkin mielellään nähnyt enemmänkin.

Seuraavaksi olisi ruokalistalla pari radiokuunnelmaa:


Markku Heikkinen: Kalevala

Kantelettaren ilmestymisestä tulee kuluneeksi 170 vuotta. Markku Heikkinen kysyykin ohjelmassaan miten Kalevala auttaa näkemään elämää? Kainuun aatelisen seurassa ovat keskustelemassa kirjailija Seija Tuohesmaa ja ohjaaja Jari Halonen.

http://areena.yle.fi/audio/660161


Luonto-Suomi.: Haapakosken kämpällä Lapissa 6.1.2010

Puistomestari Markku Välitalo tuntee Ylä -Lapin autiotuvat paremmin kuin omat taskunsa. Viime kesänä pantiin kuntoon Inarijärven autiotupia, ne ovat tärkeitä lepopaikkoja veneellä liikkujille. Autiotuvat ovat ainutlaatuista suomalaista jokamiehen oikeutta, jota pitää arvostaa ja vaalia. Inarin Juutuanjoen rannalla Seppo Konttinen sytytti hirsituvan kaminaan tulet ja kävi juttusille eränkävijän kanssa.

http://areena.yle.fi/audio/663724

torstai 7. tammikuuta 2010

Hypnerotomachia Poliphili. Matka unessa vuonna 1499



HYPNEROTOMACHIA POLIPHILI








Jossa näytetään kuinka
kaikki inhimillinen on vain unta,
ja lukuisia muita tietämisen
ja muistamisen arvoisia seikkoja.


Tämä ihmeellinen uusi kirja,
Muinaisten isiemme kirjojen veroinen,
Sisältäen kaiken maailmassa elävän,
Joka on ainutlaatuista ja jaloa.















...Mietittyäni läpi näitä muinaisia ja pyhiä kirjoituksia, tulkitsin ne näin:

Työsi hedelmistä uhraa Luonnon Jumalalle kainostelematta. Asteittain teet sielustasi alamaisen Jumalalle. Hän tulee lujasti ohjastamaan elämääsi, armeliaasti halliten sinua, ja säilyttää sinut vahingoittumattomana.





...Tulkitsin nämä hieroglyfit (lukuunottamatta oksia, jotka pystyin vain tunnistamaan kuuseksi, männyksi, lehtikuuseksi, katajaksi tai muuksi samankaltaiseksi) seuraavasti:

Kärsivällisyys on koristus, vartija ja suojelija elämän.

Toisella puolen näin tämän elegantin kaiverruksen: ympyrä, ja ankkuri jonka ympärille delfiinin pyrstö oli kietoutunut. Pystyin tulkitsemaan tämän parhaiten:

Aεὶ Σπεῦδε βραδέως
Aina kiiruhda hitaasti.





...Tulkitsin tämän kuvakokonaisuuden latinaksi seuraavasti:

Jumalalliselle ja majesteettiselle Julius Caesarille, koko maailman hallitsijalle, hänen sielunsa laupeudestaan ja anteliaisuudestaan ovat egyptiläiset pystyttäneet tämän julkisista varoista.





...Arvioin näiden merkkien olevan kultaa, mutta ajan ja lampunsavun tummentamia. Näin tulkitsin ne:

Siunatuille varjoille. Kuolema torjuu kaikki elämän vastakkaiset ja kiivaat puolet. Se antaa, se ottaa, se kuluttaa, se hajottaa. Täällä se on suloisesti yhdistänyt kaksi kuollutta, jotka rakastivat toisiaan erottamattomasti ja hartaasti.








Edelläolevat lainaukset ovat kirjan muutamat pseudo-hieroglyfien kuvat ja selitykset. Mielestäni on viehättävää annettujen tulkintojen epävarmuus, "tulkitsin ne näin", mikä samalla paljastaa meille niiden viestin ja säilyttää kuitenkin niiden salaperäisyyden.

Hypnerotomachia Poliphili, tarkoittaen jotakuin Polifilin kamppailua rakkaudesta unessa, on Gutenbergin raamatun jälkeen ehkäpä tunnetuin inkunaabeli, 1400-luvulla painettu kirja. Kirja sisältää 174 puupiirrosta, joista on lisäksi olemassa useita erilaisia versioita.

Kirjan eriskummallisin ja samalla myös kiinnostavin piirre on Polifilin syvä rakkaus arkkitehtuuriin. Ehkä puolet kirjasta ja sen kuvituksesta ovat erilaisten fantasiarakennusten ihastelua. Kertoopa hän olleen myös sukupuoliyhteydessä rakennusten kanssa, ja ainakin kerran nautinnon olleen molemminpuolista.

Kirjan tapahtumien outous ja hajanaisuus luovat sille hyvin unenomaisen yleistunnelman. Olisi mielenkiintoista tietää onko osa kirjan tapahtumista ja hahmoista nähty alunperin unessa.

_

keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Matka halki Karjalan

Matka halki Karjalan

Osa 1/2: Ääniseltä Vienanmerelle. Kaksiosainen dokumentti vie toimittaja Klaus Bednarzin matkassa Karjalaan, sen historian ja kulttuurin pariin. Matka alkaa Kizin kirkoilta ja päättyy tänään Solovetskin saarille. T: WDR, Saksa.

Eilisiltana katsoimme saksalaisen dokumentin Venäjän Karjalasta, joka osoittautuikin ihan hyväksi tuotokseksi. Stalinin rikoksiin tosin keskitytään hieman turhankin paljon, ja alueen vanhempi historia jää vastaavasto vähemmälle.

Dokumentti on nähtävillä Yle-Areenalla seuraavassa osoitteessa vielä 27 päivän ajan:

http://areena.yle.fi/video/654649



Dokumentti alussa esitellään Kizin puukirkot, jotka kuuluvat Unescon maailmanperintökohteisiin. Etualan puukirkko on alunperin 1300-luvun loppupuolelta ja Venäjän vanhimpia kirkkoja. Taustalla siintävät kaksi suurempaa kirkkoa ja kellotorni ovat rakennetut 1700-luvulla.



Karhumäen läheiseen metsään, jossa suoritettiin vuoden 1937 vainojen teloituksia, on noussut suuri määrä muistoristejä. Kuvassa omaiset aterioivat vanhaan tapaan haudan äärellä, jakaen osan ateriasta vainajien kanssa.





Muinaishistoria on dokumentissa esillä valitettavasti vain pikaisesti, kun kuvausryhmä vierailee Zalavrugan 5000-6000 vuotta vanhoilla kalliopiirroksilla Belomorskin lähellä. Piirroksille omaleimaista ovat kiveen kaiverretut metsästäjän suksenjäljet, jotka museonjohtajan mukaan ovat vanhin hiihtämistä esittävä kuva. Toisessa kuvassa on metsästäjiä falloksineen.

Dokumentissa käydään myös Solovetskin saarilla ja luostarissa, jossa keskitytään erityisesti alueen keskitysleirien historiaan.

Areenalta näyttää löytyvän myös sarjan toinen osa, jossa kierretään suomenpuoleista Karjalaa. Voisi katsoa myöhemmin tänään. Ensin tosin käymään Piritassa. Myös täällä Tallinnassa on nyt ennätyksellisen paljon lunta, joten on hyvä aika valokuvaamiseen.

tiistai 5. tammikuuta 2010

Viikingit Suomen rannikoilla. Radiokuunnelma

Pienen tauon jälkeen kuuntelin taas tänään YLE:n Jorma Kallenaution ja Aaro Söderlundin erinomaista Viikinkien aika -kuunnelmasarjaa.

Suomen rannikoilla 23.11.2004 | kesto: 39.21

Kohdassa 2:57 käsitellään suomalaisten harjoittamaa tuulenkauppaa, josta olen digitalisoinut aikaisemmin artikkelin Entinen tuulenkauppa Suomessa vuodelta 1901. Kuunnelma sisältää myös lainauksen 1200-luvun puolivälin englantilaisen historiateoksen De proprietatibus rerum (Aineiden ominaisuuksista) Suomi-kuvauksesta:

"Suomi (Winlandia) on Norjan vuorten itäpuolella sijaitseva ja meren partaalla leviävä maa, joka ei tuota paljon muuta viljaa kuin heinää ja metsää. Sen kansa on sivistymätöintä, talonpoikaista ja raakaa ja harjoittaa noitumista. Siten he kaupittelevat ja myövät tuulta purjehtijoille, jotka tyvenen takia pysytteleivät heidän rannoillansa tai heidän luonansa. He näet tekevät rihma-kerän sitomalla siihen erityisiä solmuja ja neuvovat sitten vetämään kerästä solmuja kolmeen asti tai useampia, sen mukaan kuinka kovaa tuulta tahtovat. Ja heidän uskomattomuutensa tähden haltijat ilkkuen yllyttävät ja kiihöittavat rajumpaa ja heikompaa tuulta, sen mukaan kuinka paljon tai vähän solmuja he rihmasta vetävät, siksi että onnettomat, jotka sellaisiin luottavat, oikean sallimuksen mukaan hukkuvat"


Tämän jälkeen käsitellään laajalti Turun saaristossa olleita viikinkien laivareittejä, linnavuoria ja vartiotulipaikkojen ketjuja.

Kohta 14:52 sisältää Snorri Sturlusonin historiateoksen sisältämän kuvauksen Norjan kuninkaan Olavi Pyhän 1000-luvulla Suomeen tekemästä ryöstöretkestä, joka alkumenestyksen jälkeen päättyy suomalaisten suorittamaan veriseen väijytykseen.

Aikamoinen mysteeri on tuo kuunnelman lopussa käsiteltävä Pohjanlahden useiden seutujen, mm. Ahvenanmaan ja Pohjanmaan, autioituminen 800-1000-luvuilla. Tässä syyksi tarjotaan kulkutautia.

Kuunnelman löydät MP3-formaatissa osoitteesta: http://yle.fi/progressive/mp3/elavaarkisto/ea/07540_4_viikinkien_aika.mp3

"Neljännessä osassa käydään läpi Suomen rannikkoalueita ja purjehdusreittejä. Reittejä pitkin eivät tulleet vain ystävälliset vierailijat, vaan myös ryöstelevät viikingit. Hyökkäyksiä varten oli kehitetty vartiomäkijärjestelmiä. Mitä ne olivat ja miten ne toimivat?"

maanantai 4. tammikuuta 2010

Entheogenesis. Dokumentti shamanismista

Entheogenesis - Awakening the Divine Within
Enteogenesis - Sisäisen jumaluuden havahtuminen

Tänään Viroon palatessani katsoin laivalla kyseisen shamanismia ja muuntuneita tajunnantiloja käsittelevän dokumentin.

Dokumentti kärsii hienoisesta konkretian puutteesta, mutta sisältää kuitenkin runsaasti mielenkiintoisia ajatuksia, joista seuraavassa muutama poiminta:

5:17

Charles T. Tart, PhD
Kirjailija, psykologian emeritusprofessori

Nykyisenkaltaisia henkisen kasvun mahdollisuuksia ei ole koskaan ennen ollut olemassa. Käytössämme on koko maailman henkiset rikkaudet. Ennen, aikana jona ihmiset eivät juurikaan poistuneet kotikylistään, vain onnekkaimmille oli tarjolla edes jonkinlaista henkistä opastusta. Vielä harvinaisempaa oli löytää opettaja jonka metodit sopivat omaan persoonallisuuteen aidosti hyödyllisellä tavalla.

5:47

Dr. Marilyn Schlitz
Noeettisten tieteiden instituutin tutkimusjohtaja

Jo lapsena meidät opetetaan arvostamaan lähinnä mielemme rationaalisia ominaisuuksia. Opimme jo lapsina väheksymään tai jopa tuhoamaan intuition ja suoran tietämisen kaltaisia kokemuksia.

19:30

Robert McDermott, PhD
filosofian ja uskonnontutkimuksen professori

Lumouksen haihtuminen (disenchantment) kyllästää koko modernia maailmaa - kyseessä on hyvin tärkeä käsite. Lumous on haihtunut maasta, galakseista ja tavallaan myös kasvi- ja eläinkunnasta. Tätä on tapahtunut viimeisten 400 vuoden aikana monella alueella. Lumousta on myös yritetty palauttaa.

Rick Tarnas, PhD
filosofian ja syvyyspsykologian professori

Weber tarkoitti lumouksen haihtumisella erityisesti modernin mielen oletusta siitä, että maailma on kokonaisuudessaan ymmärrettävissä ja kontrolloitavissa numeroiden ja ennusteiden kautta, sekä sokeutumista mysteerille ja sielulle. Tämä käy hyvin ilmi tarkasteltaessa alkukantaisia näkemyksiä: alkuperäiskulttuurin jäsen kokee hengen niin metsässä, tuulessa kuin meressäkin.

23:24

Rick Tarnas, PhD
filosofian ja syvyyspsykologian professori

Lumous on kadonnut nykyaikaisesta maailmankuvasta. Kuinka tämä siirtymä on tapahtunut? Kuvailemani muutos on erityisen ilmeinen Descartesin ajasta lähtien.

1600-luvun jälkeen tiede ja filosofia ovat merkittäviltä osin hylänneet lumouksen. Einsteinin, Whiteheadein tai Teilhardin hengellisiä lausuntoja lukuunottamatta lumouksen puute on sisäänrakennettu nykyiseen tieteelliseen maailmankuvaan.


28:23

Ralph Metzner, PhD
psykoterapeutti

Moderni maailmankuva oli mekaaninen, atomistinen, lineaarinen, kausaalinen ja kvantitatiivinen. Vain mitattavien objektien ja voimien valtakunta nähtiin todellisena. Tämän ulkopuolelle jäivät esimerkiksi mielen kuvasto, ajatukset, intuitio, mielikuvitus, symbolit, unet, kaikki subjektiiviseksi miellettävä. Arvo on täysin subjektiivista. Objektiivisen tieteen nimissä voimme rakentaa pommeja, teurastaa tuhansia, tuhota ilmakehän ja sanoa: "Olemme tieteilijöitä - arvot, politiikka tai talous eivät ole meidän alaamme."


40:35

Stan Grof

Psykedeelit eivät ole ainoa tapa. Nämä tilat on saavutettavissa myös paastoamisen, tanssin, aistideprivaation tai holotrooppisen hengitystyöskentelyn kautta. Tietoisuuteen voi vaikuttaa tehokkaasti erilaisten hengitystekniikoiden kautta, kuten myös musiikin ja äänen kautta, etenkin perkussion. Tietyt taajuudet toimivat erityisen tehokkaasti. Monet aboriginaalikulttuurit käyttävät päihteettömiä menetelmiä joiden avulla ihmiset uppoavat syviin transsitiloihin. Psykedeeleihin yhdistettynä tällaiset menetelmät voimistuvat entisestään.


42:20

Stan Grof

Siirtymäriittien hylkääminen oli valtava takaisku kulttuurillimme. Suuri osa patologiastamme on tämän seurausta. Nykypäivänä nuoret järjestävät omia siirtymäriittejänsä, joita ei aina toteuteta rakentavimmalla mahdollisella tavalla. Tämä ilmaisee tarvetta rituaaleja kohtaan, ja jos vallitseva kulttuuri ei tarjoa sellaisia, nuoret luovat niitä itse.


46:02

Ralph Metzner, PhD
psykoterapeutti

Nykyaikainen länsimainen tiede ei suostu astumaan subjektiivisuuden alueelle ollenkaan, koska subjektiivista ei voi käsitellä objektiivisesti. Tämä on suuri virhe, historiallinen vahinko.


Alex Grey
visionäärinen taiteilija

49:56

Vain mystinen kokemus voi havahduttaa tähän olemisen ulottuvuuteen. Se muuttuu huomattavan todelliseksi suoran kokemuksen kautta. Se on kuin mikroskoppin tai teleskoopin läpi katsomista. Meillä on nykyään mahdollisuus astua näihin maailmoihin.


1:03:10

Stan Grof

Näkemyksemme ovat vääristyneet. Ahneutemme on lähtenyt käsistä. Kuvittelemme, että bruttokansantuote on moninkertaistettava jotta voimme olla tyytyväisiä elintasoomme. Elämme harhassa. Korkea taloudellinen vauraus ei takaa emotionaalista hyötyä. Väkivalta, itsemurhat, alkoholismi, riippuvuudet ja avioerot ovat lisääntyneet. Taloudellisten saavutusten ja hyvinvoinnin välillä ei ole suoraa yhteyttä.

Tätä teemaa käsittelevät myös kirjat Osmo Soininvaara: Vauraus ja aika, joka sisältää mielenkiintoisia lukuja viime vuosikymmenten kulutustason kasvusta ja pohdintaa sen merkityksestä ihmisten hyvinvoinnille. Myös Tatu Hirvosen ja Esa Mangelojan Miksi kolmas hampurilainen ei tee onnelliseksi on hyvä yhteenveto onnellisuustutkimusten tuloksista.

Dokumentissa esiinnostettu Max Weberin muotoilema lumouksen haihtumisen (Entzauberung) käsite, ja Joseph Campbellin tutkimukset maailman sankarilegendojen yhteisistä teemoista herättivät kiinnostuksen etsiä näistä lisätietoja.

sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Kaalin meteoriittikraateri Saarenmaalla

Viime päivinä olen tässä lueskellut Lennart Meren kirjaa Hopeanvalkea - Matka menneeseen oppaina aurinko, fantasia ja folklore. Kirja on ollut lukulistalla jo pitkään, ja nyt lomapäivien tarjoamassa aikarunsaudessa kävin lainaamassa sen kirjastosta.

Kirja muistui mieleen Jukka Kemppisen blogia lukiessa, joka antaa kirjasta varauksettoman suosituksen.


Meren Hopeanvalkea on mahdollisesti paras tieteellinen teos (tietokirja), jota olen lukenut kymmeneen vuoteen tai mahdollisesti koskaan.




Erityistä mielenkiintoa herättivät kirjan Kaalin meteoriitista antamat tiedot ja teoriat. Meteoriitti putosi Saarenmaalle joitakin vuosisatoja ennen ajanlaskun alkua, ja vastasi voimaltaan Hiroshimaan tiputettua atomipommia.

Meteoriitti on valaissut taivaan ja kuulunut Suomessa asti ja isku on saattanut synnyttää myös muuttoliikettä alueelta Lounais-Suomeen.



Lähde: Ecological castarophe in connection with the impact of Kaali meteorite about 800-400 B. C. on the island of Saaremaa, Estonia, 2001

Meteoriittikraateria tutkinut Ago Aaloe antaa kirjassa iskusta seuraavan kuvauksen:

Kaalin jättiläismeteoriitti syöksyi ilmakehän tiheämpiin kerroksiin Jõgevan - Tarton - Kallasten kolmion alueella ja syttyi 125 km:n korkeudessa. Tulipallo, tieteellisessä kielessä bolidi, oli Aurinkoa kirkkaampi. Yliäänikoneiden tapaan se aiheutti paineaallon, jonka tuhovoima oli suuri, koska putoamiskulma suhteessa horisonttiin oli ainoastaan 35 astetta. Arvioimme meteoriitin näkyneen 700 km:n laajuudella. Paineaallon jylinä kuului 700 km:n päähän, psyykkinen vaikutus saattoi tuntua 500 km:n etäisyydellä, vuoristossa pidemmälläkin.

Valon ja räjähdysjylyn piiriin jäivät Valdain ylänkö, Laatokan länsiranta, Etelä- ja Lounais-Suomi, suurin osa Ruotsin rannikkoa Mälarjärvi, kumpuileva sisämaa ja eteläinen Skåne mukaanlukien, Gdanskin tienoo ja luonnollisesti kaikki Itämeren saaret. Jos katsoja oli Saarenmaan itä- tai länsipuolella, hänen silmissään tulipallo putosi pystysuoraan alas. Tämä johtui lentosuunnasta.


Hopeanvalkea, s. 69-71, suomennos Eva Lille.

Meteoriitin ajoituksesta tosin näyttää olevan muitakin tutkimustuloksia, pääosin kuitenkin tuossa vuosien 500-1500 ekr haarukassa. Joka tapauksessa Saarenmaalla oli putoamisaikaan jo runsaasti asutusta.

Oma erikoispiirteensä Kaalin meteoriitissa on se, että se oli rautameteoriitti. Meteoriitin massaksi on arvioitu 450 tonnia, mutta nykyiset kaivaukset ovat löytäneet putoamispaikalta vain vähän yli kilon meteoriitin kappaleita. Meteoriitin rauta on ollut aikoinaan suunnaton omaisuus, ja josta valmistetut esineet sitten kulkeutuivat kaikkialle Itämeren piiriin.

On arveltu että Kalevalan runo 47 sisältäisi kuvauksen Kaalin meteoriitti-iskusta. Kansanrunoudesta on kerätty talteen myös suoraan Saarenmaan palamisen mainitsema runo, jonka eräs toisinto kuuluu:

Kuulin kummat, näin imehet,
mitkä kummat ja imehet
kävelyllä käyessäni
näin minä Saarenmaan palavan
tulen liekkeinä tulevan.
Suot savusi, lammet loimui
kivet kiertyivät kerälle
taivaantähdet temmelsivät
miekanvarret myllersivät
yksi itkee Saaren maita
toinen Saaren miekkosia
itken Saaren neitosia
vyöt kutoivat, kankaat loivat,
rahakirjeet kirjoittivat,
laajat raamatut lukivat.


Hopeanvalkea, s. 115.

Pitääpä vierailla kraaterilla lumien sulettua, ehkäpä juuri toukokuussa:

Varhainen kevätaika on Kaalissa parhain. Hiirenkorvaiset koivut eivät varjosta järvenpintaa, katseella on tilaa vaeltaa pitkin kraaterin seinämiä ja pystyyn paiskautuneita kalkkikivikerrostumia. Maa näyttää rankansa ja syvän haavansa. Kohta tämän kirjan ensipainoksen jälkeen aloitimme koekaivaukset. Arkeologi Vello Lõugas painoi lapion multaan 8. toukokuuta 1975. Aurinko paistoi, puisto tuoksui mädiltä lehdiltä, aamu oli hiljainen ja tuuleton.


Lennart Meri: Hopeanvalkea, s. 101.

perjantai 1. tammikuuta 2010

Unien tulkintaa



Kuluneen runsaan vuoden aikana unimaailmani on rikastunut huomattavasti. Muutos alkoi yhtäkkisesti, enkä ole keksinyt sille selitystä. Voimakkaita humalatiloja lukuunottamatta muistan unia joka yöltä, useimmiten useampiakin. Hyvin voimakkaiden unien yleisyys on myös kasvanut selvästi. Parhaimmat lucid-unet näin myös viime vuoden aikana.

Mielestäni unet vaikuttavat elämääni seuraavien menetelmien kautta:

- Simulaationa erilaisia tosielämän haasteita varten. Onhan esitetty, että uniennäkö olisi juuri kehittynyt tämän tuoman selviytymisedun ansiosta.

- Sanansaattajia alitajunnasta. Unethan syntyvät omasta mielestä, mihin ne tarjoavat kiinnostavan, valvetajunnasta poikkeavan näkökulman.

- Esteettisiä ja emotionaalisia elämyksiä. Unissa tunnetila on usein herkistynyt äärimmilleen, mikä voimistaa sinänsä tavanomaistakin kokemusta valtavasti. Useimmiten unien visuaalinen puoli on epäselviä päälinjoja, mutta joskus näen maisemia tai esineitä hyvin tarkkapiirtoisina, ja näiden kauneusvaikutelma on suuri.



Antiikin kansojen luomaan, ja nykyisin unikirjoissa vallitsevaan käsitykseen unien ennustuskyvystä en usko, koska en ole tätä henkilökohtaisesti kokenut.

Sen sijaan siltä osin kuin unilla on vaikutusta ihmisen itsensä toimintaan ne toki vaikuttavat myös hänen tulevaisuuteensa. Itse olen pyrkinyt ammentamaan unista hyödyllistä tietoa lähinnä juuri noihin esteettisiin kokemuksiin liittyen.



Pidän myös nukkuvista hahmoista taiteessa. Siinä missä valveilla oleva, ja etenkin liikkuva, hahmo on jouduttu "pysäyttämään", on nukkuva jo luonnollisesti liikkeetön, patsaankaltainen. Erityisesti juuri patsaissa nukkuva hahmo synnyttää luonnollisen ja rauhaisan vaikutelman.



Kirjoituksen kuvat ovat erinomaisen prerafaeliitti-taiteilija Edward Burne-Jonesin sarja Legend of Briar Rose vuodelta 1890.