torstai 19. heinäkuuta 2012

Lahemaan kansallispuisto - Vergi ja Altja


Toisena päivänä vuokrasin hostellista pyörän mikä laajensi hyvin liikkumasädettä. Otin kohteeksi Vergin ja Altjan kalastajakylät Võsusta itään. Alueen maasto on aivan tasaista, joten 13km suuntaansa taittui nopeasti.



Vergin kaksi nähtävyyttä. Hostellin pitäjä oli oikeassa varoitellessaan kylää hieman tylsäksi paikaksi. Kylän rannat ovat kaislikkoa ja satama hiljentynyt, mutta Lammas-Adan baarissa oli tunnelmaa.


Aikoinaan satama on ollut vilkas ja yhteydet Suomeen tiiviit. Jo vuoden 1799 kartasta löytyy "soomlaste maja".





Ada avasi lammas-saslik-paikan heti Neuvostoliiton kaaduttua. Sukupolvi on vaihtunut ja nykyisin paikan erikoisuus on savustettu kampela.


Myydään-kylttejä näkyi matkalla paljon. Jostain syystä suomalaismökkeilijöitä ei näkynyt Lahemaassa vaikka etäisyys Tallinnasta on vain 70 kilometriä.


Viereinen Altjan kylä oli sen sijaan hieno. Kylässä on paljon ruokokattoisia perinnetaloja, rannat ovat kauniit ja lähivesistä näyttäisi löytyvän haaksirikkoutuneita laivoja.




Pohjois-Viron siirtolohkareista useimmat on kivilaatujen perusteella pystytty määrittämään olevan Suomesta peräisin. Suomen kallioperän muodostavat kerrostumat ovat Viron rannikolla 200 metrin syvyydessä.



Ruokokattoa oltiin juuri uusimassa ja vanha katto paloi rantakallioilla. Muistiin palasi Lamba-Adan terassilla viereisen pöydän keskustelusta tavoitettu sana "muinaistuled", joita sytytetään Itämeren rannoilla muinaistulien yönä elokuussa, ja kuulemma siis myös täälläkin. Itse olen tuolloin 25.8 myymässä Merimaskun viikinkimarkkinoilla ja hauska ajatella kuinka tulet syttyvät samalla toisellakin puolen lahtea.




Reissun paras ruokapaikka löytyi Altjasta. Listoilta löytyi kaikkea epätavallisempaa, kuten alkupaloista mm. perunankuoret, suolapavut, kuivattu särki, sillikeitto ja suolaheinäkeitto. Perunankuorisipsit olivat paljon tavallisia parempia, ja onhan perunan ravinteistakin valtaosa kuoressa. Juomana löytyi mm. läheisen Palmsen kartanon oluita.



Ruokalepo riippumatossa oli täälläkin oikea ratkaisu. Pitää yrittää päästä Lahemaalle uudestaan vielä tänä kesänä, alueen neljästä niemestä ehdin tutkia vasta kaksi ja alue jatkuu myös pitkälle etelään, jossa on kartanoita ja suuria suoalueita.

perjantai 13. heinäkuuta 2012

Lahemaan kansallispuisto - Võsu ja Käsmu


Alkuviikosta tein neljän päivän reissun Lahemaan kansallispuistoon Tallinnan lähettyville. Tallinnasta menee puistoon suora bussiyhteys, matka on n. 70km, kestää puolisentoista tuntia eikä maksakaan kuin 6 euroa. Lahemaa on ensimmäinen Neuvostoliiton kansallispuisto ja pinta-alaltaan yli 10-kertainen verrattuna Nuuksioon.




Menomatkalla vaihdoin bussia Rakveressa, jossa ehti käydä katsomassa kaupungin 1200-luvulta peräisin olevaa linnaa. 



Aikamoinen sali, 50 vieraspaikkaa.

Yövyin Võsussa, ja ensimmäisenä päivänä kävin kävellen Käsmussa (5 km päässä) ja toisena päivänä pyörällä Vergissä ja Altjassa. (13 km) Virossa suurilla siirtolohkareilla on omat nimensä, niihin liittyy usein tarinoita ja ne on merkitty karttoihin.


Metsa Hostel oli todella mukava, eikä yhdenhengen huone maksanut kuin 15 euroa yö. Majavat yrittävät sitkeästi rakentaa patoa vasemmassa kulmassa näkyvään pihan läpi virtaavaan jokeen. Hostellin emäntä käy aina harjalla purkamassa rakennelman, mutta muutaman päivän päästä se on taas koossa.



Võsu oli kivan rauhaisa pikkukylä ja alueen ainoa josta löytyy ruokakauppa. Väkiluku on kolmisen sataa.




Saadumetsa Suurkivi matkalla Käsmuun.


Merimiina on päätynyt idylliseen ympäristöön.


Muutamankin talon pihassa näkyi kantoveistoksia.





Käsmun kalastajakylä on idyllisin alueen kylistä, rannoilla on komeaa kivikkoa ja kylästä löytyy pari kivaa ravintolaa.


Kylää ja Lemetin siirtolohkare nyt ja joskus vuosisadan alkupuolella. Kylän sivuilta löytyy muutama muukin vanha valokuva. Kylässä on ollut todella reippaan kokoinen laivasto.



Ruotsin kuningas Karl XI Gustav kokosi tähän 1600-luvulla onnenkiviä kiitokseksi merihädästä pelastumisesta, ja keko on sittemin jatkanut kasvuaan.


Kuradisaar odottaa horisontissa. Paikalle päästessäni tajusin että muutaman sadan metrin levyisen lahden yli on mahdollista kahlata! Autiosaari odotti.



Saaressa vallitsi todella rauhallinen tunnelma. Mantereen puolella riitti porukkaa, mutta leväinen kivikko on sen verran liukas että saaressa ei liikkunut ketään.





Riippumatto oli aivan ylivertainen kapine tälläkin reissulla. Pitkän kävelyn ja lounaan jälkeen parin tunnin relaus maistui. Ensi kerralla tänne pitää tulla yöksi tai kahdeksi teltan kanssa.


Tunnistamattoman eläimen raato saarella. En onnistunut yhtään päättelemään mikä kyseessä.


Kävellessä iltahämärässä takaisin yöpaikkaa kohden metsässä näkyi kummaa liikettä. Ensin luulin hahmoa koiraksi, mutta sitten huomasin sen olevan villisika! Näitä en olekkaan ennen nähnyt luonnossa ja komea suurikokoinen eläin oli. Paikalle tuli toinenkin iso sika, ja huomatessaan tulleensa nähdyiksi siat tuhisivat äänekkäästi ja sitten rymistivät syvemmälle metsään. Villisikoja elää Lahemaalla valtavat määrät, hostellin pitäjän tielle oli metsästä rymynnyt 12 sian lauma ja auton puskuri meni uusiksi.

torstai 5. heinäkuuta 2012

Fiskarsin ja Billnäsin antiikkipäivät


Tänään alkoivat taas nelipäiväiset antiikkipäivät Fiskarsissa ja Billnäsissä, ja tulihan sitä taas pari löytöä. Kiersin messut myös viime vuonna, jolloin löytyi John Baueria mukaileva puutaulu.
Kauppiaita löytyy enemmän Fiskarsissa, mutta myös tänä vuonna enemmän kiinnostavaa tavaraa oli Billnäsissä.

Tuoli himotti keskiaikamarkkinoiden rekvisiitaksi, mutta järki voitti. Tuollaisen roudaaminen olisi iso projekti.

Aiemmin mulla ei olekkaan ollut oikean asenteista valurautapataa, ja nyt löytyi sitten oikea noidankattila. Kolmijalkainen, joten soveltuu lähinnä kai ulkona patojen keittelyyn. Pata on kookas, mutta ei aivan niin painava kun luulisi, joten kulkee vielä mukana.


Sputnik! Ruotsin avaruusohjelman salattu prototyyppi vaiko kolmannen valtakunnan ihmeaseita? Ei mitään tietoa, myyjä epäili sen olevan jonkinlainen juoma-cooleri, mutta ei siinäkään oikein ole järkeä, niin kuin ei kyllä tässä häkkyrässä muutenkaan. Sen verran se kyllä henkii kosmisia mysteereitä, että piti ostaa. Metallikuula aukeaa ja sisällä on kaulallinen lasikuula. Kaulassa on teksti "Prima Desjökulor - 130cl - Rubin."