Häpeällinen retki Hämeeseen
Hirmuinen viikinkiarmeija tuli 950 vuotta sitten valtaamaan Hämettä, mutta pikkukylien miehet löivät sotajoukot hajalle. Kertovatko Hauhon Hyömäen kylästä löytyneet kalliouurrokset tapahtumasta, joka muutti Euroopan historian?
Viikingit tulivat 950 vuotta sitten Kokemäenjokea pitkin Nokialle pahoin aikein.
Heidän laivastossaan oli liki 200 alusta ja niissä melkein 2000 miestä. Hyökkäys oli organisoitu paremmin kuin yksikään Suomeen aikaisemmin tehty viikinkiretki, sillä sen perimmäinen tarkoitus oli alistaa hämäläiset ruotsalaisten valtaan ja ryhtyä perimään heiltä jokavuotista veroa.
Mutta Hämeen pikkukylät eivät taipuneetkaan uhan edessä. Niiden miehet kykenivät vastustamaan puolta maailmaa kauhussa pitäneitä viikinkejä niin, että väijytyksistä hengissä selvinneet joutuivat pakenemaan Suomenlahdelle.
Retken varapäällikkö Egil kaatui Pälkäneen Kyllönkoskella, ja Hiidenjoella haavoittunut sotajoukon ylipäällikkö Freygeir kuoli Saarenmaalla. Suuri osa laivoista ja ryöstösaaliistakin tuhoutui.
Se oli viimeinen viikinkiretki. Tappion seurauksena ensimmäinen ristiretki lykkääntyi sadan vuoden päähän, ja Ruotsin valta vakiintui vasta kaksisataa vuotta myöhemmin. Mikäli retki olisi onnistunut, jaarli Freygeir olisi vaikuttanut Suomen historiaan kenties enemmän kuin Birger-jaarli.
Jos hämäläiset olisivat osanneet kirjoittaa, he olisivat tehneet voitostaan kronikan, mutta kun eivät osanneet, he hakkasivat Hyömäen kallioon viikinkilaivojen kuvia. Viime kesänä löytyneiden vanhojen uurrosjälkien aitoutta ei ole vielä ehditty varmistaa. Se tehdään ensi kesänä. Vuoden 1050 retkestä on kyllä varmoja tietoja. Freygeir johti retkeä 40-50 miehen lohikäärmelaivastaan. Egilillä oli 20-30 soutajan alus.
Brusilla, retken kolmannella päälliköllä, oli muita pienempi alus, mutta komea lohikäärmelaiva hänelläkin. Mukana oli myös tanskalaisia. Matkan varrella viikinkeihin liittyi lisäksi ahvenanmaalaisia, Suomen rannikon ruotsalaisia ja joitakin hämäläisiä. Naissotilaitakin jaarlilla oli.
Retken päätavoite oli Nokialla, jossa oli soopelikaupan keskus. Iso turkisvarasto sijaitsi niillä paikkeilla, missä nyt on kylpylähotelli Eden. Soopelinnahat olivat arvotavaraa, sillä soopelit oli pyydetty lähes sukupuuttoon. Yhdellä hyvällä nahalla sai ison maatilan ja vielä ratsun kaupan päälle.
Uiskot tulivat aamuyöllä lipuen äänettömästi varaston rantaan. Vartijat yllätettiin. Kaikki nahat kannettiin laivoihin, purjeet nostettiin ja paettiin Pyhäjärvelle ylijumala Odinin korppiliput keihäitten varsissa hulmuten. Hämäläiset eivät mahtaneet viikingeille mitään! Mutta seuraavana päivänä jaarli Freygeir teki elämänsä virheen.
Hän jakoi joukkonsa kahteen ryhmään ja määräsi Egilin ja Brusin menemään yötä myöten Mallasvettä Pälkäneen Iltasmäkeen. Päälliköitten lohikäärmelaivojen piti aamuhämärissä varmistaa uiskoille tie Pinteleeseen. Siellä uiskojen piti vaihtaa kärkeen ja mennä edellä läpi Kyllönkosken kapeikon, Hauhon Ilmoilaan ja Alvettulanjokea myöten Tourua kohden.
Freygeir itse lähti Vanajavettä myöten Lusiin. Tarkoitus oli harhauttaa hämäläiset ja tehdä valehyökkäys Lusiin. Egilin joukot kohdattaisiin puolenpäivän aikaan Hyömäen edustalla ja ryöstettäisiin yhdessä Tourunmäen turkisvarasto.
Hämeen vesireitit, kannakset ja kylät olivat viikingeille tuttuja jo rauhallisilta kauppamatkoilta.
Koko Hämeessä oli viikinkiaikana alle 20000 asukasta eikä yhdestäkään kylästä löytynyt viittäkymmentä taistelemaan kykenevää miestä. Ja kyliä oli harvassa.
Viikingeillä oli rautaiset rintapanssarit ja rautakypärät ja aseinaan miekkoja, keihäitä ja sotakirveitä.
Hämäläisillä oli vain angoja, väkäteräisiä keihäitä, ja joitakin miekkoja. Metsästysjousia oli joka miehelle, mutta ne eivät kantaneet kauaksi.
Paras väijytyspaikka oli Kyllönkoski Pinteleen ja Ilmoilanselän välissä. Myös viikingit tiesivät sen.
Nykyisellään Kyllönkoski on jokseenkin tasainen virta, mutta 950 vuotta sitten putousta oli lyhyellä matkalla pari metriä. Uoma oli kapea. Siihen lähitalojen miehet kaatoivat kuusia tukkeeksi, työnsivät teroitettuja seipäitä piiloon veden alle ja vetivät niiniköysiä joen poikki. Yläjuoksulta vieritettiin koskeen tukkeja hidastamaan Egilin uiskojen kulkua.
Viikingit tiesivät, että kosken rannoilta tulee niskaan nuolia ja keihäitä; läpi oli mentävä nopeasti.
Taistelutahtoa nostettiin suurilla puheilla ja kovalla juomalla. Sen koostumusta ei tunneta, mutta joukkojen kärjessä taistelleiden kommandomiesten - berserkkien - tiedetään saattaneen itsensä liki mielipuoliseen raivoon jollakin juotavalla, kenties kärpässienistä tehdyllä. Niin väkevä oli juoman teho, että viikinkikuningas Knut Suuri oli kieltänyt sen käytön. Kiellosta ei aina perustettu.
Raivokkain oli joukon päällikkö Egil. Hän menetti tyystin malttinsa, kun alukset juuttuivat esteisiin, hyppäsi veteen, ryntäsi sokeasti rantatöyräälle - ja sai karhukeihään vatsaansa. Egil kuoli heti.
Virrassa oli liki tuhat viikinkiä, rannoilla viisikymmentä hämäläistä. Puolustajien tehokkain ase oli tuli. He nakkelivat veneisiin hehkuvia hiiliä ja kekäleitä. Tervatut alukset ja köysikimput syttyivät herkästi. P ahin takaisku oli Egilin kuolema. Brusista tuli päällikkö, mutta hän ei ollut veljensä veroinen. Kyllönkoskesta päästiin läpi vasta iltahämärissä, kun Lusin kautta tulleet Freygeirin miehet olisi pitänyt kohdata Hyömäen edustalla jo puoliltapäivin.
Miehiä ei löytynyt, ja Brusi piti parhaana kääntyä kotiin. Laivasto nosti mastoihin punaiset juhlapurjeet ja lähti pyrkimään Hauhon Pyhäjärvelle. Sieltä pääsi Kopsjokea myöten Leheeseen ja edelleen Suolijärveen.
Mutta Kettulan sepät olivat laittaneet vankan rautaketjun Kopsjoen poikki, eikä Brusi päässytkään siitä yli.
Brusikin oli juonut kärpässientä. Hän jätti raivopäissään lohikäärmelaivansa, siirtyi uiskoon, komensi kaikki huutomatkan päässä olleet uiskot mukaansa ja lähti etsimään toista reittiä Suolijärvelle. Laurinkalliolla hänen kimppuunsa hyökkäsivät vielä Tuuloksen miehet.
Brusin uiskot eksyivät Haaksivalkamassa pussiin lahden perälle, ja hämäläiset hyökkäsivät taas. Taistelu oli raju. Viikingit selvisivät Suolijärvelle, mutta Haaksivalkaman rannalta on löydetty nuolenkärkiä, keihäitä, miekkoja, kypäriä ja luita enemmän kuin mistään samankokoiselta alalta Hämeestä.
Egilin kaaduttua Brusi sai avukseen naissotilaan. Otaksutaan, että hänen nimensä oli Brynhild. Kun Brusi jätti lohikäärmelaivansa, Brynhild otti komennon. Hän käski läheisistä uiskoista lisää miehiä laivaansa ja soudatti sen täyttä vauhtia Kopsjoen sulkevaa rautaketjua kohden.
Juuri ennen ketjua Brynhild komensi miehet perään. Silloin keula kohosi ja laiva nousi ketjun päälle. Kun miehistö juoksi keulaan, perä kohosi ja alus lipui ketjun yli ja pääsi esteettä Suolijärvelle. Freygeirin kävi huonosti. Alvettulan miehet hyökkäsivät hänen kimppuunsa odotettua kovemmin Lusin kannaksella, ja Freygeir joutui palaamaan takaisin Vanajavedelle. Alvettulan ja Tourun turkisvarastoja viikingit eivät saaneet.
Lusista lähtiessään Freygeir poltti Retulansaaren ja purjehti sitten Mierolan ja Lepaanvirran kautta nykyisen Hämeenlinnan paikkeille Vanain kaupunkiin, jota hän ryösti ja poltti.
Kernaalanjärveen laskevalla Hiidenjoella hämäläiset olivat vaanimassa, ja Freygeir sai nuolen jalkaansa. Silloin hän käänsi laivansa Puujoelle ja lähti joukkoineen pyrkimään ikivanhaa kauppatietä suolamerelle, Suomenlahdelle.
Yhdessä miehet pääsivät Mäntsälän kautta Porvooseen, ryöstivät ja polttivat kaupunkia ja purjehtivat sitten Saarenmaalle. Siellä Freygeir kuoli Hiidenjoella saamaansa vammaan.
Brusi pääsi kotiin. Hän pystytti Egilille muistokiven Gävlen lähelle. Kiveen hakattiin riimukirjaimin tärkeä tieto: Egil kaatui Hämeen kapeikossa.
Kirjoitus perustuu filosofian tohtori, historioitsija Erkka Maulan haastatteluun ja hänen näytelmäänsä Teponlinna.
HS 18.11.2001