tiistai 30. lokakuuta 2012

Karjalainen noitavaimo noituu puukolkuttimella

Kansallismuseon kuvakokoelmasta näyttää löytyvän netistä 20 000 kuvan erä, joka sisältää vaikka mitä mielenkiintoista. Määrä on alle prosentti koko kokoelman laajuudesta, joten tarjonta todennäköisesti suuresti vielä kasvaa tulevaisuudessa. Osoite on:

https://www.kuvakokoelmat.fi/

Seuraavassa muutamia vastaantulleita erikoisuuksia:


Tehtailija, myöhempi kauppaneuvos Fabian Klingendahl aamiaispöydässä


Kansanpukuja ja iltatoimia hämäläistuvassa


Etelähämäläinen joulupirtti Ylioppilasosakuntien kansatieteellisessä museossa


Tammela Lunkaan kylä, jouluvalko karauttaa ulos ovesta

"Kuvakorttissa lisäys (aseteltu), kuvaustilanne on siis lavastettu / jouluvalkoon liittyvä tapaperinne erikoisine pukuineen on kuitenkin todellista olemassa ollutta kansankulttuuria: kyseistä hevosnukkehahmoa - siis jouluvalkoa - on esiintynyt suppealla alueella Lounais-Hämeessä ja se lukeutuu osaksi tapaninpäivän kiertelytraditioita"


Karsikkopetäjä Iisalmen Peltosalmella


Karsikkopetäjä


Pariisin maailmannäyttelyn suomalaista henkilökuntaa paviljongin katolla


Pariisin olympialaisista palannutta joukkuetta juhlitaan Kauppatorin tienoilla


Pariisin maailmannäyttelyn Suomen paviljongin rakennusmiehet lounastauolla


La Riboteuse hollandaise, hollantilainen naisjuopottelija


Karjalainen noitavaimo noituu puukolkuttimella


Alvar Cawén taiteilijaystävineen Pariisissa


Ryypiskelijöitä Säynäjäjokivarressa, todennäköisesti luppoilevia tukkijätkiä


Emäntä imeltää maltaita ja isäntä jauhaa käsikivillä Mattilan saunan porstuassa. Sahdin tekoa.


Joululeikki nimeltään sohiminen, kuvattu Tammelan Lunkaan kylällä


Palmin vaari tekee elokökköä


Hiisien tekosia metsässä.

kuvakortin kuvateksti: "Hiidenkiukaita [lyijykynällä vieressä: hiidenkirnu] 5 km. päässä metsässä; syntyneet kun hiidet ovat tapelleet ja paiskelleet niitä; n. 2 x 5 m. x 1 korkuinen"


Uhripaikan jäänteet pappilan ylärannalla.



Hämeen museo 1800- ja 1900-lukujen taitteessa, huone 13: "taikausesineitä"


Pöytään on katettu viinaa


Viinajono Vuorikadulla kun Oy Alkoholiliike Ab avautuu ensi kerran kieltolain kumoamisen jälkeen


Kuvanveistäjä Ville Vallgren ateljeessaan, edessä 1887 valmistunut veistos Kaiku


Ville Vallgren (toinen oik.), vaimonsa Antoinette ja nimim. Spada Vallgrenin kotona.

Jos haluat vakuuttua siitä kuinka hieno herra on kyseessä lue kirja "Ruokaa, juomaa ja hilpeitä herroja"

Tämä kirja kertoo Porvoon-muistoista siltä hyvältä ajalta, jolloin kaikki niin kuin muinoin paratiisissa vapaasti saivat syödä ja juoda kaikkea sitä hyvää ja pahaa, jota luonto tarjosi, toisin kuin nykyään, kun ruoka on kortilla ja käärme on komennettu miekan kera vahtimaan viinikellaria ja karkottamaan meidät viinakaupasta.

Näin kirjoitti kuvanveistäjä Ville Vallgren (1855-1940) kirjastaan, jonka hän julkaisi omalla kustannuksellaan pulavuonna 1917. Havis Amandan ja monen muun tunnetun veistoksen tekijä oli värikäs ja elämäniloinen persoona, jonka tie kulki lapsuusvuosien Porvoosta Helsingin kautta Pariisiin. Ruokaa, juomaa ja hilpeitä herroja on hänen gastronominen uskontunnustuksensa sekä samalla herkullinen kuvaus 1860- ja 1870-lukujen Porvoosta ja originelleista.

"Vallgrenin ruokamuistokirja Ruokaa, juomaa ja hilpeitä herroja sisältää Suomen huikeimman rapujuhlakuvauksen." - Helsingin Sanomat

Herkullisista kuvalöydöistä voi laittaa vinkin kommentteihin tai Facebookkiin

lauantai 20. lokakuuta 2012

Hoge Veluwen kansallispuisto ja Hollannin ulkoilmamuseo


Hollannissa kohteena oli Hoge Veluwen kansallispuisto Arnhemin lähellä. Olin olettanut puiston olevan aivan kaupungin vieressä, mutta matkaa olikin vielä kymmenisen kilometriä. Onneksi oli kartta mukana.


Matka puistoon kulki onneksi komeiden lehtipuumetsien lävitse.


Härkä! Enpä ole ennen törmännyt tuollaiseen luonnossa. Iso eläin oli.


Puistoon päästyä maasto avartui ja niityt jatkuivat horisonttiin asti. Hiekkainen maaperä estää puiden kasvua. Yksinäisessä koivunrungossa oli kummaa noitapuun tuntua.


Eläimet eivät jääneet härkään vaan jonkin aikaa leirin pystyttämisen jälkeen heinikosta kuului lähenevää rytistelyä. Jälleen kerran esiin tuli villisika, tällä kertaa paljon pienempi kuin nuo Virossa näkemäni. Puolisentuntia myöhemmin heinikossa oli jälleen liikettä, ja mäyrä tuli aivan muutaman metrin päähän teltasta. Valkoinen pää näkyy kuvassa keskellä.


Auringonnousu oli komea, korkeassa heinikossa riitti kastepisaroita.


Puiston jälkeen menin käymään Hollannin ulkoilmamuseossa. Odotin jotain Seurasaaren tapaista paikkaa, mutta tämä olikin ihan erilainen kokonaisuus. Hollanti kun on muutenkin täynnä 1600-1800 taloja ei niiden esittelylle ole tarvetta. Sen sijaan museo keskittyy vanhojen työmenetelmien ja elämäntavan esittelyyn. Aikakaudet jatkuvat aina 1900-luvulle asti, ja paikasta löytyy mm. (toimiva) kiinalainen ravintola 60-luvulta ja  (toimiva) rautatielinja joka kiertää aluetta. 


Panimo esitteli oluenvalmistuksen historiaa ja tarjosi maistiaisia. Tumma ja vaalea olivat kumpikin sakeita ja hyviä, 10-prosenttinen juhlaolut oli valitettavasti loppu.


Vanha karkkikauppa ja sekatavarakauppa olivat myös kumpikin yhä toiminnassa ja hyllyissä riitti erikoisuuksia, ruotsalaisia tulitikkujakin löytyi.


Puurakennuksia alueelta löytyi vain aivan muutama, nämä ovat olleet Hollannissa melko harvinaisia.

Kävin reissulla Goudan antiikkimarkkinoilla, mutta nämä osoittautuivat todella vaatimattomiksi. 1800-luvun ranskalainen silinterihattu sentään löytyi.

tiistai 16. lokakuuta 2012

Keskiaikainen fantasiaspektaakkeli - Saksan keskiaikamarkkinat


Hollantiin lähtöä edeltävänä päivänä paljastui että vain 200km päässä Saksan puolella järjestetään suuret keskiaikamarkkinat, ja pitihän sitä lähteä katsastamaan tapahtuma. Mittelalterlich Phantasie Spectaculum eli MPS on maailman suurin kiertävä keskiaikafestivaali, joka järjestetään 24 kertaa vuodessa eri puolilla Saksaa. Käytännössä siis joka kesäkauden viikonloppuna. 


Hannoverin festivaali oli vielä pieni Saksan mittakaavassa, edellisenä viikonlopun Hampurin tapahtumassa oli ollut 100 000 kävijää.


Leopardikuvioinen patalakki? Yllättäen kauppiaiden tasossa jäätiin jälkeen Suomessa totutusta. Tapahtuma veloittaa paikkamaksuja käsityöläisiltä, joten näitä ei markkinoilla ollut. Sen sijaan Kiinan tavaraa riitti. Toisaalta ison maan markkinoilla on myös tavaraa, jota ei Suomesta löydy.


Simakauppiaalta löytyi kymmeniä eri laatuja ja pullojen muodot olivat ajateltuja.


Korpiklaania löytyy täältäkin.


Tapahtumassa esiintyvä teatteriryhmä on todella näyttävä pitkälle hioittuine pukuineen ja mekaanisine ilmalaivoineen.


Musiikkipuoli on myös todella keskeinen festivaaleilla, bändejä soittaa kaiken aikaa kahdella lavalla ja iso osa kävijöistä on festariväkeä. Yöllä järjestetään suuri tulishow ja kokot palavat. Ohjelma ja markkinamyynti jatkuvat yli puolen yön. 


Tapahtumapaikkana oli vanhan maalaiskartanon maat. Oli todella hyvä nähdä tapahtuma ja ensi kerralla Saksaan mennessä pitää ajoittaa käynti markkinoiden yhteyteen. Saksassa keskiaikatapahtumat nähtävästi voimakkaasti jakautuvat autenttisuuteen ja viihteellisempään kokonaisuuteen pyrkiviin festivaaleihin, mikä onkin isossa maassa varmasti järkevää.

Hannoverista matka jatkui takaisin Hollannin kansallispuistoja kiertämään.