lauantai 30. kesäkuuta 2012

Kultakuume-radio-ohjelma Turun keskiaikamarkkinoilla

Pari ensimmäistä markkinapäivää on takana ja kivan kaaottista markkinahulinaa on tuttuun tapaan riittänyt. Tänään jännitetään missä vaiheessa alkaa satamaan.

Torstaina markkinoilla kiersi myös Yle Radio 1:n Kultakuume-ohjelman porukka. Ohjelman ruokaosuus alkaa kohdassa 15:00 ja mukana on Keskiaikaharrastajan keittokirjamme kirjoittanut Mervi Pasanen.

Ohjelma löytyy osoitteesta:

http://areena.yle.fi/radio/1544432

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Turun keskiaikamarkkinat 2012 alkavat



Huomenna alkavat taas Turun keskiaikamarkkinat ja tiedossa on enemmän uutta kuin koskaan aiemmin. Ensimmäistä kertaa käytössä on oma viikinkiteltta, jolla on kai eniten vaikutusta tapahtuman tunnelmaan. Syyhyttääkin jo päästä pystyttämään asumusta. Kaikenlaista uutta rekvisiittaakin on tullut vuoden aikana haalittua, ja parin keskiaika-aiheisen kirjan julkistukset ovat markkinoilla. Salakirjojen koju löytyy Brinkkalan edestä, info-pisteen vierestä.

Säätiedotukset lupaavat enimmäkseen poutaa, mutta koko lauantaista tulee kai sateinen. Onneksi ei tarvitse olla taivasalla tällä kertaa.

Markkinoilla nähdään :)






---


Kesän 2011 markkinoiden kirjoitus:


Huomenna torstaina sitten alkavat Turun keskiaikamarkkinat, ja jatkuvat koko loppuviikon. Jätä siis mitä oletkin tekemässä ja suuntaa Turkuun.

Salakirjojen pöytä löytyy Hansakauppias Laurentiuksen markkinoilta joenrannasta Itäiseltä Rantakadulta, Suurtorin vierestä. Tänä vuonna on valikoimassa perinteikkään kirjallisuuden lisäksi myös kartografisia erikoisuuksia vuodelta 1539.

Ostopuolella pyrin etsimään joitain ruokatuotteita. Erikoisempia marja-, hunaja- ja teelaatuja ainakin löytyy aina keskiaikamarkkinoilta. Pitääpä samalla käydä Turun Ruohonjuuressa.

Viime vuotiseen tapaan kovin hellejakso näyttää taas osuvan markkinoiden aikaan, mutta onneksi munkinkaapu on viileä ja siinä on huppu. Sadetta ei sentään ole tiedossa.

Muista keskiaikamarkkinoista poiketen Turussa parkkeeraaminen ja yöpyminen näyttää vaativan hieman sompailua. Todennäköisesti hoidan kummatkin Ruissalon leirintäalueella.

Tästä sitten alkavat kesän keskiaikamarkkinat. Oli hieno juttu että löysin nämä viime kesänä. Elokuussa on tiedossa Hämeenlinnan keskiaikamarkkinat, ja todennäköisesti osallistun myös Raaseporin keskiaikamarkkinoille heinäkuun puolivälissä, mutta tuo on vielä hieman epävarma.

Alkuviikosta on luvassa kuvaraporttia tuolta ja juhannuksen tutkimusretkistä Mikkelissä.

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Luolavuoren luola Turussa


Alkuviikosta teimme Esoteerisen maantieteen blogin Marko Leppäsen ja kuvaajan kanssa retken Varsinais-Suomeen, jossa kävimme Luolamiehen blogin Tuomo Kesäläisen opastuksella möyrimässä kolmessa maakunnan komeimpiin kuuluvassa luolassa. Aiemmin en olekkaan käynyt Suomessa kunnon luolissa ja jokainen pääsi yllättämään mahtavuudellaan.




 Ensimmäisenä vuorossa oli Luolavuoren luola Turussa. Seisoessa metrien päässä luolan edustalla vastaan puhaltaa jo kylmä tuuli maan sisästä. Jo muutaman metrin syvyinen luolan eteinen on vaikuttava, mutta matka alkaa vasta sen perältä löytyvästä lähes huomaamattomasta käytävästä. 


Ryömintään kosteaa kalliopintaa pitkin tuskin lähtisi ilman opasta tai tietämättä mitä periltä löytyy, mutta jo muutaman metrin jälkeen vastaan tulee ensimmäinen kammio, jossa mahtuu jo hyvin seisomaan. Tunnelma luolassa on hyvin toismaailmallinen; kaupungin äänet ovat vaienneet, ilma on viileää ja kosteaa, ja pimeys ympäröi. Vaikutus on hyvin mystinen ja rauhoittava. Luola yllättää suuruudellaan, ja tästäkin luola jatkuu vielä kahden kammion verran syvemmälle maan sisään.


Kummallinen säännöllisen suorakulmion muotoinen kivi, josta löytyy kaksi selvästi ihmisen tekemää uraa. Kivi sijaitsee kolmannen kammion suuaukolla ja mieleen tuli jos jäljet olisivat syntyneet sen aukiraivaamisesta. Miltä onkaan raivaajasta tuntunut astua ensimmäisenä ihmisenä maailmassa luolan viimeiseen kammioon?


 
 

Luolasta löytyi alkuun jonkinlaiselta kotilolta näyttävä esine joka murtui irtiottaessa. Rotankallo! Osuvaa että Suomen suurin rotta on löydetty 50-luvulla juuri tämän vuoren päältä. Ovatkohan sukua?


Tällaisia pisaroitakaan en ole koskaan nähnyt maan päällä. Tipat eivät pisaroineet alas ollenkaan vaan olivat kiinteästi luolan katossa kuin jääpisarat.

Aivan huikea paikka ja seuranneet Mätikän luola ja Ryövärinluola eivät jääneet yhtään jälkeen. Näistä löytyy herkulliset reportaasit Esoteerisen maantieteen blogista:

Turun seudun rosvoluolissa

Tuomo on kirjoittanut Seikkailijan retkioppaan Varsinais-Suomen luoliin, josta löytyy näiden lisäksi 26 muutakin luolaa tutkittavaksi.