Kirjan julkistus: Oulun seudun muinaisuutta vuodelta 1887

Artturi Snellman:

Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja 9.

Oulun kihlakunta.

Muinaistieteellisiä ja historiallisia lehtiä.

1887

Vuonna 1884 Suomen Muinaismuistoyhdistys myönsi Artturi Heikki Snellmannille apurahan muinaistieteellistä keräysmatkaa varten. Seuraavana kolmena kesänä Snellman kiersi tuonaikaista Oulun kihlakuntaa kooten tietoja alueen muinaisuudesta. Tutkimusmatkojen tuloksena syntyi aikansa laajin Oulun seudun historiatietoja yhteenkokoava teos. Alueen arkeologisten löytöjen ja esihistoriallisten kiinteiden muinaisjäännösten lisäksi Snellman kokosi kirjaan runsaasti alueella kerrottavia kansantarinoita ja varhaisempia kirjallisia tietoja. Runsaasti huomiota ovat saaneet myös alueen jätinkirkot, joiden alkuperä ja käyttötarkoitus olivat tuolloin yhtä suuri mysteeri kuin vielä nykyäänkin. Kirja sisältää 95 puupiirrosta, 1 kivipiirroksen sekä muinaistieteellisen kartan liitteenä. Teos on painettu Munken-paperille, joka täyttää kaikki ympäristökriteerit ja on lisäksi arkistointikelpoinen, säilyen vähintään satoja vuosia kellastumatta tai murenematta.

Kirjapainosta saapui toinen Kanen Kanervan kanssa yhteistyössä toteuttamamme muinaishistoriallisen teoksen uusintapainos. Tällä kertaa kyseessä on Oulun seudun esihistoriallisten löytöjen ja muiden muinaistutkimuksellisten tietojen kokoelma.

Äitini on kotoisin Ylikiimingistä, joten erityisesti sitä koskevat tiedot olivat kiinnostavaa luettavaa. Pitääpä kesällä käydä vierailemaan joillakin alueen rauniopaikoilla.

Toinen erityisen kiinnostava osio kirjasta ovat sen useat jätinkirkoista esittämät tiedot ja puupiirrokset. Aihe on noussut viime vuosina voimakkaasti esille etenkin Marianna Ridderstadin tutkimusten myötä.

Kirja ilmestyy osana uutta Kanerva-sarjaa.

Lisätietoja kirjasta ja tilausmahdollisuuden löydät Salakirjat-pienkustantamoni sivuilta osoitteesta: http://www.salakirjat.net/oulu_muinaismuistoyhdistyksen_aikakauskirja_9.html

Maan muisti - Dokumentti Suomen esihistoriasta

Tämä maa on ollut ennen meitä jään peittämä lakeus, siten jää on sulanut ja pajastanut maan. Jäästä vapautuneelle maalle on muuttanut ihmisiä ja he ovat ryhtyneet elämään täällä omaa arkipäiväänsä, omine iloineen ja suruineen. Maan vallanneet ihmiset ovat elättäneet lapsensa, vanhuksensa ja itsensä metsästämällä ja kalastamalla. Maahan on vaeltanut uusia ihmisryhmiä. He ovat riidelleet hyvistä saalistuspaikoista aikaisemmin maahan saapuneiden kanssa. On vuodatettu verta ja sitten sovittu. On solmittu avioliittoja vierasheimoisten kanssa ja opittu uusia asioita. Maata asuttava väestö on lisääntynyt ja erilähtöiset ihmisryhmät ovat sekoittuneet keskenään. Maata on ryhdytty viljelemään ja maan mineraaleja on opittu hyödyntämään. On valjastettu koskia ja rakennettu teollisuuslaitoksia.

Kaikki ennen meitä tätä maata asuttaneet ihmiset ovat jättäneet jotain itsestään meihin, nyt tätä maata asuviin, samoin maa muistaa heidät. Kaikki me olemme ennen meitä eläneiden sukupolvien siitos, sekä ulkoisesti että sisäisesti. Esi-isät ja äidit elävät meissä, muuten meitä ei olisi olemassa. Ihmiset ovat myös jättäneet itsestään merkin maahan, mekin jätämme. Pystymmekö me lukemaan esi-isiemme jättämiä merkkejä? Mikä on ollut kaiken aherruksen ja vaivan tarkoitus?

Eilisiltana TV:stä tuli dokumentti Maan muisti, josta halusin kirjoittaa suosituksen. Otsikosta huolimatta dokumentti käsittelee Suomen historiaa nykypäivään saakka, mutta pääpaino on selvästi esihistoriassa, mikä mielestäni olikin dokumentin oleellinen anti.

Kuva-aineistoksi dokumenttiin on valikoitu runsaasti maisemakuvausta ja arkeologisia löytöjä. Erityisen hauska oli nähdä miltä Huittisten hirvenpään löytöpaikalla näyttää. Tästä heti heräsi ajatus kuinka arkeologisia löytöjä tulisi useamminkin esitellä yhteydessä niiden löytöpaikkoihin. Tunne esineen muinaisuudesta oli heti paljon voimakkaampi kun se esitettiin luonnollisessa ympäristössään tavanomaisen kliinisen museotilan sijaan.

Dokumentti on katsottavissa Yle-Areenalta 7 päivän ajan:

http://areena.yle.fi/video/867194

Kirjan julkistus: Suomen Muinaislinnat vuodelta 1891

Suomen Muinaislinnat on ainutlaatuinen ja harvinainen väitöskirja maamme lähes 400 muinaislinnasta ja muusta muinaiskohteesta. Tämä valtionarkeologi Hjalmar Appelgrenin (1853-1937) teos lienee muinaistutkimuksen ja arkeologian merkittävimpiä julkaisuja kautta Suomen historian. Kirja ei lyö lukijaansa laimin, vaan se esittelee satoja kohteita, sijaintitietoja ja esineitä yli 160 kuvalla ja kartalla. Teos soveltuu kaikille ja kaiken ikäisille, aina tutkijoista harrastelijoihin ja lukijan mieltä hivelemään on sivuille kerätty myös paikallishistoriaa ja tarinoita. Monet teoksen kohteista ovat kohdanneet tuhonsa viimeisen 119 vuoden aikana ja monet muut kohteet ovat vaipuneet unholaan, odottaen jälleen jotakuta löytämään ne. Kokonaisvaltaista oivaltamista ja löytämisen iloa.

Kirjapainosta on jälleen saapunut uusi kirja. Tällä kertaa kyse on vuonna 1891 julkaistusta laajasta suomalaisten muinaislinnojen ja linnavuorten tutkimuksesta. Kirja sisältää tiedot kaiken kaikkiaan 361 kohteesta, joista valtaosa on arkeologisia muinaisjäänteitä, mutta mukana on myös paikkoihin liittyviä linna-aiheisia kansantarinoita ja paikannimien tutkimusta.

Näin pitkän talvikauden jälkeen, joka myös arkeologian harrastajan talvituskana tunnetaan, kovasti jo tekeekin mieli päästä tutkimaan mitä kirjan muinaiskohteille nykyisin kuuluu. Nimimerkki Metsämenninkäisen ajatuksiin on helppo yhtyä:

Miten minä haaveilen ja kaipaan lumetonta maata, sulaa metsää, aurinkoa ja sen hyväilevää lämpöä. Kävelyitä keväisellä metsätiellä henkiin heränneen luonnon tuoksussa. Metsistä ja hiekkakuoppien reunoilta löytyviä aarteita - kiviasetelmia, röykkiöitä, iskoksia ja muita merkkejä menneestä elämästä. Helppoutta lähteä ulos ja oloa, ettei sisälle halua tullakkaan ! ♥ Luonnon ehdoilla täällä eletään ja harvoin olen energiaani laittanut sään murehtimiseen - sille kun en mitään voi, mutta nyt alkaa olla tuskaa näiden lumimassojen kanssa. Jalkojen alla rapiseva ja ritisevä hiekkatie ja metsäpoluilla vilistävät muurahaiset ja tuoreen sammaleen tuoksu täyttävät yhä enemmän ajatukseni.

Olemme toteuttaneet julkaisun yhteistyössä Kane Kanervan kanssa, ja kirja ilmestyy osana uutta Kanerva-sarjaa.

Lisätietoja kirjasta ja tilausmahdollisuuden löydät Salakirjat-pienkustantamoni sivuilta osoitteesta: http://www.salakirjat.net/suomen_muinaislinnat_appelgren.html

Maailman vanhin kulttipaikka 70000 vuoden takaa

Kalaharin autiomaasta, Tsodilon kukkuloilta löytyy varhaisin arkeologinen todiste ihmisen uskonnollisuudesta. Alueella on myös maailman suurin kalliomaalausten keskittymä. Sheila Coulson Oslon yliopistosta löysi kukkuloiden luolasta pyyttonia esittävän kivipatsaan, joka on kuusi metriä pitkä ja kaksi korkea. Tutkimuksissa patsas varmistui ihmisen muovaamaksi, ja sen iäksi 70000 vuotta.

Aikaisemmat vanhimmat ihmisten uskonnollisuudesta kertovat löydöt ovat 40000 vuoden takaa Euroopasta, joten löytö lähes kaksinkertaisti tunnetun uskonnollisuuden iän.

Löytöpaikalta löydettiin yli 13000 esinettä, joista valtaosa olivat keihäänkärkiä, ja loputkin kivenmuokkaustyökaluja tai muutoin palvontaan yhdistettäviä esineitä. Keihäänkärjet ovat jopa satojen kilometrien päästä, ja erikoisena yksityiskohtana ainoastaan punakärkisiä keihäänkärkiä on poltettu tulella.

Patsaan takana on myös kammio, jonka arvellaan olleen shamanistisessa käytössä.

Löytö tehtiin vuonna 2006, mutta en ollut kuullut siitä aikaisemmin. On vaikea ymmärtää kuinka pitkä ajanjakso tuo 70000 on, kaksi kertaa se mitä nykyihminen on asunut Euroopassa.

Uutinen löytyy Apollon-lehden sivuilta:

http://www.apollon.uio.no/vis/art/2006_4/Artikler/python_english

Suomi Sebastian Münsterin kosmografiassa. Arkistolöytöjä vuodelta 1899

Jatkan Arkistolöytöjä-sarjaani seuraavalla varhaisen Suomea koskevan historiallisen lähteen esittelyllä.

Julius Ailio: Suomi Sebastian Münsterin 1500-luvun alkupuolella ilmestyneessä kosmografiassa.

Suomen Museo, N:o 6 / 1899

Ameriikan ja meritien löytäminen Itä-Indiaan olivat tapahtumia, jotka avasivat maantieteellisille tutkimuksille uusia ja avaria aloja. Kopernikuksen kautta sai matemaattinen maantiede uudistetun muodon, ja astemittausten ynnä pituus- ja leveysmääräysten avulla saatiin korjatuiksi useita entisiä erehdyksiä maiden ja merjen asemasta. Maantieteellinen kirjallisuus lisääntyi samassa määrässä kuin ainekset matkojen kautta karttuivat ja se oli omiansa edistämään yleensä tieteen kehitystä. Milanon yliopistoon perustettiin jo 1400-luvun lopulla oppituoli maantieteessä, samaan aikaan ilmaantui oivallinen maakartta ja 1500-luvun alulla ensimmäinen kartta, jossa Ameriikkakin oli kuvattuna. Tähän aikaan ilmaantui myös erittäin arvokas ja laajaperäinen, koko maapallon maantiedettä käsittelevä teos, Sebastian Münsterin kosmografia karttoineen.

Münster, joka syntyi 1489 ja kuoli I552, oli aluksi fransiskaani-munkki, mutta siirtyi sitten uskonpuhdistuksen puolelle. Hän on tutkinut hepreaa ja teologiaa sekä matematiikkaakin. V. 1534—5 julkaisi hän heprealaisen raamatun, mutta hänen pääteoksensa on kuitenkin latinalainen ”Cosmographia universa", joka ilmestyi Baselissa v. 1544 ja josta on tullut kaikkiaan 24 painosta sekä useita käännöksiä.

Koska tämä on vanhimpia kosmografioja ja meillä vähän tunnettu, suomennamme siitä Historiallisen museon kirjastoon hiljattain hankitun, v. 1550 julaistun painoksen mukaan, Suomea koskevan huvittavan luvun tähän, jättäen mietelmäin teennän sen johdosta lukijaimme asiaksi.

Kuv. 1. Suomalainen maisema Münsterin kosmografiassa (* Että tällä maisemalla on ihan saksalainen luonne, tarvinnee meidän tuskin huomauttaa. Tuo omituinen pyöräaura, sidelaitosrakennukset, taivaan rannalla juokseva vuorenharjanne y. m. piirteet aiheuttavat nim. olettamaan, että kuvan on piirtänyt joku saksalainen, joka ei Suomessa ole käynytkään.)

Suomea on mainittu kauniiksi maaksi, kauniimmaksi ja ihanammaksi kuin Ruotsia. Plinius näyttää sitä kutsuneen ”Finnoniaksi” (* Münster itse nimittää Suomea ”Finlandiaksi”), josta nimi ”sinus Finnonicus” (Suomen lahti). Sillä on ennen muinoin ollut kuningaskunnan nimitys, niin suuri on ollut sen mahti, nyt sillä on vain ruhtinaskunnan arvo. Viime aikana on sitä pitänyt Slaavilainen kansa ja kieli vallassaan, sillä on myös ollut kreikkalaiset kirkonmenot niinkauvan Moskovalainen sitä vallitsi. Nykyään se kuitenkin kuuluu Ruotsin kuninkaalle ja länsimaisen kirkon yhteyteen. Hispanialaisia viinejä tuodaan maahan suurin määrin Itämertä myöten ja niitä nauttii tuo kansa ilon yltymään asti. Asukkaat ovat Ruotsalaisten mukaan alkaneet Erik kuninkaan aikana tunnustaa Kristusta. Ruotsin voittaa tämä maa viljan satoon ja hyvyyteen nähden, koska se on suureksi osaksi tasainen eikä niin vuorinen ja soinen kuin Ruotsi. Etevimmät paikat ovat Turku, joka on hiippakuntakaupunki, Raasepori, Viipuri, Karelia ducatus y. m. Turku ei ole kaukana Uplannista, Viipuria taas pidetään Suomenmaan rajana Venäläisiä ja Moskoviitteja vastaan ja samalla on se koko maan esivarustuksena eli turvana näitä kansoja vastaan. Erääseen sikäläiseen kauppapaikkaan saapuu Ruteneja suurin joukoin. Pohjoisnavan kerrotaan tästä kaupungista kohoavan 61,5 astetta taivaanrannan yläpuolelle ja pituusasteita luetaan 78. Tukholmassa taas luetaan 61 leveysastetta ja 64 pituusastetta. Suomalaisilla on alituinen taistelu Moskoviittien kanssa Suomen lahdessa: kesäisin laivoilla, talvisin taas jäällä. Miten väkirikas sekä tämä että muut ympäröivät maat muinoin ovat olleet, todistavat eräät kuuluisat miehet nim. Methodius martyyri, Jordanes Goottilainen ja Paavali diakooni, jotka kirjoittavat melkein kaikkien kansain lähteneen täältä liikkeelle ja nimittävät tätä pohjoista seutua kansain kohduksi eli syntypaikaksi; etupäässä ilmoittavat he seuraavain kansain täältä lähteneiksi:

Gootit Itägootit Länsigootit Gepidit Samogetit Massagetit Hunnit Amatsoonit Cimbrit

Partilaiset Sveedit Longobardit Turcilingit Avarit Herulit Vinulit Svevit Bulgrarit

Svicerit Tahifalit Daanit Dasialaiset Slaavit Rugit Alanit Burgundit Sembit

Liiviläiset Scirit Nortmannit Pictit Carpit Caibit Cimerit

Mitä tulee Suomen kieleen, niin huomattakoon että asukkaat käyttävät kahta kieltä. Viipurissa, jossa suureksi osaksi puhutaan Slaavinkieltä, aina Porvooseen tai Sipooseen asti pitkin meren rannikkoa käytetään tänäpäivänäkin Ruotsin kieltä. Maan keskiosissa pohjoista kohti on taas olemassa oma omituinen kieli. Rajaseuduilla, käytetään kumpaakin kieltä. Sen vuoksi myös muutamissa paikoissa, kokoukset ovat. kaksikielisiä. Ruotsin kieli on melkein sama kuin Goottien, Tanskan tai Norjan kieli paitsi että sillä on omat murteensa. Sillä on paljon yhtäläisyyttä Germaanien kielen kanssa, josta se johtuukin, kuten saattaa havaita ”Herran rukouksesta", jonka olen tahtonut tähän panna Ruotsin kielellä sen mukaan kuin Ruotsissa syntyneet oppineet miehet minulle ovat ilmoittaneet.

”Herran rukous” Ruotsin kielellä:

Fader war som er i himlum, heiligat warde dit namen, tilkomen tit rike, scke din willige, som i himlum, so opo iordene, wår taglig brödh gif os i tag uerlat os wåre schuld som wi uerlåtem ware sckuldiger, och inledh os icke i frestilse, utan löss os i froonda, amen.

Mutta Suomen kielellä, sellaisena kuin se esiytyy maan keskiosassa, ei ole mitään yhteisyyttä Ruotsin eikä Moskovalaisen kielenkään kanssa, vaan on se oma omituinen Lappalaisten, sisemmän pohjolan kansain kieli.

Panis = Leipä
Domus = Honeh
Civitas = Caupungi
Homo = Ichminen
Caceus = Iuhsto
Canis = Coira
Rex = Koing, joka on Germaanin kieltä.
Nauis = Laiwa
Deus = Iumala
Terra = Ma
Dies = Peiwä
Malum = Paha

”Herran rukous” Lapin ja Suomen kielellä, jota eräät Liiviläisetkin käyttävät:

Isä meidhen ioko oledh taiu ahissa, pühettu olkohon siun nimesi, tulkohon siun waltakuntasi, olkohon siun tahtosi kuwin taiuahissa nyn man pällä, meidhen iokapaiwen leipä anna meilen tänäpaiwäne, ia anna anteixe meiden syndiä kuwin möe annamma meden uastahan rickoillen, ia äle sata meitä kin sauxen, mutta päästä meitä pahasta, amen.

Huomautettakoon vielä, että Ruotsin kuninkaat Suomen kukistettuaan valtansa alle ovat sinne asettaneet monta maaherraa, joista yksi asuu Viipurin lähellä ihan järveen rakennetussa linnassa, toinen Porvoossa Suomen lahden rannikolla, kolmas Kruunuporissa Päijänteen varrella (* S. o. Hämeenlinnassa, Vanajaveden rannalla.), joissa paikoissa ne julistavat kansalle kuninkaan oikeutta. On vielä muitakin linnoja ja kaupunkeja Viipurin lähellä, erittäinkin Jegaburg, Pähkinänlinna, Käkisalmi, jotka kuitenkin Moskovalainen on riistänyt Ruotsin valtakunnalta. Varustuksia on kumminkin laadittu virran varsille maata luomalla, niinkuin esim. Lappanesi, Kivennapa, Uusikirkko, jotka tähän asti kuuluvat Ruotsin kuninkaalle.

J. A-io

Valitettavasti tietosisällöltään Münsterin kosmografia jää Suomen osalta melko laihanlaiseksi. Lähinnä mielenkiintoa herättää tuo Euroopan kansojen pohjoisen alkukodin teorian varaukseton puolustaminen.

Suomen kirjakielen historian kannalta taasen tuo varhainen Isä meidän -rukouksen käännös on huomiollepantava.

© Hyvien tapojen mukaiset lainaukset ovat tervetulleita linkittäessäsi tälle sivulle.