(Kirjassa Ueber den Charakter der Estnischen Mythologie, 1850, s. 45-48:)
...Hän esittää virolaisilla olleen neljä vuotuista pääjuhlaa päiväntasausten aikoina. Kevätpäiväntasauksen aikana vietettävä kevätjuhla oli muka Ukolle omistettu. Juhlasta, jonka kaikki piirteet osoittavat sen olevan perheen keskeisen, hän tietää kertoa seuraavaa:
Juhlan aattona valmistetut ruuat asetettiin aittaan pöydälle, jonka keskellä oli "Ukkowak" ja ympärillä kaikkia vuodentulon edustajia: lihaa, voita, kalaa, leipää, vehnästä, herneitä ja hunajaa. Sitten pani isäntä muutamia kunkin viljalajin jyviä pieneen tuohirasiaan, nosti Ukon vakan kantta, pisti rasian sinne ja asetti kannen uudestaan paikoilleen. Tähän toimitukseen luulee Kreutzwald viittaavan säkeiden:
"Ukko-wakkale waoma,
Kane alla kerkimaie,
Wodu (?) kaiso paisomaie."
Hedelmättömiksi jääneitä vaimoja salvattiin aittaan yöksi Ukonvakan luo ja heidän täytyi alistua salaiseen seromoniaan, "jonka ehkä joku papitar pani toimeen". Seuraavana aamuna kiersi talonisäntä ennen auringon nousua ja mitään nauttimatta peltonsa; jos hän huomasi kaiken olevan oikealla laidallaan, palasi hän takaisin taloonsa, jossa emäntä oli jo ottanut Ukon vakan pöydältä pois. Niin alkoi ateria, jossa jumalalta jääneet tähteet syötiin. Syönnin jälkeen alkoi juominki; "varsinkin vaimojen täytyi tuona päivänä paljon juoda, joten juhla sai hurjan, kaikkia sopivaisuuden rajoja ylittävän bakkanalion luonteen." - Tähän Kreutzwald liittää arvelunsa, että myöhemmin kristinuskon vaikutuksesta on moni Ukko-juhlan tavoista siirtynyt Maarian ilmestymispäivän menoihin, etenkin juuri ylempänä mainittu Maarian-punan juominen.
Kolme päivää Ukko-juhlan jälkeen otti isäntä tuohirasian vakasta pois, erotti siinä olevat jyvälajit erilleen ja viskasi kunkin alkuperäiseen jyvälaariinsa takaisin, "jotta kaikki vilja tulisi osalliseksi jumalan siunauksesta."
Itse Ukko-wakasta Kreutzwald tietää kertoa, että sellainen täytyi Ukolle pyhitettynä olla joka talossa, että se oli tehty joko tuohesta tai ohuista päreistä ja kannella varustettu. Vakassa tuli aina olla kynttilän pitkä - mitä varten ja sytytettiinkö sitä milloinkaan, siitä Kreutzwald ei sano tietoja saaneensa - sekä erilaisia uhrilahjoja, joina käytettiin pikkurahoja ja pienoiskokoisia pukukappaleita, aivan kuin nuken vaatteita. Niillä oli nimenä Ukko-anned, "ukon-lahjat", ja niitä pantiin vakkaan osittain Ukko-juhlana, osittain muiden syiden johdosta. Siten nuorikko hääpäivänään ja ensimäisen lapsen saatuaan teki tällaisen kiitosuhrin.
Samassa yhteydessä Kreutzwald myös antaa tietoja Ukolle pyhitetyistä uhrikivistä, joita muka piti joka kylällä tai yksinäistalolla olla. Keväällä touonteon ja syksyllä elonkorjuun jälkeen täytyi niille uhrata hiukan kiitosuhriksi, niinikään teurastetusta eläimestä viedä sisälmyksiä "Ukko-kivelle". Kaksi tuollaista vanhaa uhrikiveä hän sanoo nähneensä, toisen Virossa, toisen eräässä Pihkovan virolaisten kylässä, jossa tällaiselle kivelle varkain uhrattiin, mutta kaikista eniten kuitenkin juhannusiltoina eräälle toiselle kivelle, jolla muka Kristus kerran oli istunut.
Ukko-kivistä Kreutzwald puhuu myöhemmissäkin julkaisuissaan. J. W. Boeclerin taikakokoelman selityksissään kertoo hän Olavin päivänä teurastetun lampaan ja sen sisälmykset viedyn "Ukko"-kivelle. H. Neusen kanssa toimittamassaan myytillisten ja maagillisten runojen julkaisussa (Mythische und magische Lieder der Ehsten, 1854, s. 18, 59) hän kertoo mikkeliuhrin sisälmykset viedyn ukko-kivelle ja mainitsee erikoisesta Ukolle pyhitetystä juhlasta Ukko-püha.
Arvi Korhonen: Vakkalaitos, s. 31-34
Arvi Korhonen itse suhtautuu Kreutzwaldin tutkimuksiin epäilevästi ja pitää näitä suomesta saatujen vaikutteiden värittäminä.
Vastaavat perinteet tunnetaan Virossa yleisemmin Tõnnin ja Tõnnin vakkojen nimillä, joiden osalta täydennän kirjoitusta myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti