torstai 26. marraskuuta 2009

Kirjan julkistus: Rakennukset tseremisseillä, mordvalaisilla, virolaisilla ja suomalaisilla vuodelta 1887



"Merkillisin kaikista saunoista on Mouhijärveltä kuvattu sauna. Se ei ollutkaan yksin sauna tavallisessa merkityksessä, sillä tässä myöskin asuttiin. Kyllä vielä useassa paikassa Suomessa moni köyhä ja vanha loisihminen asuu talollisten varsinaisissa saunoissa, mutta toista on kun talossa ei muuta asuntoa ole kuin sauna."



Eilen päivällä kirjapainon kuorma-auto saapui jälleen vierailulle tuoden uuden uusintapainoksen kirjaerän. Löysin kirjan alkuperäiskappaleen parisen vuotta sitten, ja havaitsin sen mielenkiintoiseksi luettavaksi suomensukuisten kansojen talonpoikaisarkkitehtuurista. Kirjan kuvitus on myös aikakaudelle poikkeuksellisen laajaa, tuolloin kun painolaattojen kaivertaminen oli vielä kallista puuhaa.

Tämä on ensimmäinen kirja jonka painatan kovakantisena, mikä tuntuu jo nyt hyvältä ratkaisulta. Kova sidosasu kasvattaa kyllä kirjan painatuskustannuksia, mutta kirjan laatua fyysisenä esineenä se parantaa selvästi, antaa sitä oikeaa kirjan tuntua.


"Rakennukset tseremisseillä, mordvalaisilla, virolaisilla ja suomalaisilla on varhaisimpia perusteellisia talonpoikaisarkkitehtuurimme tutkimuksia. A. O. Heikel kokosi väitöskirjansa aineiston seitsemällä kansatieteellisellä tutkimusmatkallaan Suomessa, Virossa ja Venäjällä vuosina 1879-1886. Kirja on kuvitettu 311:ta piirroskuvalla."



Lisätietoja kirjasta ja tilausmahdollisuuden löydät Salakirjat-pienkustantamoni sivuilta osoitteesta: http://www.salakirjat.net/rakennukset.html

Kirjat on postitettu ennakkotilaajille, hyviä lukemisia!

Toinen uusi näköispainokseni, Vainajainpalvelus muinaisilla suomalaisilla vuodelta 1898, on luvattu saapuvaksi painosta huomenna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti