lauantai 21. marraskuuta 2009

Esihistoriallisten kohteiden arkeologiset kaivaukset 2009

Museovirasto on jälleen julkistanut tulokset tämänvuotisista arkeologisista kaivauksista.


Niittivyö Mikkelin Tuukkalan kalmiston haudassa.
Kuva: Museovirasto / Esa Mikkola


Museoviraston tämänvuotinen kenttätyökausi osoittautui sangen tuottoisaksi. Merkittävin tuotos oli esihistoriallisen ajan kalmistolöytö Mikkelin Tuukkalassa. Historialliselta ajalta hieno löytö olivat muun muassa Iin poikkeuksellisen ehjät keskiaikaiset haudat.

Esihistoriallisen ajan kenttätyökohteita oli tänä vuonna vähemmän kuin toissa kesänä, mutta tulokset olivat mielenkiintoista. Kaivauksia ja inventointeja tehtiin lähes 50 paikkakunnalla. Töihin ryhdyttiin valtaosin siksi, että alueet olivat tulossa rakennuskäyttöön.

Mikkelin Tuukkalan 800 - 1 000 vuoden ikäisessä kalmistossa oli seitsemän hautaa, joista kuudessa oli myös esineitä. Niiden perusteella yksi vainajista oli nainen, kaksi lapsia ja muut miehiä. Miehet olivat saaneet mukaansa pronssiheloitetun vyön ja tulentekovälineet ja useimmiten myös rautaveitsen. Naisen haudasta löytyi solkia ja pronssiketjun niveliä.

Toinen lapsista oli ilmeisesti vauraan perheen jälkeläinen, sillä hänellä oli suurimmat hauta-aarteet: muun muassa kaksi veistä, kaksi tulusrautaa, kaksi pronssiriipusta ja kolme hopeista korvakorua. Arvoituksellisesti hänen toisen silmänsä päälle oli asetettu pieni hopealevy.


Lähde: YLE, 19.11.2009


Museoviraston yhteenveto kesän kaivauksista kertoo tuosta Mikkelin löydöstä seuraavaa:


MIKKELI Tuukkala, rautakautisen kalmiston kaivaus 18.8.-8.10.2009

Tuukkalan kaivaustutkimukset aiheutuivat Etelä-Savon Energia Oy:n kaukolämpöhankkeesta. Tuukkalan poikkeuksellisen rikkaan ja pääosin jo 1886 ja 1933-1934 tutkitun ja osin tuhotun kalmiston kohdalla putkilinja oli suunniteltu kulkemaan paikallisteitä pitkin. Koska näillä alueilla oletettavasti on yhä säilyneenä täysin koskematonta kalmistoaluetta, päätettiin putkilinja viedä Tuukkalan vanhan kasarmikentän länsilaidan yli jo tutkituksi tiedetyltä alueelta. Yllättäen putkilinjalta ja sen välittömästä läheisyydestä löytyi seitsemän ruumishautaa, joista yksi sisälsi sekä ruumishautauksen että polttohautauksen. Yhtä lukuunottamatta kaikki ruumishaudat olivat esineellisiä. Esineistön perusteella yksi haudoista kuului naisvainajalle, kahdessa haudassa oli lapsivainaja ja loput olivat miesten hautoja. Miehet oli haudattu aseissa, joihin kuului pronssiheloitettu vyö sekä tuluskukkaro tulusrautoineen ja piikivineen. Useasta haudasta tavattiin myös rautainen veitsi. Naisenhaudasta saatiin talteen asun olkasolkina käytetyt soikeat kupurasoljet, pronssinen kehäsolki, ketjunkannattimet sekä pronssiketjun niveliä. Rikkain haudoista kuului kuitenkin toiselle lapsivainajista. Siinä hautaan oli laitettu mukaan mm. kaksi veistä, kaksi tulusrautaa, kaksi pientä pronssiriipusta, pronssiniitein koristettu vyö sekä hioinkiven kappale. Vainajan vasemman korvan vierestä löytyi lisäksi kolme pientä hopeakorua. Arvoituksellisin löytö oli kuitenkin lapsivainajan vasemman silmän päälle laitettu pieni hopealevyn kappale.

Tutkimuskustannukset: Etelä-Savon Energia Oy
Kaivauksenjohtaja: FM Esa Mikkola (09) 4050 9296


Lähde: Museoviraston arkeologian osaston kenttätyöt 2009

Raportti löytyy osoitteesta: http://www.nba.fi/fi/kenttatyot



Erikoinen löytö tuo lapsen toisen silmän päältä löytynyt hopealevy. Kyseessä ehkä sokeutuma? Olisi kiinnostavaa nähdä kuva esineestä.

Valitettavaa että valtaosa kaivauksista joudutaan resurssipulan takia tekemään rakennustyömaiden pian jyräämillä alueilla, eikä siellä missä voitaisiin olettaa tehtävän tärkeimmät löydöt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti