Mikä on kekri? Arkistolöytöjä vuodelta 1897

Toisena Arkistolöytöjä-sarjan kirjoituksena otan esille kaksi viikkoa sitten vietetyn pyhäinpäivän, pyhäinmiestenpäivän, halloweenin eli suomalais-perinteisemmin kekrin. Juhlan amerikkalaistuessa ja kaupallistuessa kovaa vauhtia on kai hyvä nostaa esille myös kekrin perinteisempiä viettotapoja.

Täällä Virossa on perinteisesti pyhäinpäivän nimi ollut henkien päivä, hingedepäev, ja sitä edeltävä kuukausi henkien kuu, hingekuu. Kirjoitan tästä juhlaperinteestä erillisen artikkelin myöhemmin.

Vihtori Alava: Mikä on kekri?

Virittäjä, 1897

Kekrin vietto on viime aikoihin asti säilynyt jotenkin yleisenä tapana. Sitä vietetään useimmissa seuduissa marraskuun 1 p:nä, ja sitä seuraavina. Nimitys on erilainen eri paikkakunnilla, Itä-Suomessa kekri, keyri, keuri ja lännessä päin tavallisesti höyri, joskus hörri (Ronvallin sanak.). Monin paikoin kekri on tullut vaan palvelijain muuttopäiväjuhlaksi tai sulanut yhteen pyhäinmiesten päivän kanssa. Mutta toisin paikoin kekriä vieläkin pidetään vanhojen tapojen mukaisesti ja muussa merkityksessä. (*1 Kts. tarkemmin esim. nimim. A. N. S:n kirjoitusta Joukahaisessa X, s. 158.)

Mikä on sitte tuo Kekri, joka tälle merkkipäivälle on nimen antanut?

Agricola, luetellessaan v. 1551 painetussa Psalttarin käännöksensä esipuheessa pakanallisten suomalaisten jumalia, sanoo muun muassa että:

Käkri se liseis Carian cassuon,

ja karjan suojelusjumalana ovat sen jälkeen yleisesti muutkin jumalais-tarustomme tutkijat Kekriä pitäneet.

Sata vuotta Agricolan jälkeen mainitsee esim. Mikael Wexionius kirjassaan Epitome descriptionis Sueciae j. n. e. (pain. v. 1650), usko­tun, että ”Käkre, jota" — niinkuin hän sanoo — ”näihin asti useat taianomaisesti palvelevat, suojelee karjaa pedoilta". Tieto on nähtä­västi Agricolan mukaan.

V. 1754 kertoo E. Castren kirjassaan Beskrifning öfver Cajanoborgs län, s. 76, että kekriä eli pyhäinmiesten päivää vietettiin Pohjan­maalla kahdella tavalla: ”osaksi pakanuuden ajan mukaan muinaisen suomalaisten epäjumalan Kekrin kunniaksi, osaksi myös paavinaikuisella tavalla edesmenneille niin sanotuille 'Pyhille miehille' muistoksi (*2 Mythologia Fennica, s. 37 ja 85. Vrt. myös Chr Lenqvist De superstitione veterum Fennorum, (1782) s. 31 ja 60.). Edellisen tavan mukaan viettämisestä kertoessaan hän sanoo: ”Ja koska tuon kekri nimen takana myös haltijat (”tomtegubbar") tuntuvat piilevän", niin heille aattoiltana valmistellaan kaikenlaisia ruokia ja juomia, joko navettaan karjaonnea varten taikka talliin hevos-onnea varten j. n. o. Paavilaisen tavan mukaan taas se kävi niin, että isäntä aattoiltana meni pyhiä miehiä vastaanottamaan ja vei heidät saunaan sekä oli sitte seuraavan päivän, "sieluin-päivän" iltana paljain päin heitä saattamassa pois. Samaan tapaan kertoo kekrin viettämistavoista Christrid Ganander v. 1789. *2

Kaksi eri seikkaa on joka tapauksessa vaikuttanut tähän juhlimi­seen: kekrin vietto ja pyhäinmiesten päivän vietto. Toisin paikoin maata vietetään näet kekriä eri ajallakin kuin pyhäinmiestenpäivää. Tämän jälkimäisen määräsi paavi v. 835 marraskuun 1 p:ksi. Miten pitkälle sen sijaan ulottuu Kekrin palvelus — jos sitä niin sanoisi — se on hämärämpi. Hyvin vanha tapa se epäilemättä on. Eräässä tiedonannossa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunous-kokoelmissa kertoo A. Hyvärinen Rääkkylästä, että keyriä pidettiin "vanhan luvun jälkeen, pyhäkeyristä kaksi viikkoa jälkeen päin. Sille juhlalle valmistettiin hyvät juhlaruuat, samalla tavalla valmistetut kuin hautajaisruuatkin. Niitä ei saanut kukaan maistella, ennenkuin ne oli pöytään laitettu. Kaikki piti olla yhtaikaa pöytään pantuna, ja se oli valmistettu talon entisien isäntien ja emäntien hengille, joita kutsuttiin keyrittäriksi. Ne tulivat keyrinä vanhoille kotopaikoilleen. Aattoiltana niille lämmitettiin sauna". "Kolmas päivä keyrhi aattopäivästä kutsuttiin keyrin henkien päiväksi. Silloin menivät ne kuolleet henget takaisin hautoihinsa lepäämään". — Näin Suomen karjalaisilla.

Mutta Tverin läänin karjalaisillakin, jotka 1600 luvun alkupuo­lella ovat nykyisille asuinsijoilleen siirtyneet, on muisto kekristä säily­nyt. Tolmatsun kirkonkylässä kertoi minulle kesällä 1895 eräs nainen: "kegriksi — Sygyzyllä, Kazanskoista nedelin (viikon) piäh — "suoriettsetah, pannah turkin muurnin (nurin) da lähtietäh lapsie pöllättelemäh". Niinikään hän kertoi, että lapselle, joka itkee, sanotaan: "elä ite, ka Kegri tulou!", taikka: "ka, metsästä Kegri tulou". Satakunta virstaa pohjoisemmassa Lopuatihan karjalaisryhmässäkin tunnettiin "kegri". Silloin "suoriettsov ken ni buit naros" (pukeutuu joku piloillaan). Päivän sanottiin olevan "sygyzyllä Kazanskoin ymbäri, konza on Mitrousko, subota Kazanskoin jälgeh". Kazanskoi on 3 p:nä marras­kuuta, joten kekrin aika siis on marraskuun alkupuolella.

Näissä tiedoissa Tverin-Karjalasta ei ole mitään pyhistä miehistä. Kekri siellä on jonkunlainen haltija, jolla lapsia pelotetaan, haltija, joka tulee metsästä. Taikka on koko asia muuttunut vaan leikilliseksi tavaksi. Mutta aikaisemmin on sillä nähtävästi ollut yleisestikin va­kava merkitys. Jos tuo Rääkkylästä saatu tieto sekä Castrenin Pohjan­maalta edellä antama tieto tontuista sovitetaan tämän kanssa yhteen, niin voipi päättää, että Kekri alkujaan on merkinnyt vainajahaltijaa eli vainajaa kuviteltuna haltijaksi ja nuo kekrikestit on pidetty vainajain hyväksi. Vielä nytkin Tverin karjalaiset uskovat, että ”kuudeh nedelih suah pokonnikka (vainaja) kävyv kodih. Pannah hänellä uglalla käzipaikkazen (nurkalle pyyhinliina), buitto tulon pokonnikka pyuhkiettsemäh". (*3 Se, joka tämän kertoi, lisäsi: ”nähny ni ken eu, a vanhua modna vieruijah" (nähnyt kukaan ei ole, mutta vanhaa tapaa uskotaan)) Koska sitä paitsi kekrinä kestitettäviä näky­mättömiä vieraita Suomessa sanotaan ”Tuonalaisiksi" ja ”Manalaisiksi" (*4 Kts. U. Suometar v. 1878, n:o 22 ja Joukahainen X, s. 170), niin tuntuu aivan luonnolliselta, että kekrin vietto on alkujaan ollut vainajien palvelusta.

Vainajien henkiä yleensä pidettiin talon onnen vartijoina, niin että kekriuhrit ja muut semmoiset tavat kyllä sopivat osoittamaan karjaonnen ja hyvän vuodentulon (*5 Kts. esim. J. N. Wennola, Äänneopillisia havainnoita Pohjois-Pohjanmaan rantamurteesta, s. 72. Myös Joukahainen X.) tavottamista. Eikä Agricolankaan antama tieto karjan kasvun lisääntymisestä Kekrin kautta näin ollen olisi ristiriidassa kekrimenojen kanssa yleensä.

Vainajien käyminen kotitalossa tapahtui luonnollisesti pimeään vuoden aikaan, syksyllä. Kun pyhäinmiesten muistopäivä osui olemaan samoihin aikoihin, niin joutuivat kekrimenot ja pyhäinmiesten päivän juhliminen yhteen.

Vihtori Alava

Syksyllä vietettäviä vainajienmuistojuhlia tavataan myös kautta maailman, joten sen alkuperäiset juuret ulottunevat kauas esihistoriaan. Vainajien muistaminen vuodenaikaan jolloin luonto tekee kuolemaa taitaakin vedota ihmismielen perustuksiin.

Olen julkaissut artikkelin aikaisemmin myös Salakirjat-pienkustantamoni sivuilla.

© Hyvien tapojen mukaiset lainaukset ovat tervetulleita linkittäessäsi tälle sivulle.