maanantai 25. heinäkuuta 2011

Tarton hansapäivillä



Osuin sattumalta Tartoon juuri hansapäivien ollessa käynnissä. Tuo on vuoden isoin festivaali kaupungissa, ja tänä vuonna vielä normaaliakin suurempi koska samaan aikaan järjestetään myös toinen tapahtuma. Vanhan kaupungin kadut olivat täynnä kauppiaita, ja tarjonta paljolti erilaisia käsityö-, vaate- ja ruokatuotteita. Myös konsertteja riitti ja puistot olivat täynnä ihmisiä.




Hostellitkin olivat sitten todella täynnä. Parista joutui kääntymään pois, mutta lopulta hieman vanhan kaupungin ulkopuolelta löytyi tilaa. Olikin todella persoonallinen hostelli, joka oli rakennettu vuosi sitten vanhan talon ullakkokerrokseen. Riippumattoja ja iso kattoterassi löytyy.






Tuntui muiden kaupunkien jälkeen erilaiselta kun ei törmännyt kaupungissa ainoaankaan suomalaiseen. Pärnun pääkadulla taas puolet porukasta on suomalaisturisteja.

Sää murjoi tapahtumaa useampaan otteeseen, mutta välissä paistoi taas aurinko ja bändit pääsivät jatkamaan.






Vietin iltaa paikallisten opiskelijoiden kanssa näiden katoksella. Eräs oli kotoisin Hiidenmaalta, vironruotsalainen, ja huvittunut kun yritin sönkätä ruotsia. Oli lähdössä elokuussa kotona käymään ja kutsui kylään, pitääpä katsoa jos parin viikon päästä menisi käymään. Harkitsinkin Haapsalussa ollessa Hiidenmaalla käymistä ja nyt olisi sitten paikallinen kontakti. Tuolla viikolla olisi Pärnussa myös taiteidenyö.



Kuulin ensikertaa vironvenäläisten haukkumanimen: sibuli. Ei kuulemma kannata sipuloitella. Kertoivat myös vironvenäläisvitsin:

Virolainen kävelee Lasnamäellä ja viisi venäläistä tulee pummaamaan tupakkaa.

- Sori ei ole, en polta.
- Hakataan sut ellet anna.
- Ei se ole reilua, teitä on viisi ja mua vaan yksi.
- Hmm ok, Jevgeni, mee sä ton puolelle.
- Ei se ole siltikään reilua, meitä on vaan kaksi ja teitä neljä.
- Lähde sä virolainen muualle siitä valittamaan, me selvitetään tää homma keskenämme!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti