Viimein on ilmestynyt kirja joka käsittelee Suomen muinaisuutta varsin poikkeuksellisella, mutta kritiikkiä kestävällä tavalla. Kyseessä on tosiaankin ensimmäinen teos joka asiallisesti tarkastelee Suomessa olevia ley-linjoja ja pyhiä paikkoja, jotka maantieteellisesti asettuvat aina saman välimatkan päähän toisistaan. Tarkastelun kohteena ovat keskiajan kivikirkot ja kappelit, jotka rakennettiin pakanallisten paikkojen päälle, ja jotka ovat toisistaan aina 33,3 km välein.
Ultra-lehdessä ilmestyi mainio kirja-arvostelu Muinaissuomalaisten kadonneesta kuningaskunnasta, joka löytyy luettavaksi netistäkin.
Sattumaa kaikki sanoo skeptikko. Ja tarkoitushakuista mittaamista. Mutta kysyä voi, että jos yhdestä keskiaikaisesta kirkosta on etäisyys neljään - viiteen muuhun keskiaikaiseen kirkkoon alle 50 metrin tarkkuudella keskeltä keskelle 33,3 km, niin voiko kyseessä olla sattuma? Ja jos tässä ei ole kyse sattumasta, niin silloin tuskin on sattuma tekijänä ainakaan kaikissa noissa yli 150:ssä muussakaan tapauksessa.
Sattuman mahdollisuutta mietittäessä tulee myös ottaa huomioon, miten vähän keskiaikana on ollut Suomessa asukkaita ja miten vähän julkisia rakennuksia. Sattuman mahdollisuus pienenee ratkaisevasti. Kohteita joihin osumat voivat tulla, ei ole kuin meren rannoilla hiekanjyviä vaan hyvinkin rajallinen määrä. Kivikirkkoja on tunnistettu esim. 104, joihin ko. mitta osuu noin 70 prosenttisesti.
Eiköhän äänestetä kirjasta vuoden rajatietokirja niin saadaan tämä juttu mediaankin esille :)
http://www.ultra-lehti.com/kilpailu-rajakirjat.html
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti