Nuuksion Sarvilampi, Pitkä Saarijärvi ja Valklampi

Nuuksion järvikierroksella matka jatkui Iso-Holmalta länteen, jossa vain parin sadan metrin päässä sijaitsee pienikokoinen Sarvilampi.



Tässä vaiheessa tuli vastaan reissun kovin suonylitys. Sai olla tyytyväinen että oli liikkeellä kumisaappaissa eikä lenkkareissa kuten ensin olin aikonut. Vaikka suo ei ole paljoa kuohuviinipullon korkin ampumamatkaa leveämpi oli se ainakin tähän aikaan vuodesta hankala ylittää.



Suon toisella laidalla kallion takana odotti Sarvilampi. Reitin lammista tämä tuntui eniten syrjäiseltä erämaalammelta, vaikka sijaitseekin aivan Iso-Holman vieressä ja lähin autotiekään (Valklampi) ei ole kuin alle kilometrin päässä. Tunnelma taisi syntyä Sarvilammen pienen koon ja polkujen puutteen vuoksi. Lampi on myös hieman kallioiden takana piilossa.




Tässä vaiheessa juomavesi oli loppunut, mutta onneksi useimpien Nuuksion lampien vesi on juomakelpoista. Etenkin Sarvilammen vesi oli kristallinkirkasta ja ihanan raikasta ja kylmää. Tuota joisi mielellää kotonakin, jollain lailla paljon pehmeämpi maku kuin vesijohtovedessä. Suuremmat määrät kannattaa keittää, mutta tuollainen pari lasia menee paljaaltaankin.



Pitkän ja nautinnollisen kallioistunnan jälkeen suuntasin n. 300 metriä etelään, josta löytyi Pitkä Saarijärvi. Kartoissa Sarvilammen ja Pitkän Saarijärven välissä menee poikkisuunnassa polku, mutta enpä tuota nähnyt vaikka kahdesti kuljinkin alueen yli.





Täällä en kauaa istunut, koska aurinko alkoi olla jo aika matalalla. Rantavedessä edessäni oli sammakko, joka noustessani lähtemään huomasi liikkeen ja yllättäen uikin lähemmäksi ja nousi pintaan tuijottamaan ja aukomaan suutaan. Kumma reaktio, luulisi että olisi uinut pakoon.

Matkalla Valklammelle eksyin ensimmäisen kerran reissulla. Kangasmetsä näytti joka suunnassa samalta, eikä mukana ollut kompassia. Onneksi alueen etäisyydet ovat niin pienet että siinsihän se Valklampi pian, tosin eri suunnasta kuin olin ajatellut.




Valklammen Metsähallituksen edustuskämpällä oli panda huilaamassa.



Lukijaraati päättäköön, mutta eikös tämä ole pakurikääpää, chagaa, lääkinnällisten sienten kuningasta!? Murtaessani siitä palankin se näytti aivan siltä miltä pitääkin. Muoto vain jäi hämäämään, joten kääpä jäi toistaiseksi metsään. Ensi kerralla pitää ottaa mukaan teeaineksiksi. Elämäni ensimmäinen pakurikääpä :)

Mahtavaa aluetta liikkumiseen kyllä tämä alue. Neliökilometrin alueelta laskin äsken löytyvän 8 lampea ja komeita kallioalueita riittää.

Reissulla jälleen kristallisoitui mieleen kuinka älytön rikkaus luonto ja jokamiehen oikeudet ovat. Todella harva vain hyödyntää niitä kunnolla, koska ne ovat ilmaiset, aina saatavilla ja niitä ei mainosteta telkkarissa. Jos luonnossa liikkumisesta pitäisi maksaa massat heti heristäisivät korviaan ja alkaisivat janoamaan yhä kalliimpia ja eniten mainostettuja metsäkävelyitä.

Nuuksioon ja Sipoonkorpeen liittyy myös niiden älytön helppous. Ajoaika mökille oli aika tarkkaan puolisen tuntia ja Sipoonkorpeen pääsee pyörällä 10 minuutissa. Etenkin jälkimmäinen pitää tänä kesänä ottaa tehohyödynnykseen kun vieläpä viljelypalstakin sijaitsee puolivälissä matkaa.

Pitää alkaa myös yöpymään luonnossa useammin kun kerran nyt on tuo riippumattokin, josta huomenna lisää. Villiruokaa tekee myös mieli alkaa opiskelemaan. Parasta, ilmaista luomulähiruokaa jonka keräämisestä kasvaa vielä kuntokin.

Kävelyllä auringonnousun aikoihin

Tänään heräsin epätavallisesti jo tuntia ennen auringonnousua, ja pitihän tilanteesta ottaa hyöty irti. Ei kun siis pelloille kävelemään.




Taivas oli puolipilvessä, joten valitettavasti viimeisiä päiviä taivaalla näkyvä 7-prosenttinen kuunsirppi jäi piiloon. Tajusin että kaiken kuuntuijotuksen jälkeen en muista koskaan nähneeni aivan ohuimmillaan olevaa vähenevää kuunsirppiä.



Tämä pitää korjata. Onkin tässä ollut suunnitelmissa alkaa heräämään jo auringonnousun aikoihin. Pavlinalta luin tästä jo vuosia sitten, ja tuossa olisi monia etuja. Ei vähiten kovien hellekausien mahtavan raikas ja kostea aamuilma.

Paluumatkalla nauratti tämä vantaalaista ihmisystävällisyyttä henkivä katoamisilmoitus. Kirjoittajalla on selviä diplomaatin kykyjä.



Piti tässä jo lähteä matkaan, mutta juuri äsken alkoi rajukuuro, joten tulin kirjoittamaan tämän parvekkeelle. Kylläpä kaatosadekkin tuntuu mukavalta pitkän talven jäljiltä. Ostinkin tuossa itseasiassa Itä-Saksan armeijan sadetakin, jolla pitää säiden lämmettyä mennä kunnon sadekävelyille.

Nuuksion Vähä Saarilampi, Vähä-Holma ja Iso-Holma

Kylläpä teki hyvää päästä taas pariksi päiväksi metsään. Olimme jälleen Tikankolo-vuokramökillä Saarilammen rannalla, Nuuksion kansallispuiston länsiosissa.

Ajankohta oli pari viikkoa varhaisempi kuin viime vuoden mökkireissulla. En ole aiemmin tajunnut kuinka huimaa vauhtia jäät sulavat näillä keleillä, mutta nyt siitä sai hyvän esimerkin. Vielä eilisaamuna käydessäni rannassa se oli kauttaaltaan jäässä niin etten uskonut että olisimme päässeet veneellä liikkeelle. Mennessäni rantaan vain kaksi tuntia myöhemmin oli väylä järvelle jo sula.



Eilinen päivä kului paljolti lähialueen järviä kiertäessä. Muutaman tunnin kierroksella kävin kuudella eri järvellä, joita en ollut nähnyt aikaisemmin.




Vähä Saarilampi sijaitsee puolen kilometrin päässä Saarilammelta itään. Lampi on varsin pienikokoinen, mutta sieltäkin lyötyy komeat kalliot istuskeluun.



Toiset puoli kilometriä itään sijaitsee Vähä-Holma, joka osoittautui yhdeksi kivoimmista alueen järvistä. Runsaasti kallioita, korkeuseroja, niemenkärki ja vanhan metsäpalon jälkiä.

Muutama vuosi sitten Nuuksiossa oli metsäpalo, ja olenkin miettinyt missä päin tuo paloalue on, ilmeisesti kyseessä juuri tuo Vähä-Holman niemi. Rungoltaan mustuneet männyt eivät ole olleet moksiskaan palosta.




Niemen vieressä on kallioharjujen välissä tiheä kuusikko, jossa on hyvin erikoinen tunnelma. Ilma tuntuu hyvin seisovalta, on hämärää ja vanhan kuusikon kuolleet alaoksat sopivat maan harmaiden lehtien väriin. Kuusikossa on täysin hiljaista, mutta jostain kauempaa kuuluu taianomainen puronsolina.





Pari sataa metriä etelään sijaitsee Iso-Holma, joka on Nuuksion suosituimpia järviä. Kävin ainoastaan pikaisesti järven soisella länsirannalla, ja kuvia en näköjään ottanut. Järven itärannalla olisi komeita kallioita, laavu ja nuotiopaikka.

Näiden jälkeen jatkoin kierrosta Sarvilammelle, Pitkä Saarijärvelle ja Valklammelle, joista kirjoitan oman juttunsa.

Espoon Pitkäjärven rauniot

Tänäänkin sitten lämpötila nousi pariinkymmeneen asteeseen niin pitihän sitä päästä ulkoilemaan. Ajoimme Espoon Pitkäjärvelle, jossa Lähderannassa Laaksolahden urheilupuiston vieressä on pieni metsäalue.

Metsästä löytyy komea kallioalue, jolta on hienot näkymät alas järvelle ja kauas pohjoiseen.




Kalliolta löytyy laaja ympyränmuotoinen raunio, jonka löysin jo vuosia sitten, mutta josta en ole löytänyt mitään taustatietoja. Käsittämöntä ettei sitä löydy Museoviraston tietokannasta, on kuitenkin sen verran suuri ja yleisellä paikalla.

Urheilupuiston paikalla sijainneen kartanon mailta on löytynyt vasarakirves ja kivitaltta.









Huomenna pääseekin sitten metsäilemään oikein kunnolla kun menemme jälleen Nuuksioon Tikankolo-mökille. Tällä kertaa mukana on myös kunnollinen maastokartta niin pääsee paremmin kiertelemään lähialueita. Kuvia tiedossa loppuviikosta.

Metsäilyä Haltialassa pääsiäispäivänä

Kylläpä tänään kelpasi huutaa onnesta lämpötilan hipoessa 19 celsiusta. Tuntui mahtavalta pukeutua t-paitaan, shortseihin ja sandaaleihin vihdoin kaikkien talvikuukausien jälkeen.

Muutama tunti kului Haltialassa metsäillen ja sielu lepäsi.




Tämä "pöytävuori" on isoin PK-seudulla näkemäni siirtolohkare.





Eräitä lempipaikkojani Haltialan alueella ovat pari syvemmällä metsässä olevaa metsäaukiota. Kummassakin kalliopinta on niin lähellä maanpintaa ettei puita kasva, mutta kuitenkin juuri sammaleen peitossa luoden oudon vaikutelman. Täydellinen paikka kivillä istuiluun.





Toisella aukioista sijaitsee myös tämä "uhrikivi". Mitään jälkiä uhrikäytöstä ei ole, mutta itselle on tuosta aina tullut uhrikivi mieleen sen alttarimaisen muodon vuoksi. Toinen erikoisuus on sen ylle kaartuva ikivanha pihlaja, joka on ainut pihlaja koko suuressa enimmäkseen koivua ja havupuita kasvavassa metsässä.



Tähän aikaan vuodesta metsässä on nähtävänä myös runsaasti sulamisvesien muodostamia lampia, jotka kuivuvat pois jo lähiviikkojen aikana.

Demarien lentopulloposti laskeutunut Koivukylään

Kansanperinne-blogi ilmoittaa sosiaalidemokraattien lentopullopostin saapuneeksi Vantaan Koivukylään. Lähetys on noudettavissa osoitteesta Kytötie 13. Mukaan kannattaa ottaa jousipyssy tai vikkeläliikkeinen poliittinen avustaja.

Mutta minkä viestin tuo saksalainen likööripullo sisältäneekään? Oliko viesti tarkoitettu Koivukylän demarien viljelypalstayhdistykselle, mutta päätyikin laskelmavirheen vuoksi 300 metriä liikaa pohjoiseen? Sisältääkö viesti tulevan hallituksen ministerijaon, vai ehkäpä jopa puoluejohdon määräyksen Operaatio Valkyrieen käynnistämisestä Perussuomalaisten murskavoiton johdosta?

Arvauksia voi esittää kommenttiosioon. Oikeinarvanneelle lahjoitetaan Muinaisia Loitsurunoja, joilla voi manata kilpailevia puolueita.

Julistan kesän avatuksi

Eilisellä yökävelyllä havahduin kesän saapumiseen. Vielä kymmenen aikoihinkin taivaanranta oli valoisaa ja luonto sinersi. Lumi on sulanut kasoja lukuunottamatta ja ilmassa oli ensi kertaa kesäöiden tuoksu.

Tänään on puolestaan rauhaisa pitkäperjantaille sopiva tihkusadepäivä, jota pitää käydä kohta fiilistelemässä. Äsken parvekkeella näkyi kevään ensimmäinen kimalainen.

Ylihuomenna on pääsiäinen, maanantaina lähetän englanninkielisen kirjan aineiston painoon, tiistaina menemme Nuuksioon mökkeilemään ja seuraava viikonloppu onkin sitten jo vappu. Kyllä nyt kelpaa.

Tänä kesänä pitää metsäillä oikein kunnolla. Ostin tuossa riippumaton ja sadetakin, ja tilasin Sipoonkorven ja Nuuksion kartat, joista myöhemmin lisää.

Niin ja pitkäperjantainahan tulee kuunnella Wagnerin Parsifalia, jonka idea syntyi kesämökillä pitkän perjantain aamuna:

"... on Good Friday I awoke to find the sun shining brightly for the first time in this house: the little garden was radiant with green, the birds sang, and at last I could sit on the roof and enjoy the long-yearned-for peace with its message of promise. Full of this sentiment, I suddenly remembered that the day was Good Friday, and I called to mind the significance this omen had already once assumed for me when I was reading Wolfram's Parzival. Since the sojourn in Marienbad [in the summer of 1845], where I had conceived Die Meistersinger and Lohengrin, I had never occupied myself again with that poem; now its noble possibilities struck me with overwhelming force, and out of my thoughts about Good Friday I rapidly conceived a whole drama, of which I made a rough sketch with a few dashes of the pen, dividing the whole into three acts."

Vaikkakin Wagner myöhemmin myönsi tämän kertomuksen sisältäneen hieman runollisia vapauksia:

"R[ichard] today recalled the impression which inspired his “Good Friday Music”; he laughs, saying he had thought to himself, “In fact it is all as far-fetched as my love affairs, for it was not a Good Friday at all - just a pleasant mood in Nature which made me think, ‘This is how a Good Friday ought to be’”.