sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Nuuksiossa Tikankolo-mökillä

Olimme veljen kanssa tuossa alkuviikosta pari yötä mökkeilemässä Nuuksiossa. Metsähallituksella on Nuuksiossa kaksi vuokramökkiä, joista olimme Tikankolo-nimisellä mökillä.

Mökki on varsin vaatimaton sähköistämätön entinen metsätyömiesten kämppä, mutta mielestäni oli vain hauska päästä vaihteeksi pakoon elektroniikkaa.

Ympäristön vaikutus omaan käyttäytymiseen oli jälleen selkeästi havaittavissa. Ensimmäisenä iltana tuli vielä hääräiltyä käytännön toimien parissa, toisena päivänä olo oli jo rennompi ja ympäristön tutkiminen kiinnosti, ja kolmantena aamuna suolla istuskellessa nousevan aamuauringon valossa olo rauhoittui täysin ja ajattelu kirkastui.

Mökin sijainti on ihanteellinen syrjäisen Saarilammen rannalla, jonka rannoilla ei ole muita mökkejä. Lammen keskellä on suuri saari, ja sen rannat ovat komeaa maastoa kallioineen ja soineen. Autolla pääsi puolen kilometrin päähän mökistä, bussien päätepysäkillä olisi sen sijaan ollut matkaa useita kilometrejä.

Oli hauska päästä myös ottamaan luontokuvia alueelta. Pimeäkuvaukseen olisi myös ollut hienot olosuhteet, mutta valitettavasti ostimme jalustan kameraan vasta eilen.

Eräältä rantakalliolta löysin erikoisen puuveistoksen, josta lisää myöhemmin.

Kesäkuun alussa menemme katsastamaan tuon toisen Metsähallituksen mökin, Oravankolon.














2 kommenttia:

Nikki kirjoitti...

Löysin blogisi sattumalta Hiitolasta ja hyvä kun löysin.
Hienoja kuvia sinulla.Jäin tuijottamaan tuota punaisen mökin ikkunaa. Heijastukset ovat mielenkiintoisia, kuin näkymiä unenomaiseen maailmaan..
Sinimusta maisema loksahti myös sieluun heti.
Blogin sivussa olevat kirjat myös kiinnostavat.
Itse käsittelin vasta koulutehtävän tiimoilta hyllystäni löytynyttä vanhaa kirjaa, Terveys ja onni vuodelta 1913,
painettu Aikain Vartijan kustannuksella :)

Luin äskettäin jostakin naisten lehdestä, että suomalaiset ovat masentuneita siksi, etteivät saa palautetta, joten ajattelin omalta osaltani korjata tilannetta ; en suinkaan olettaen että sinä olisit allapäin, vaan siksi, että palautteen annosta tulisi tapa.
Sitä paitsi on tutkittu, että jo 5 minuuttia luonnossa parantaa mielenterveyttä ja noiden kuvien ottoon on mennyt varmaan muutama ylikin,
kiitos niistä.

Kirjaltaja kirjoitti...

Kiitos palautteesta, tuntuu tosiaan piristävän vaikkei olisikaan allapäin :)

Luonnossa liikkuminen tosiaan rentouttaa ja parantaa mielialaa jo pieninäkin annoksina, ja itsellä myös luovuus tuntuu voimistuvan poissa sisätiloista. Hyvä ulkoilumuoto tämä kuvaaminen, mahtavaa kun on vihdoin kevät niin on myös ihanteellinen aikakin kierrellä metsiä kuvaamassa.

Lähetä kommentti