maanantai 13. joulukuuta 2010

Selkouni-harjoituksia ja todellisuustesti

Muutama tunti sitten onnistuin ensimmäistä kertaa tehdä todellisuustestin ollessani unessa. Ja se epäonnistui! Teen todellisuustestin lukemalla muutaman sanan jotain tekstiä, katsomalla muualle ja lukemalla sen uudelleen. Unessa teksti on muuntunut, valvemaailmassa ei.

Paitsi ettei muuntunutkaan! Tein testin aivan liian ylimalkaisesti vain vilkaisemalla paria sanaa, nopea katse pois ja katse takaisin. Ja tottapuhuen tehdessäni testiä valveilla ollessa se tulee myös tehtyä aika ohimennen aidosti keskittämättä huomiota kyseenalaistamaan valvetilaa.

Unessa olin jälleen Frankfurtissa, ja en ollut varma mille päivälle lentolippuni oli. Pääsin takaisin Suomeen ja tarkistaessani päivämäärät uudelleen huomasin että minut olikin päästetty lennolle eri päivänä kuin lippu oli ja alkoi todella ihmetyttämään kuinka tuollainen on mahdollista.

Olen ottanut tavaksi tehdä todellisuustestin aina kun valvemaailmassa tulee vastaan tällaisia kummallisuuksia, ja ensi kertaa tajusin tehdä sen siis nyt unessakin. Epäilin olevani unessa, mutta epäonnistuneen testin jälkeen olin täysin vakuuttunut että olinkin valveilla ja ajattelin vain että on tämä valvemaailmakin kummallinen paikka, aivan kuten ajattelen joidenkin valvemaailman kummallisuuksien sattuessa. Kylläpä nauratti herätessä :D

Itse yön unet olivat aivan loistavia. Aamun kahden viimeisen rem-jaksolla näin kummallakin valtavan pitkät ja voimakkaat unet, ja vielä nyt tunti heräämisen jälkeen on nautinnollista mietiskellä niitä.

Ensimmäisessä unessa olin tuolla Frankfurtissa, joka muuten unimaailmassa näyttää olevan todella hieno kaupunki, toisin kuin tuo valvemaailman Frankfurt jota inhoan :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti