perjantai 3. joulukuuta 2010

Paluu Kreikasta

On hyvä olla taas kotona ja kunnon talvi tuntuu paremmalta kuin aikoihin. Syksyn ja talven välinen pimeyden ja rännän täyteinen vuodenaika on vuoden ikävintä aikaa, mutta heti lumipeitteen tullessa mieliala nousee taas. Ihmeellistä kuinka yksi ainoa luonnonilmiö voi kääntää koko maailman kovin toisenlaiseksi.

Oli todella hyvä käydä etelässä juuri näihin aikoihin. Samoin kuin keväällä pitkän talven jälkeen aistit ovat herkistyneet näkemään luonnon ihmeellisyyden auttoi lämmössä käyminen näkemään talven tuorein silmin.

Tässä on sitten 2 viikkoa synttäreihin, 3 viikkoa kuunpimennykseen ja jouluun ja 4 viikkoa uuteenvuoteen. Mainio kuukausi tämä joulukuu.

En sitten koskaan päässyt Delokselle, joka olisi kiinnostanut matkakohteista eniten, mutta toisaalta taas Ateena, Syros ja Mykonos ylittivät odotukseni, ja oli hieno nähdä saari vastarannaltakin. Ja kyllähän palaan tuonne vielä.

Patterit tuntuvat matkalla latautuneen ja innostaa päästä taas työhön ja toimeen, etenkin kun projektini julkaista englanninkielinen käännös suomalaisista loitsuista on juuri edennyt kiinnostavimpaan vaiheeseen. Teen kirjan aineiston ja kotisivut valmiiksi lähiviikkojen aikana, ja pian näkee kuinka hanke ottaa tuulta alleen. Lisää projektista myöhemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti