lauantai 20. helmikuuta 2010

Historiakierroksella Tallinnassa

Tutustuin Hermeetikon foorumilla Argoon, joka on alkamassa järjestämään historiallisia opaskävelyitä Tallinnan vanhassakaupungissa. Tapasimme eilen, ja olikin hyvin kiinnostavaa kierrellä Tallinnan vanhaakaupunkia lumimyrskystä huolimatta.

Erityisesti kaupungin rakennushistoriasta paljastui paljon uutta. Vaikka kaupunki on keskiaikainen, on se ollut vielä 1800-luvulla hyvin erinäköinen, jolloin sen muurit ja vallihaudat olivat yhä jäljellä täydessä laajuudessaan. Tällöin myös useiden rakennusten julkisivut rakennettiin uudelleen uusklassiseen tyyliin Pietarista annettujen rakennusmääräysten mukaisesti. Muutamissa rakennuksissa uuden julkisivun alta on restauroitu esiin vanhaa julkisivua, jolloin hyvin havainnollistuu tuo ero.



Kuvassa Katariina käik eli Katariinan kuja, joka kulkee vuonna 1246 perustetun ja uskonpuhdistuksessa 1525 tuhoutuneen dominikaaniluostarin alueen läpi. Kadun oikea seinä on osa 1531 palanutta Katariinan kirkkoa, jota vasten on nostettu esille kirkon sisältä löydettyjä keskiaikaisia hautakiviä. Hautakivissä on runsaasti symboli- ja koristekaiverruksia, ja muutamat ovat jopa kolmimetrisiä. Näitä pitää käydä myöhemmin valokuvaamassa.

Samanikäisiä ja -tyylisiä hautakiviä on esillä myös Piritan luostarin raunioilla.



Kuvassa Suurkillan talon pääovi, jonka kolkuttimien koristekaiverrukset paljastuivat kirjoitukseksi. Oikeanpuoleisessa lukee latinaksi: Herran vuosi 1430. Oi kuuluisa kuningas Kristus, tule rauhassa. Vasemmanpuoleisessa saksaksi: Jumala siunatkoon kaikkia, jotka ovat tässä talossa, ja jotka aina palaavat tänne. Nykyään talossa on Viron historiallinen museo. Pitääpä käydä tässä joku päivä.



Kuvassa jumalatarten tanssia entisen KGB:n Tallinnan päämajan seinässä. Aikoinaan talon sanottiin olevan Tallinnan korkein, sillä sen kellareista pystyi näkemään Siperiaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti