tiistai 2. helmikuuta 2010

1700-luvun arkku. Antiikkilöytöjä

Tänään olen kiertänyt vanhan kaupungin loput antiikkiliikkeet ja lukenut hieman metsästystaioista. Noista kirjoitan kirjoituksen lähipäivinä.

Antiikkikauppialla on tällä hetkellä menossa vuoden hiljaisin aika, ja sen kyllä huomaa. Parilla oli ovet lukossa niin että joutui koputtelemaan, ja yksi säpsähti horroksestaan kysyessäni hintaa.

Kiinnostavia esineitä löytyi vain yksi, mutta sitäkin mielenkiintoisempi. Arkku on hyvin arkaainen tyyliltään ja todennäköisesti 1700-luvulta. Alkuperältään se on ruotsalainen.

Arkku on hyvin tummaa ja patinoitunutta nahkaa, ja siinä on runsaasti koristeellisia metalliosia raudasta ja kuparista. Lukko on myös yhä toimiva, ja avain tallella. Arkku on kooltaan varsin pieni, pituudeltaan puolisen metriä, joten sitä on todennäköisesti käytetty kirjeiden, asiakirjojen tai arvoesineiden säilytykseen. Tätä tukee myös arkun koristeellisuus.

Arkun hinta on 300 euroa, ja jätin sen vielä toistaiseksi harkintaan.

Valitettavasti kauppialla on täällä hyvin kielteinen suhtautuminen kameroita kohtaan, joten kuvaa tuosta en saanut.

Käyn huomenna jättämässä arkusta 200 euron tarjouksen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti