Olipa kerran mies, jonka nimeä en halua vielä sanoa. Hän meni Jumalan luo valittamaan, ettei tämä maailma ollut hänelle kyllin hyvä. Hän tahtoi elää taivaassa, jossa olisi loistavat helmiportit.
Jumala osoitti hänelle kuuta taivaalla ja kysyi, eikö se ollut hauska leikkikalu. Mutta mies pudisti päätään sanoen, ettei hän halunnut edes katsella sitä.
Sitten Jumala osoitti hänelle kaukaisuudessa siintäviä vuoria ja kysyi, eivätkö niiden ääriviivat olleet kauniita, mutta hän väitti niiden olevan tavallisia ja ikävän näköisiä.
Silloin Jumala näytti hänelle orkidean ja orvokin kukkia, pyysi häntä koettamaan sormellaan niiden terälehtien samentinhienoa pintaa ja kysyi, eivätkö niiden väriyhdistelmät olleet ihastuttavia, mutta mies vastasi: "Eivät."
Rajattomassa kärsivällisyydessään Jumala vei hänet katsomaan akvaariota ja näytti hänelle Etelämeren kalojen loistavat värit ja ihmeelliset muodot, mutta mies sanoi, ettei hän välittänyt sellaisesta.
Sitten Jumala vei hänet varjoisan puun alle ja antoi lauhkean tuulen hyväillä hänen kasvojaan ja kysyi, eikö se miellyttänyt häntä, mutta mies sanoi, ettei se ollut mitään.
Vielä Jumala vei hänet vuoristojärvelle ja näytti hänelle veden veden kirkkauden, antoi hänen kuunnella tuulen humintaa mäntymetsässä, osoitti hänelle jyrkkien vuorten juhlallisuuden ja huomautti, kuinka kauniisti ne kuvastuivat veden kalvoon, mutta mies sanoi vain, ettei häntä sellainen liikuttanut.
Silloin Jumala ajatteli, että tämä hänen luomuksensa ei ehkä ymmärtänyt hiljaista ja idyllistä kauneutta, vaan tarvitsi kiihottavampia kokemuksia, ja vei hänet Kalliovuorten huipuille, Suuren Kanjonin reunoille, tippukiviluoliin, geisirien äärelle, lentohiekkadyyneille, ihmeellisenmuotoisia kaktuksia kasvaviin erämaihin, Himalajan lumirinteille, Jangten könkäiden rotkoihin, Keltaisten vuorten graniittikärjille ja Niagaran putouksen reunalle ja kysyi sitten, eikö Hän ollut tehnyt voitavaansa tehdäkseen tämän maailman kauniiksi ja miellyttääkseen ihmisen silmää, korvaa ja vatsaa.
Mutta mies tahtoi itsepäisesti päästä helmiporttiseen taivaaseen. "Tämä planeetta ei ole kyllin hyvä minulle", hän sanoi. "Sinä röyhkeä ja kiittämätön rotta", sanoi silloin Jumala, "ellei tämä planeetta ole sinulle kyllin hyvä, lähetän minä sinut helvettiin, missä et saa nähdä pilviä taivaalla etkä kukkivia puita etkä kuunnella purojen solinaa. Ja siellä saat elää elämäsi loppuun saakka!" Ja Jumala lähetti hänet asumaan suurkaupunkiin. - Miehen nimi oli Kristitty.
Suomentanut Sakari Saarikivi
Viime päivinä olleen jälleen lueskellut Lin Jutangin kirjoja. Valitettavasti Ymmärtämisen taito on yhä kadoksissa, mutta Maalliseen onneen ei onneksi kyllästy koskaan.
Olinkin tässä juuri aikaisemmin lukenut lähimenneisyyden talouslukuja ja huvittunut kuinka nykyihminen silti tuntee kokevansa aineellista niukkuutta. Tämän jälkeen kirjasta nousi esiin erityisesti tämä Jutangin vertaus, joka on myös näkemys ihmisen ahneuteen ja tyytymättömyyteen toisesta näkökulmasta.
Olinkin tässä juuri aikaisemmin lukenut lähimenneisyyden talouslukuja ja huvittunut kuinka nykyihminen silti tuntee kokevansa aineellista niukkuutta. Tämän jälkeen kirjasta nousi esiin erityisesti tämä Jutangin vertaus, joka on myös näkemys ihmisen ahneuteen ja tyytymättömyyteen toisesta näkökulmasta.
Tällaista ihmistä on vaikea tyydyttää. Ei ole edes varmaa, voiko Jumala luoda häntä tyydyttävää taivastakaan. Olen varma, että hän miljoonikkokomplekseineen kyllästyisi elämäänsä helmiporttisessa taivaassa jo toisella viikolla; ja Jumalalta loppuisivat keinot tämän hemmotellun lapsen huvittamiseksi.---
Tietysti olisi parempi, jos meillä olisi yhden kuun asemasta koko tusina erivärisiä kuita, ... ja niiden lisäksi vielä komeampia ja useammin esiintyviä sateenkaaria. Mutta luulen, että sellainen ihminen, joka ei ole tyytyväinen yhteen kuuhun, kyllästyisi pian tusinaankin; ja jolle ei riitä silloin tällöin näkyvä sateenkaari, ei tyytyisi komeampiin ja useammin näkyviinkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti