torstai 3. joulukuuta 2009

Ennen viikinkejä - Viikinkien aika. Radiokuunnelmia

Viikinkien aika- kuunnelmasarjan toinen osa käsittelee Scandinavian vaiheita ennen varsinaista viikinkiaikaa 800jkr. Erityisesti keskitytään varhaisimpiin ruotsalaisten kuninkaisiin, ja vallinneisiin hautaamistapoihin.

Kiinnostavaa kuinka noita laivahautoja tavataan myös Suomen lounaisrannikolta. Kulttuuriyhteys alueelle oli voimakas siis jo tuohon aikaan.

Kuunnelma sisältää myös hienon luennan hautajaiskuvauksesta 700-1000-luvuilla kirjoitetusta eeppisestä sankarirunokokoelmasta Beowulf.

Kohdasta 26:52 alkaen käsitellään mielenkiintoisesti myös Suomen oloja 600-luvulla, eritoten Euran pitäjänkirkon aluetta, jossa on pohjois-Euroopan suurimpia kalmistokeskittymiä. Erityisesti miekkalöytöjä on paljon, joista osa valmistettu Saksassa. Mielenkiintoisin on kuitenkin Englannissä valmistettu hiomakivi, mutta jota ei olekkaan käytetty hiomiseen, vaan joka on ollut päällikön valtikka. Hyvin toimi maailmankauppa tuolloinkin.

Kuunnelman löydät MP3-formaatissa osoitteesta: http://yle.fi/progressive/mp3/elavaarkisto/ea/07487_2_viikinkien_aika.mp3

"Jaksossa Ennen viikinkejä keskitytään mm. Pohjolan eri alueisiin ja asukkaisiin. Ohjelmassa kerrotaan hautapaikoista, kuten hautakummuista ja laivahaudoista."

1 kommentti:

Skön Skärgård - Ihana Saaristo kirjoitti...

Viikinkien aika-sarjan tekijät ovat Jorma Kallenautio ja Aaro Söderlund.

Lähetä kommentti