Tonttukivet Merikarvian Trolssin kylässä

Tänään pienpainatteitani läpikäydessä osui silmään Unto Salon vuonna 1972 kirjoittama tutkimus Merikarvian tonttukivet. Artikkelissä Salo kertoo Helsingin Yliopiston Satakuntalaisen Osakunnan kotiseuturetkestä Merikarviaan. Matkalla Salo näki rajapyykinkaltaisen kivipatsaan, jonka opas Antti Nojomaa tiesi kertoa olevan "jonkinlainen pellonvartija."

Pylväs oli n. 110cm pitkä, ja sen juuressa siirtolohkareen päällä oli lisäksi pallomainen päänkokoinen kivi; se oli, niin kerrottiin, ollut alun perin pylvään nenässä. Oppaani osoitti minulle toisenkin samanlaisen patsaan Marjalan maalta. Sekin sijaitsi pienessä metsän ja kiviaidan rajaamassa pellossa, Isossapellossa, ja oli edellisen tapaan pystytetty siirtolohkareelle tai kalliolle. Tämä nelisärmäinen, ylöspäin suippeneva patsas oli 105-115cm korkea, mutta sen pituutta lisäsi patsaan päähän asetettu soikea kivi n. 140 cm:iin. Marjalan talon vanhaisäntä Artturi Lähteenmäki (1890-1967) kertoi, että Marjalan Kumminpellossakin oli vielä vuoden 1920 tienoilla ollut samanlainen patsas, mutta sen "keskiruho ja pää" oli sitten "hukattu" jonnekkin. Naapuritalon, Erkkilänkin pellossa oli ollut patsas, mutta se oli hävitetty Frans Erkkilän (k. 1951) aikana, luultavasti ensimmäisen maailmansodan jälkeen.

Lähteenmäen patsaista kertoja tiesi, ettei hän eikä hänen isänsä ollut niitä tehnyt: isän, "Simon Eetvartin (1847-1920) aikana ei patsaisiin koskettu." Tämä oli muuttanut Trolssiin kirkonkylästä 20-vuotiaana, joten patsaat ovat nälkävuosia varhemmalta ajalta, kertojan arvelun mukaan ne olisivat n. 150 vuotta vanhoja. Tämä arvelu ei ilmeisesti olekaan kaukana oikeasta, sillä Trolssin kylän ensimmäinen talo on perustettu v. 1751 tai pian sen jälkeen; sitä ennen Trolssin ojan varrella oli ollut ainoastaan niittyjä. Patsaat ovat toisin sanoen ajalta n. 1750-1850.

Kasala on vanha ruotsalaisen oikeuden kylä, joten sen patsaat saattavat palautua jo keskiajan viimeisille vuosisadoille.

Hyvin mielenkiintoinen löytö ja on erikoista että kesti noinkin pitkään ennen kuin tonttukivet löydettiin. Voisi ajatella että kivet on usein tulkittu juuri noiksi rajamerkeiksi, miksi Salokin tonttukiveä ensin luuli. Artturi Lähteenmäki kertoi patsaista myös seuraavaa:

"Kun on kiviä raivattu pelloista, niin on heti valittu sopivat kivet ja jätetty sinne, ja kun pelto on tullut kuntoon, pantu sitte ... Se on tavallisesti semmosella isolla kivellä se patsas ... sellanen aluskivi ... Ja tonttukiviksi niitä sitten vissiinkin ... Se on aika likellä se tonttukiven nimi siinä." Kaikki Artturi Lähteenmäen tuntemat patsaat sijaitsivat aidatuilla pelloilla; yhtäkään ei ollut pystytetty pihoille, ei myöskään sellaisille uudispelloille, jotka oli raivattu niityistä rautavältin tultua käytäntöön.

Patsaat koetettiin pystyttää mahdollisimman korkealle aluskivelle, ja niiden katsottiin lisäävän pellon satoa.

Artturi Lähteenmäen sananvalinnasta käy hyvin ilmi, että kiviä kunnioitettiin, että ne olivat kansatieteellisesti katsoen tabuja; kertoja koetti välttää niiden nimittämistä, vaikka oli muutoin valistunut ja aikaansa seuraava henkilö. Mitään tapoja niihin ei kuitenkaan liittynyt.

Myöhemmin löytyi tieto myös Lankosken kylässä sijaisseesta tonttukivestä:

Johtaja Matti Viljanen (Pori, synt. 1909 Merikarvialla) kertoi v. 1972, että hänen setänsä Albert Rajajärvi esti kertojaa ja muita pikkupoikia kumoamasta kolmen pienen pyöräen kiven muodostamaa patsasta, joka oli parin metrin korkuisella kivellä; tämä sijaitsi kertojan isoisän omistamassa Kotopellossa, Merikarvian Lankosken kylän Rajajärven torpan maalla. Kieltoaan setä perusteli sanoen, että jyvät pienenevät, jos kivet vieritetään. Patsaan rakenteen, sijainnin ja vaikutuksen vuoksi yhteys Trolssin tonttukiviin tuntuu kiistattomalta, vaikka kiviin kertojan tietämän mukaan liittynytkään mitään nimeä."

Mielestäni tämä muistelmus kuvaa hyvin tällaisten vapaasti seisovien, kevytrakenteisten kivirakennelmien haavoittuvuutta. Siinä missä suuremmat kivilatomukset joita ei saa hajoitetuksi ilman työkaluja säilyvät usein vuosituhansia on tällaisten heiveröisten patsaiden säilyminen riippunut täysin asukkaiden niihin kohdistamasta kunnioituksesta. Kivien muodosta ja hedelmällisyyttä lisäävästä tehtävästä Salo tekee seuraavan havainnon:

Avain niiden oikean laadun ymmärtämiseen sisältyy toisaalta muotoon ja rakenteeseen, toisaalta niiden satoisuutta lisäävään voimaan sekä tiettyyn kunnioitukseen ja kiertelyyn, jolla kertoja niihin suhtautui. Ei tarvi paljonkaan mielikuvitusta sen seikan oivaltamiseen, että kysymyksessä ovat kiviset fallokset. Näin ajatellen ymmärrämme, miksi kivet tehtiin kaksiosaisiksi, miksi ne pystytettiin mahdollisimman näkyviksi: kivien hedelmällisyyttä lisäävä potenssi koetettiin nostaa mahdollisimman suureksi ja mahdollisimman kauas vaikuttavaksi. Tällaisina Merikarvian tonttukivet ovat kulttuurihistoriallinen harvinaisuus, mahdollisesti ainoat meidän päiviimme säilyneet. Ne eivät ole ainoastaan harvinaisia, vaan mytologian tutkijoille suoranainen aarre, sillä ne näyttävät olevan avain usean mytologisen arvoituksen ratkaisemiseen. Tekee mieleni väittää, että niiden avulla voidaan kirjoittaa mm. tontun historia, joka on tähän mennessä ollut katkelmallinen ja tunnettu vain myöhäisiltä osiltaan.

Kiehtova teoria, etenkin kun fallos-symboliikkaa en muista muualla juurikaan tavatun suomalaisissa muinaisjäännöksissä. Kerrontaperinteessähän sitä kyllä riittää. Tutkimus sisältää runsaasti nimistöntutkimustietoa teorian tueksi, josta päivitän tietoja seuraavassa kirjoituksessa.

Kirjoitus käsittelee vähemmässä määrin myös muita jumaltenkuvista ja pyyntipaikoille pystytetyistä paaseista olevia kirjallisia tietoja.

Unto Salo pitää tonttukiviä Skandinaviasta saapuneena kulttuurivaikutuksena, mikä myös tarkoittaisi kivien esiintymistä paljon laajemmalla alueella. Sittemmin tonttukiviä onkin löydetty myös muualta. Pitääpä jatkaa lueskelua aiheesta.

Tutkimus Merikarvian tonttukivet on julkaistu kirjassa Sananjalka 14 vuonna 1972 ja siitä "Satakunnan Museon kannatusyhdistys on kustantanut tämän eripainoksen lahjaksi ystävilleen ja tukijoilleen."