torstai 22. heinäkuuta 2010

Repoveden kansallispuiston Katajavuori

Alkuviikosta telttailimme pari päivää Repoveden kansallispuistossa Kouvolassa. Repovedellä olikin pitänyt käydä keväästä lähtien ja nyt hyvän sattuman kautta piti käydä toimittamassa kirjoja sen lähistölle.

Repoveden maasto on hyvin kiinnostavaa järviverkostoineen, vuorineen ja synkkine kuusimetsineen. Parhaiten alueella pääsee liikkumaan melomalla mitä pitääkin kokeilla ensi kerralla.



Kaikista poikkeuksellisin kohde kansallispuistossa oli Katajavuori, jonka lähistöllä yövyimme. Vuoren jyrkänteet nousevat suoraan järvestä ja näkymä huipulta on hiljentävä.







Ulospäin työntyvä kallionkieleke on pakottanut männyn muuttamaan kasvusuuntaansa.








Erikoinen kelomänty jonka alimmainen osa on neliön muotoinen, hyvin syinen ja pinnaltaan hieman helmiäismäinen. Enpä ole tuollaistakaan ennen nähnyt.









Info mainitsee vuoren olleen "muinaisten eränkävijöiden pyhä paikka", mutta tästä en vielä löytänyt tarkempia tietoja. Joka tapauksessa näkyvyys vuorelta on aivan poikkeuksellinen ja se sijaitsee vilkkaan vesireitin varrella. Alueelta on löydetty myös kalliomaalauksia.

Jälleen sai vahvasti kokea kuinka suuri vaikutus tuollaisella voimapaikalla on sisäiseen maailmaan. Illanvietto vuoren huipulla johdatteli ajatukset aivan omille sivupoluilleen. Pitäisi useammin päästä "latautumaan" tällaisiin paikkoihin.

Viikonloppuna ovatkin sitten Hollolan keskiaikapäivät, tulkaahan moikkaamaan.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Löysin tänne googlen avulla. Olen menossa naimisiin ja koetan kovasti etsiä sisältöä häihimme, joka sopisi maailmankatsomuksiimme. Olemme itse ateisteja, mutta kunnioitamme muinaissuomalaista uskoa/perinnettä eniten ja se on meille molemmille tärkeä. Sulhanen on Lapin sukua ja morsiamen juuret ovat Kainuusta ainakin 400 vuoden takaa. Tunnut selvästi tietävän näistä asioista, joten olisiko sinulla jotain linkkiä tai vinkkiä, mitä voisimme sisällyttää häihimme? Vihkiseremonia on joen rannalla ja vieraille jaetaan savinen astia lahjaksi. Tähän astiaan olisi tarkoitus painattaa jokin symboli - mutta mikä, sitä emme vielä tiedä. Mikään kovin ilmeinen symboli se ei saisi olla, sillä haluamme häiden näyttävän mahdollisimman neutraaleilta ulospäin ilman näkyviä viittauksia uskontoihin. Kiitos kovasti jos osaisit vinkata jotain! Jos joku blogin lukijoista osaisi myös antaa vinkkiä, olisin kovin kiitollinen :)

T: Morsian 2011

Kirjaltaja kirjoitti...

Hei

Hieno idea hyödyntää häissä vanhoja hääperinteitä. Valitettavasti tätä puolta kansanperinteestä en ole juurikaan tutkinut, mutta kiinnostavaa aineistoa on 1921 kuvattu dokumentti karjalaisista häätavoista:

Häiden vietto Karjalan runomailla
http://www.youtube.com/watch?v=nnoxYC5n4yo

Kattavin sivusto aiheesta vaikuttaa olevan tämä:

http://www.naimisiin.info/haaopas/haaperinteet.html

Saviastian symboliksi voisi hyvin sopia hannunvaakuna, joka on kaunis ja uskonnollisesti riippumaton onnen symboli.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Hannunvaakuna

Onnittelut jo etukäteen :)

Nikki kirjoitti...

Hannunvaakuna löytyy myös kelttien rakkaudensolmusta.Malli löytyy luultavasti kelttikorujen sivulta.

Löytyisikö täältä jotakin? Perinteistä?
http://www.taivaannaula.org/blogi/

Kiitos kirjaltajalle mahtavista luontokuvista.
Sielu lepää.

Lähetä kommentti