Kalastajan ja Vedenhaltijan väli näyttää, Suomen kansan kalastus-taioista päättäen, esi-isiemme käsityksen mukaan olleen hyvinkin ystävällinen. Kalastaja puhutteli Vedenhaltijoita monenlaisilla ylistys- ja hyväily-nimillä, niinkuin: "Veen Ahti armollinen, Veen kultainen kuningas", "Meren Ukko ruokorinta", "Veen-isäntä, Veen-emäntä" j. n. e. lyylitteli ja lepytteli heitä, toimitti heille uhreja ja sai palkinnoksi tästä hyvän kala-onnen.
---
Uimataoissa hyvin yleisesti mainitaan Vedenhaltijana myöskin Näkki. Häntä ei pidetty minäkään hyvänsuopana vedenhaltijana, vaan luultiin hänen ikipäiviksi vetävän puoleensa kaikki hukkuneet, vieläpä houkuttelevankin ihmisiä ja eläimiä veteen, ne sitte sinne hukuttaaksensa.
---
Vedenhaltijalla, niinkuin tulen-, metsän- y. m. haltijoille, oli tarkoin määrätty vaikutus-alansa ja piirinsä ja siinä hän ei suvainnut toisia haltijoita. Jos niiden väki tietoneuvoilla siirrettiin hänen alallensa, niin syntyi siitä tora. Semmoisessa tapauksessa, ja joskus muulloinkin, saattoi tietäjä esiytyä haltijoiden asettajana.
---
Jos Vedenhaltija ja Metsänhaltija ovat riitautuneet keskenään, niin Juhannus-yönä sidotaan ruumiin luut ympärilleen ja mennään metsän läpi pohjoiseen päin juoksevan kosken partaalle, niin koskesta tulee haltija, joka sanoo, mistä riita on tullut ja mitä on tehtävä, jos mieli päästä Metsän rauhaan. Sitte ne ruumiin luut päästellään päältään ja viskataan koskeen, niin Vedenhaltija menee matkoihinsa.
---
Metsämiehen tai kalamiehen tulille jos tulee Metsän- tai Vedenhaltija, niin pitää ottaa hattunsa päästään, ja jos ne ovat kouristuksissa, näyttävät lempeitä kasvoja, niin ovat mielissään ja heti seuraa hyvä saalis, mutta jos ovat kolkon-näköisiä, eikä vaatteissa näkyne hopea-siloja, niin saa pahaa peljätä, on usein tapaturmakin tarjona. Silloin on paras luvata joku uhri.
---
Järvi lahjotaan, jotta ei toinen saa siitä järvestä, siten, että otetaan elävää hopeata ja kierretään kolmasti vastapäivään järven ympäri. Kiertämään lähdetään joka kerta yhden puun kohdalta ja sitte kierretään neljäs kerta takaisin päin. Elävä hopea pannaan sitte sen puun kuoren alle.
---
Vaikka Vedenhaltija olisikin ollut kalastajalle kuinka suosiollinen hyvänsä, niin ei kalamies saanut, enempää kuin metsämieskään, pyydystää pyhänä, muutoin kuin eri lyylityksen (=uhrin) tehtyänsä.
---
Vedenhaltija lepytellään niin, että verkkoon tahi nuottaan, veteen laskiessa, kiinnitetään punaista villalankaa Vedenhaltijalle sukkalangaksi.
---
Ongella kun oltiin, niin annettiin tupakkaa Vetehiselle, että hän antoi hyvin isoja kaloja.
---
Kalavettä ei myöskään saanut saastuttaa eläimiä hukuttamalla, se ei ollut Vedenhaltijan mieleen, vaan lepytys oli tässäkin tarpeen. Nuotta-apaja pilautuu, kun koira hukutetaan apajan kohdalle, mutta jos keskelle järveä hukutetaan, niin se sen parempi, se ajaa kalat rannoille apajavesille. Jos vielä pannaan hopeaa koiran suuhun ja hukutetaan keskelle järveä, niin on sekin parempi, sen pitää Vedenhaltija erittäin hyvänä.
---
Kalat menevät järvestä toiseen, jos otetaan vanhat tulukset, joiden tekijätä ei tiedetä, ja niihin pannaan elävää hopeata, elävän puun pakkulata, mustan koiran karvoja, lepän kuoria ja käärmeen pää ja niiden tuluksien kanssa kierretään järvi, heitetään keskelle järveä ne tulukset ja sanotaan, että "Pois entiset eläjät uusien tieltä!" niin silloin Vedenhaltija suuttuu ja menee toiseen järveen sekä viepi karjansa mukanaan, eikä saa muuten kalavettä paranemaan, jos ei niitä tuluksia oteta pois ja hetteestä tuoda uutta haltijaa. Se kyllä on parempi entistä.
Lisäksi useisiin tietyn kalastusmenetelmän kanssa käytettyihin taikoihin kuuluu vedenhaltijoidenkin lepyttämistä.
On huvittavaa kuinka monet taioista tähtäävät muiden kalaonnen pilaamiseen.
Suomen Kansan Muinaisia Taikoja II - Kalastustaikoja sisältää myös satoja muita kalaonnea parantamaan käytettyjä taikoja. Lisätietoja kirjasta ja tilausmahdollisuuden löydät Salakirjat-kustantamoni sivuilta.
