tiistai 21. elokuuta 2012

Viron reissu ja viikinkimarkkinat

Parin tunnin päästä lähtee taas lautta kohti Viroa, jonne menemme kiertelemään muutamaksi päiväksi Arin kanssa. Pääkohteena on tällä reissulla Ebaveren mäki, jonka epäillään olevan Henrikin Liivinmaan kronikassa mainittu pyhä vuori.

Henrikin kronikassa 1200-luvulta kerrotaan kauniista vuorella sijaitsevasta metsästä, jossa saarenmaalaisten jumala Tarapita oli syntynyt. Historioitsijat uskovat mäen tarkoittavan Länsi-Viron Ebaveren mäkeä. Tarinan mukaan saksalainen pappi kaatoi ristisodan aikaan ”epäjumalien patsaat”, ja kansa hämmästeli, etteivät puujumalat vuotaneetkaan verta. Viron maauskovat pitävät paikkaa pyhänä.

Runsas kuvaus mäkeen liittyvistä tarinoista löytyy osoitteesta:

http://www.v-maarja.ee/?part=html&id=116&lng=eng

Ebaveren lisäksi käymme todennäköisesti taas Lahemaan kansallispuistossa. 

Tänä lauantaina muinaismarkkinoita löytyy oikein kaksin kappalein kun Merimaskussa järjestetään muinaistulien yönä viikinkimarkkinat, ja Vihdissä ei-aikakausi-rajatut vuosisatamarkkinat.

Viime viikonlopun Hämeen keskiaikamarkkinat olivat taas todella vilkkaat, vaikka toisena päivänä satoikin. Kuvia luvassa myöhemmin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti