tiistai 30. elokuuta 2011

Englannin suurimmat keskiaikamarkkinat




Englannin suurimmat keskiaikamarkkinat on nähty ja olihan siellä tietenkin vaikka mitä koettavaa. Markkina-alue sijaitsee n. 100km päässä Lontoosta Herstmonceux'n pikkukylän läheisen keskiaikaisen linnan mailla.



Markkinat osoittautuivat kovin erilaisiksi kuin Suomen keskiaikamarkkinat. Englannissa on valtavasti erilaisia taistelunäytöksiä tekeviä ja jousiammuntaa harrastavia ryhmiä. Kävijämäärät olivat suurin piirtein Hämeenlinnan ja Turun keskiaikamarkkinoiden luokkaa, mutta tapahtuma-alue ja markkinamyyjien määrä on suurempi.



Markkinoilla oli hyvin kansainvälinen meno ja etenkin Saksasta ja Hollannista oli mukana todella paljon markkinamyyjiä. Ruotsista oli myös useampi porukka ja muutamia Tsekistä ja muualta itä-Euroopasta. Paikalle tullessa oli hauska nähdä Tallinnan Olde Hansan olevan mukana vahvalla edustuksella, kuulemma porukkaa oli kaikenkaikkiaan mukana 13 henkeä. Ständi valittiinkin sitten markkinoiden parhaaksi.




Englannin vähemmän tiukkapipoinen alkoholilainsäädäntö mahdollistaa siman myynnin, ja sitä sitten löytyikin markkinoilta kymmeniä eri laatuja. Siman vahvuudet vaihtelevat 10-15% välillä, niissä käytetään erilaisia yrttejä ja marjoja ja etenkin nämä kiviruukut olivat todella komeita. Kyllä maistuivat iltanuotioilla.




Markkinoilla oli myös todella taitava tarinankertoja. Perinne on kuulemma hyvin voimissaan ja monet kertojat osaavat muistista satoja kansantarinoita. Mark osti myös kirjan ja kertoi paljon mielenkiintoista lähialueiden historiasta.

Myynnillisesti markkinat olivat heikoin joihin olen osallistunut, mikä tosin johtui paljolti siitä ettei valikoimassa ollut kuin yhtä kirjaa. 3-4 kirjan valikoimalla ja hieman suuremmalla pöydällä varmaan myyntikin olisi ihan kohtuullista, tosin ei siltikään Suomen tasoa. Ruotsalaiset keskiaikaisten vaatteiden kauppiaat olivat myös pettyneitä myyntiin, etenkin kun auton tuominen Englantiin oli tullut maksamaan todella paljon. Pelkästään Englannin kanaalin ylitys kahteen suuntaan oli maksanut 225 puntaa!

Yhteenvetona kyseessä siis todella mielenkiintoinen tapahtuma ja hyvä tapa yhdistää matkailua ja myymistä, tosin pelkän jälkimmäisen takia tuonne tuskin kannattaa lähteä. Ensi vuonna on ehdottomasti mentävä kuitenkin uudelleen.


Reissu oli samalla ensimmäinen Englannin maaseudulle, ja Sussex osoittautui todella idylliseksi seuduksi. Maasto on valtavan avointa, loivasti kumpuilevaa ja näkyvyys on usein kymmeniä kilometrejä. Harmi vain että Englannissa ei jokamiehen oikeuksia tunneta ja lähes kaikki niityt on aidattu pois yhteiskäytöstä.





1 kommentti:

Lilli kirjoitti...

Voi mahoton kun näyttää mahtavalta!! Täytyy pistää tapahtuma taas korvan taakse jos sitä joskus pääsisi vielä käymäänkin :)

-Lilli-

Lähetä kommentti