torstai 4. elokuuta 2011

Villiintynyt viljelypalsta


Kävin pitkästä aikaa viljelypalstalla, ja pahaltahan se näytti. :D Ollessani puolet ajasta matkoilla kastelu ja rikkaruohojen kitkentä jäivät ja palsta ensin kuivui ja sitten villiintyi. Virhe oli myös kylvää palstalle valtaosin siemeniä ilman esikasvatusta, sipulit nimittäin ovat kyllä selvinneet hyvin.

Tein matkalle mukaan smoothien, ja sitä kelpasi juoda joen rannassa. Aamiainen pitäisi muutenkin yrittää syödä ulkosalla niin kauan kun säät sallivat.




Mansikat olivat selvinneet kuivuudesta, ruohoista ja linnuista suht hyvin, mutta ne olisi pitänyt kerätä pari viikkoa sitten. Uskaltauduin maistamaan härskin näköistä punamustaa mansikkaa ja maku olikin yllättäen aivan loistava! 90% nesteestä on haihtunut ja maku on äärimmäisen makea, koostumus hillomainen.

Paluumatkalla silmään osui villihumalaa. Tiedänpä minne tulla kun jossain vaiheessa alan taas tekemään olutta.




Sadoksi tuli siis lähinnä sipuleita ja tulitikun kokoisia porkkanoita ja härkäpapuja. Lisäksi edellisen vuokralaisen punaviinimarjapensaasta sai syötävää. Jätin valtaosan sipuleista vielä kasvamaan ja kastelin myös porkkanat ja pavut jos ne siitä vielä kasvaisivat. Todella herkullisia nuo tuoreet sipulit.

Ensi kesänä pitää kääntää koneella koko palsta ja istuttaa lähinnä perunaa ja erilaisia sipuleja. Peruna kuulemma varjostaa rikkaruohoja samalla hyvin ja on kätevä ratkaisu tällaisella kauan kesannolla olleella palstalla.

2 kommenttia:

Nikki kirjoitti...

Porkkanahan alkaakin kasvaa vasta pimeän tullen.
Näin sanotaan.
Korjaan ite porkkanaa vasta syys- lokakuun vaihteessa. Ihan samanlaisia huituloita ovat vielä.
Sipulia kannnattaa seurata millon se alkaa tuleentua eli vihreä verso muuttua kuivaksi ja korjata vasta sitten. Jos korjaat liian aikasin niin sipuli ei säily, varren kortta et saa solmittua tiiviiksi korjuuvaiheessa.

Hyvä kun muistutit tuosta humalasta.
Korjaan sen käpyjä kotikaljaa varten.
Jos tulis joku vuosi käytettyäkin :)
Samoin nuo kävyt ovat erinomaista uneilääkettä tyynyn alla. Sen eteerinen öljy vaikuttaa niin.
Ovat käyttäneet ennen vanhaan ennen nykysiä unilääkkeitä.

Jon Hällström kirjoitti...

Ai no sittenhän asiat ovat mallillaan, porkkanoiden lehdet ovat kasvaneet hyvin, kiitos tiedosta :)

Ensi kesänä kokeilen erilaisia sipulilajikkeita, hyötykasviyhdistyksellä näyttää olevan vaikka mitä valikoimaa.

Lähetä kommentti