sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Ympyräkalenteri ja tavoitteiden asettaminen


Vuodenkierto horoskooppi-symbolein. Mosaiikki 500-luvulta.

Viime aikoina ovat tulevaisuuden suunnitelmat olleet mielessä ja sain idean ympyränmuotoon laaditun vuosikalenterin tekemisestä. Kalenteri on ollut seinällä viikon ja vaikutus työmotivaatioon ja ajan mietiskelyyn on ollut valtava. Tuohon saa todella havainnollisesti esille tulevan vuoden tavoitteet, jolloin ne ovat näkösällä monta kertaa päivässä.



Olen tässä lueskellut Napoleon Hillin kirjaa Think and Grow Rich. Kirjan amerikkalaisuudet (Thomas A. Edison - the world's greatest inventor and scientist) ja rahakeskeisyys hieman häiritsee, mutta ydinajatus tavoitteiden asettamisesta ja niiden läpiviemisestä on rautaa. Pari viikkoa sitten asetin kokreettisia tavoitteita lähitulevaisuudelle, ja hämmästytti kuinka suuri vaikutus tuolla oli jo heti samantien.



Edit: Juuri kun olin kirjoittanut jutun tuli vastaan sama periaate myös Jari Sarasvuon kirjassa Sisäinen sankari:

Ulkoista tavoitteesi: kuvaan, ääneen ja tunteisiin perustuvat ärsykkeet virittävät aivosi pitkäkestoiseen suoritukseen.

Jos näet tavoitteesi, juokset lujempaa kohti. Voimat on helpompi jakaa kun näkee maalinsa. Kun olet selvittänyt haasteesi, hanki siitä kuva seinällesi. Mitä kirkkaampi, sen hienompi. Jos tavoitettasi symboloi jokin musiikkikappale, soita musiikkia ja liitä sen synnyttämät myönteiset tunteet tavoitteidesi saavuttamiseen.

Meillä on tarve ulkoistaa merkittävät tavoitteemme ja arvomme. Ulkoistaminen tarkoittaa konkretisointia, tekemistä näkyväksi ja todelliseksi. Siksi todella vakavan päätöksen hetkellä lausutaan vala ja otetaan miekka huotrasta viimeistä kertaa. Siksi kristityt kantavat symbolia välineestä, jolla heidän mestarinsa murhattiin. Siksi kansat pystyttävät patsaita, ja kuolemattomuutta haikailevat ajattelijat sanelevat muistelmiaan kuolinvuoteellaan. Sinäkin haluat ulkistaa tärkeimmät tavoitteesi. Pane ne paperille, julisteiksi seinälle, symboliksi kaulaan.

4 kommenttia:

Nikki kirjoitti...

Ympyrässä on ideaa. Ehyt, kokonaisuuden jatkumo.
Mennyt ja tuleva läsnä ja näkyvissä kuin kuvaten uutta aikakäsitystä? Astrologiassakin ympyrä kuvaa henkeä ja on Auringon, oman itsen symboli.
Itselle asetetut tavoitteet. Henki mukana.
Eikös se samalla vois toimia vähän kuin aarrekarttakin, jossa unelmat on konkretisoitu näkyvään muotoon?

Tää olikin itelle hyvä vinkki, kun olen erittäin huono asettamaan tavoitteita ja päämääriä ja mennyt niin päivä kerrallaan ja sitten tulee kiirus töittensä kanssa.

Kirjaltaja kirjoitti...

Tavanomainen seinäkalenteri toimii ehkä nimipäivien ja viikonloppujen katsastamiseen, mutta vuodenkierron mietiskely ja laajempi aikaperspektiivi jää ainakin itsellä niistä kadoksiin. Ympyrä sen olla pitää!

Aarrekartta on hyvä termi. Unelmien ja päämäärien ollessa fyysisessä muodossa näkyvillä ne saavat kummasti lisävoimaa.

Tavoitteet kirjaan kehän ulkopuolelle, ja merkittäviltä tuntuvat onnistumiset sen sisäpuolle, kummatkin omiin ajankohtiinsa.

Nikki kirjoitti...

Sehän on sitten kuin astrologinen transiittikartta :)
Transiitti Jupiter julkaisutoimintaa huhtikuulla..sitä odotellessa :)

Kirjaltaja kirjoitti...

Astrologian kannalta en olekkaan kalenteria vielä ajatellut, pitääpä tutkia jossain vaiheessa tuotakin puolta. Toistaiseksi olen keskittynyt vain vuoden- ja kuunkiertoon.

Lähetä kommentti