Gallen-Kallelan 21. syntymäpäivä ja spiritistinen istunto

Olen tässä lueskellut Gallen-Kallelan muistokirjaa (A. Gallen-Kallelan muisto, 1932) ja Emil Wikströmin muistelmakirjoituksesta löytyi pari kohtaa Gallen-Kallelan esoteerisista harrastuksista.

Ensimmäinen kertoo Gallen-Kallelan 21. syntymäpäivistä, joita juhlittiin Pariisissa vuonna 1885:

"No niin - me juhlimme Gallenin merkkipäivää omalla tavallamme. Meitä oli silloin koolla kuusi henkeä: kaksi ranskalaista, kaksi norjalaista ja me kaksi suomalaista. Yhteisin rahoin ostimme pari kiloa sokeria, pullon konjakkia, pullon valkoviiniä ja kaksi pulloa vichyä. Kun meillä ei ollut metalliastiaa, laitoimme sokerin päälle konjakkia, asettaen vadin pöydälle, jolla oli vielä vadin takana lapsenpullo, pääkallo ja tuntilasi - yksinkertaiset elämän tunnuskuvat. Sitten riisuimme yläruumiimme paljaiksi, sytytimme konjakin ja sammutimme valot. Tunnelma syntyi nyt helposti itsestään. Pääkallo hohti sinisen liekin valossa, kello naksutti, ja tässä salaperäisessä valossa alkoi suuria hikikarpaloita valua pääkallon otsaa pitkin. (Pääkalloista, joita opiskelijat saivat, ei rasva-aine aina ollut aivan tyyten poissa - tämä selittää tapahtuneen mysteerion.)

On kuoleman hiljaisuus meidän tuijottaessamme pääkalloon. Yhtäkkiä kuuluu kova pamaus. Vadin kuumenneet reunat irtaantuvat pohjasta nesterajaa myöten hienon hienoin piirroin siniliekkien edelleen loimutessa ja pääkallon kiihkeämmin hikoillessa. Tähän laukeaa jännityksemmekin, ja yöksi ehtinyttä iltaa jatketaan sitten boolia juoden ja laulellen. Talonvartiakin lienee pannut merkille istuntomme, oudostellen sen laatuakin, koska hän aamulla, nähdessään meidät valvomisesta kalpeina poikina, tuumi: "Lapsukaiset, mitä te viime yönä teitte, kun koko talo ei voinut nukkua?"

Kymmenisen vuotta myöhemmin 1894 Gallen-Kallela asui Rapolassa Valkeakoskella, josta Wikströmillä on seuraava muistelu:

"Mutta erikoisen hyvin muistan erään illan, joka vietettiin minun luonani Kantalassa. Oli myöhä, ja keskiyöhön päästyä tahdoimme keskustella henkien kanssa. Laadimme eräänlaisen emanulektorin, nk. psykografin, jommoista olimme Gallenin äidin kerran nähneet käyttävän. Ruudutimme paperin. Hengen lukukykyä tuntemattomina annoimme sen itse emanulektorin avulla määrätä aakkosten paikat ruuduissa. Sitten, koetteeksi toivoen vainajasta tietoja, manasimme esiin mm. Lauri Kivekkään hengen.

"Oletko Kivekäs?"
"Olen!"
"Missä olet nykyään?"
"Valehaudassa!"
"Onko ruumis mukana?"
"On, - pyh pirua"
"Mitäs sanot rouvasi (Ida Aalberg) naimisiin menosta?"
"Aatelismiehen sai!"
"Sanopa, missä ovat teosofian etevimmät profeetat?"
"Mene Mahatma Peitumban luo Westhoethiaan Itä-Intiaan."

Paljon siinä kyseltyämme ja monta vastausta saatuamme, toinen toistaan ihmeellisempiä, me epäuskoisina aloimme vaatia selvempiä hengen läsnäolon ilmauksia. "Emme vielä usko, koputa ikkunaan, repäise seinäpaperia, anna jokin merkki!"

Kuuntelimme, odotimme, ympärillä yön pohjaton mykkyys. Ei ääntä, ei merkkiä. "Sinun pitää! Me käskemme!" ja me painamme emunalektoria intensiivisesti.

Hitaasti ja tasaisesti tulee vastaus:

"Ota --- pois -- la -- si ---- älä --- pai-na!"

Nyt hän on heikko, nyt hänen täytyy vastata. "Sinun pitää, pitää!" Me painamme lasia kovasti, sitä käsin puristaen. Äkkiä se alkaa liikkua. "O-ta pois lasi!" - ja samassa kätemme oikenevat lasin lennähtäessä alas pöydältä."

Pariisi, 1900: Akseli Gallen-Kallela, Emil Wikström, Albert Edelfelt ja Albert Gebhard.