maanantai 17. tammikuuta 2011

Kiinalaisen vuoristomajan tarina 800-luvulta




Pariin kertaan olenkin jo maininnut Lin Jutangin Ymmärtämisen taidon, joka on eräs lempikirjoistani, ja seuraava siinä eräs lempiesseistäni. Runoilija Po Tshy-i rakennutti vuonna 816 itselleen piilopirtin vuoristoon, ja kirjoitti siitä seuraavan kuvauksen:

§§§

Lushan [Lu-vuori] on kauniimpi kuin kaikki maailman vuoret. Sen pohjoisosassa kohoaa Hsianglu-huippu ja siellä on Weiain temppeli. Huipun ja temppelin välinen näköala on kauneinta koko Lushanilla. Syksyllä 816 Po Lotien [Tshy-i] Taijyanista näki paikan ja rakastui siihen. Hänestä tuntui kuin hän olisi ollut matkamies, joka näkee oman kotinsa ja päättää, ettei ikinä enää jätä sitä. Siksi hän antoi rakentaa vuoristomajan temppelin läheisyyteen, vastapäätä Pohjoishuippua.

Seuraavana keväänä maja tuli valmiiksi. Siinä on kolme huonetta, joita erottaa toisistaan kaksi pylvästä, ja kaksi erillistä neli-ikkunaista huonetta kummallakin sivulla. Pohjoisovesta on tehty iso, että siitä pääsisi sisään viileätä ilmaa kesäisin, ja eteläpuolella on viettävä katto, että siihen osuisi talven lämmin aurinko. Puuosat ovat maalaamattomia eikä seiniä ole valkaistu. Majassa on kiviportaat, paperi-ikkunat, bambukaihtimet ja karkeat pellavaiset verhot. Keskushallissa on neljä puista lavitsaa, kaksi maalaamatonta varjostinta, yksi lakattu tshin [kielisoitin] ja muutamia kungfutselaisia, taolaisia ja buddhalaisia kirjoja.

Siihen asti kun Lotien tuli tänne ja otti majan haltuunsa sen omistajana, hän on viettänyt aamut ja illat ihaillen vuorenhuippuja ja kuunnellen alhaalla pulppuavia lähteitä ja nauttien bambujen, puiden, kallioiden ja pilvien täyttämästä näköalasta. Hyvin pian hän alkoi tuntea taas itsensä omaksi itsekseen, eheäksi ja rentoutuneeksi ja rauhalliseksi. Ensimmäisenä yönä hän tunsi olonsa varsin hyväksi; toisena yönä hän tunsi sydämensä rauhoittuvan, ja kolmantena yönä hänestä tuntui kuin hän olisi menettänyt yksilöllisyytensä kuin ruumiista vapautunut henki, tietämättä miksi. Hän kysyi itseltään mitä oli tapahtunut ja keksi seuraavan selityksen.

Talon edessä on tasainen, noin sadan jalan levyinen alue, ja sen keskellä on kohopengermä, joka käsittää noin puolet sen alasta. Pengermän eteläpuolella on lammikko, johon on istutettu luonnonvaraisia kukkia ja bambuja, ja siinä kasvaa valkoista lootusta ja ui valkoisia kaloja. Vielä etelämpänä on kivinen puro, jota reunustavat vanhat männyt ja sypressit, noin kymmenen vaaksan suuruisia ympärimitaten ja useiden satojen jalkojen korkuisia. Niiden ylimmät haarat kurottuvat kohti pilviä, ja riippuvat alaoksat koskettavat lammikon pintaa. Runkoja ympäröivät pensaikko ja köynnökset, ja niiden tiheä lehdistö levittäytyy kuin jättiläispäivänvarjo ja pimentää auringon kokonaan. Kesälläkin siellä näyttää syksyiseltä. Taloon johtavat polut ovat kivetyt valkoisilla pikku kivillä, ja vain viiden askeleen päässä talon takana on kivikkopuutarha, joka on tehty omituisen muotoisista ontoista kivistä ja istutettu täyteen harvinaisia kasveja ja pehmeän vihreätä ruohoa, josta pilkistää esiin punaisia marjoja, minulle tuntemattomia. Kivikon värit säilyvät läpi kaikkien vuodenaikojen.



Sitten majalla on kaareutuva putous, jonka alla kasvaa teepensaita; sen takia se on ihanteellinen paikka teenkasvatukseen niille, jotka tahtovat nauttia joutilaasta elämästä. Majan itäpuolella on pieni putous, joka roiskuttaa vettä kiviaskelmien yli alhaalla olevaan kiviseen uomaan. Öisin se pitää solisevaa ääntä ja välkkyy aamuauringosssa kuin hopeaketju. Sen länsipuolelle tulee pohjoisesta bambukouru, ottaa vastaan ylhäältä sen veden, ja vesi hajoaa moneksi kapeaksi suihkupylvääksi, jotka putoavat kuin räystäshelmet ja katoavat uduksi ilmaan. Ympäristössä on keväällä Koruommellaakson kukat, kesällä Kiviportin vuoripurot, syksyllä vuolas Tiikerivirta, talvella vuorenhuipun lumi. Näköalat vaihtelevat auringonpaisteesta pilviseen ja sateiseen säähän ja aamusta iltaan niin että sitä on mahdotonta kuvata tai luetella. Siksi sanon, että täkäläinen maisema on kauniimpi kuin missään Lushanilla. Ah ja voi! Ihminen on usein ylpeä talosta tai omistamastaan nukkumapaikasta. Olen täällä kaiken tämän runsauden omistajana, johon yhtyy kaikki mikä on parasta ja lähentää ihmistä luontoon. Onko ihme, että tunnen itseni täällä eheäksi ja rentoutuneeksi ja rauhalliseksi?

Lin Jutang: Ymmärtämisen taito. WSOY, 1962. Suomentanut Eila Pennanen.

§§§

Jotain tämän kaltaisia ajatuksia on takana myös tuossa piilopirttiprojektissani. Koko muukin teos on äärimmäisen suositeltava. Lin Jutang on valikoinut kirjaan aineistoa julkean vapaasti oman erinomaisen makunsa mukaan akateemiset jakolinjat unohtaen. Joitain vuosia sitten yritin etsiä muita vastaavia kiinalaisen kirjallisuuden antologioita mutta eihän siitä mitään tullut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti