Kekriin liittyviä uskomuksia Kainuusta

Tulikin tässä heti lueskeltua Samuli Paulaharjun kirjaa Kainuun mailta - kansantietoutta Kajaanin kulmilta (Tietosanakirja-Osakeyhtiö, 1922), ja kun vastaan tuli kekrin viettoa käsittelevät kappaleet niin pitihän sieltä heti ottaa muutama lainaus tännekkin. Kekriähän on perinteisesti vietetty juuri näihin aikoihin vuodesta, ja etenkin henkiuskomuksia käsittelevät maininnat olivat kiinnostavia:





Kekripukki eli köyritär vuodelta 1927 eli aika samoilta ajoilta kuin itse kirjakin.

§§§


Kekri oli jo vanhastaan vuoden kaikista suurin juhla, jopa jouluakin jalompi. Sitä vietettiin myöhään syksyllä, kun kesä kaikkineen oli mennyt, ja pitkä pimeä talvi oli tulossa. Se oli uuden vuoden alkujuhla, vanhan päätöspäivä, jolloin syötiin ja juotiin parasta, mitä hyvä vuosi oli taloon tuonut.

---

Koko yönä jouduttiin tuskin ollenkaan lepäämään, sillä aamulla ani varhain piti olla pystyällä. Noustiin ylös jo kello kolmelta, kahdeltakin, jopa joissakuissa vanhojen tapojen taloissa heti puolelta yöltä. Emännät pistivät pirtin lämpeämään ja leipoivat rieskat ja teokset, tekivät juustoleivät, keittivät ryynipuurot ja laittoivat talkkunat. Miesväki taas huolehti kekriteurastuksesta. Kun oli otettu kotikeittoiset aamuryypyt, tuotiin ja teurastettiin kekrilammas, isoissa taloissa kaksikin. Kekrilammas, useinkin musta, oli jo aikaisemmin valittu ja nimitetty, oli sattunut esim. lammas sairastumaan, niin oli luvattu: "kun elänet, niin kekriksi teurastetaan."

---

Mutta kekrin merkillisin puoli oli ikivanha henkien palvominen. Muutamissa vanhankansan taloissa oli vielä sitäkin vanhain muistannan aikaan toimitettu. Kekrin henget siihen aikaan vielä liikkuivat maatjalassa ja näkymättöminä vierailivat taloissa. Aattoiltana, kun sauna oli joutunut, valmistettiin se ensin Kekrille ja Kekrittärille, taikka, niinkuin paikoin sanottiin, pyhille miehille, keijulaisille, manalaisille kylvettäväksi. Vedet, vastat, kaikki laitettiin käsille, ja sitten käytiin kylyn ovelta kutsumassa: "Kekrittäret Kekrittäret, pyhät miehet kylpemään!". Vasta sen jälkeen, kun vieraat olivat vihtoneet, otti talonväki saunavuoronsa.

Vieläpä vieraita ruokittiinkin. Niinpä Suomussalmen Juntusrannalla, Päätalon vanhauskoinen vaari itse valmisti pyhille miehille saunan ja sillä aikaa, kun he olivat kylyssä, hankki omaan vaarinkamariinsa heille hyvät ruoat, kynttilät vielä kahdn puolen viritti palamaan. Tavallisesti laitettiin kekrivieraille ateria pirtin pitkälle pöydälle, jotta saivat suurustautua sillä aikaa, kun talonväki oli kylpemässä. Oli tapana myös kekriaamuna, kun oltiin murkinalla, asettaa pyhille miehille pimeään pöydänpääloukkoon viinalippi. Paikoin varattiin ruoka-ateria aikaisin aamupuhteella saunaan rahille taikka lauteille, paikoin vietiin "maanhaltialle" ruokia vielä riiheen ja talliin sekä navettaankin laipiolle, joskus kannettiin syötäviä ja juotavia pihakoivujen juurelle. Parhaita ruokia piti tarjota ja varsinkin lihaa. Jos oli lihaa niukasti, voivat Kekrittäret pahastua ja ottaa talosta lehmän. Mutta jos ruokia oli runsaasti, olivat vieraat hyvillään, ja siitä oli talolle onnea. Kekrivieraiden syönnistä ennustettiin vuodentuloa: jos ne olivat nälkäisiä ja söivät kovin paljon, oli huono vuosi tulossa, mutta jos ne vain vähän maistelivat, saatiin odottaa hyvää vuotta.

Joskus satuttiin kekrivieraita näkemäänkin. Lentiiran Sutelassa oli renki iltapimeässä pihalla äkännyt: "Ka, Kekritär on valkeissa vaatteissa!" Renki oli heittää rytkännyt sitä piilikirveellä, ja se oli sivujaan pidellen mennyt kirkkomaalle päin, talo kun oli kirkkomaan lähellä. Kotaliesi ja saunankiukaan edus lakaistiin aattoiltana puhtaaksi ja sileäksi, ja aamulla käytiin katsomassa, onko Kekritär käynyt talossa. Jos oli käynyt, näkyi silitetyllä liedellä niinkuin vasikanjälkiä, ja siitä oltiin hyvillään: talon onneksi olivat liikkuneet. Päätalon vaarin ikkunallekin, kun kekrivieraat olivat yhdeksän yötä talossa olleet, tuli illalla "niinkuin mettikana istumaan ja räpistelemään". Siitä vaari arvasi: "Jo vierailla on nyt pois lähtö." Ja ukko vetäisi turkin päälleen ja lähti vieraitaan saattamaan metsätielle, metsään käsin kun olivat menossa.

Kekrin "keijulaisilta" voitiin tiedustella tulevia asioitakin. Niinpä naiset "laasivat" aamupimeässä pirtin lattian ovesta perään käsin, peräikkunan alle, työnsivät rikat ikkunasta ulos, lennättivät helmassaan ne sitten kolmen tien risteykseen ja huppu korvissa asettuivat rikkakasalle kuuntelemaan "kuuluuko kupsavaista." saattoivat naiset siinä kuulla itkua, naurua, tiukuja ja kulkusia, virrenveisuuta, kirkonkelloja sekä lautojen läiskettä, ja siitä arvasivat olevan tulossa, joko surua, iloa, häitä taikka kuolemaakin. Joskus itse isäntäkin lähti samoille asioille, otti talon kaikki avaimet poveensa ja pysähtyi peite päässä teiden risteykseen ja kuunteli ennustuksia vuodentulosta. Kekrin aattoiltana työnnettiin uuniin pyöreitä halkoja, ja aamulla, ennenkuin tuli sytytettiin, katsottiin, onko halkoja kadonnut tai lisäytynyt: "kekriämmät" olivat käyneet niitä koskettelemassa. Siitä ennustettiin vuodentuloa, taikka kuolemaa tai perheenlisäystä.

Monissa muissakin toimissa kekrin henkien palvonta ja osallisuus ilmeni. Niin emäntä kekriaamuna pirtin uunin luudittuaan lähti uuniluutaa juoksuttamaan, navetan ympäritse kolme kertaa kierrätti, ja siitä oli karjalle menestystä. Kekripäivänä pirtin lattialta laastut rikat vietiin lammaskarsinaan onnea tuomaan ja kun uunia lämmitettiin pantiin "peänalushaloksi" oikein oksainen puu. Sillä kuinka monta oksaa oli puussa, niin monta karitsaa syntyi talven kuluessa lammaskarsinaan. Lammasonnea antoi sekin, että kekrilampaan luut peitettiin lammaskarsinan pohjalle.

Kekrin viettoon liittyi läheisesti sieluinpäivä, joka oli kekrin jälkeisenä päivänä. Silloinkin noustiin hyvin aikaisin ylös, ja heti pistettiin tuli pirtin uuniin, että ehdittäisiin ennen naapuria saada savu kohoamaan lakeistorvesta. Siitä olisi talolle onnea. Sieluinpäivänäkään ei arkitöihin puututtu. Miehet kulkivat vain korento olalla talosta toiseen, ja kun tulivat pirttiin, pistivät heti korennon uunin henkireikään, jotta muka "nyt kiuvas hajalle!" Vasta heittivät, kun isäntä viinan kanssa hyvitteli: "Älkäähän nyt, saatte ryypyt!" Ja saivat ryypyt, ruokaakin saivat, ja sitten lähtivät uunia uhkaamaan toiseen taloon.

Sieluinpäivänä jo jotkut saattelivat näkymättömät kekrivieraansa pois talosta. Kiannalla muuan emäntä kaimasi Kekritärtä eväitten kanssa, voilautaset ja leipäroviot käsivarrella saatteli aidan taakse. Sieltä saattaja kääntyi takaisin ja vielä helmantakaisiaan kohotti, sanoi: "Tuossa viimeiset evähät!"

Martti, makkarain päivä, marraskuun 11:ntenä oli kekriä seuraava merkkipäivä.

---

Kekrin ja Martin välisinä päivinä oli henkien liikunta-aika. Jopa aina Simunasta alkaen olivat kuolleet liikkeellä ja tulivat koteihinsa käymään. Siihen aikaan myös pidettiin kuolleitten yönistujaisia. Pirtti lämmitettiin joka huomen, vielä Marttinakin, niin aikaisin, ettei savu näkynyt naapuritaloon.


§§§


Ja koko kirjahan löytyy tutkittavaksi osoitteesta:

https://www.doria.fi/handle/10024/59679

Näyttää noissa Kainuusta kerätyissä kansantavoissa olevan paljon samaa kuin muuallakin Suomessa tavatuissa, joita kokosin vuosi sitten kirjasta Vainajainpalvelus muinaisilla suomalaisilla, 1898:

http://blog.kansanperinne.net/2009/11/kekri-vainajainpalvelus-muinaisilla.html