keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

New York ja Catskill-vuoret


Maaliskuussa oli ohjelmassa taas reissu kaukomaille, tällä kertaa New Yorkiin. Ennen matkaa oli hyvä latautua suomalaisissa tunnelmissa Tuusulanjärvellä ja Vartiosaaressa.










 

Komeimmat näkymät kaupunkiin sai keskuspuiston suunnalta. Metsän takaa nousevat pilvenpiirtäjät tuntuivat toismaailmallisilta.
 

Metrovaunut ovat täynnä pelkoaviljeleviä lääkemainoksia. Kuorsaaminen voi tappaa!


Antiikkiliike Obscura Antiques & Oddities tarjoaa täytettyjä eläimiä, salaseuraesineistöä ja muuta kuriositeettitavaraa. Facebook-kavereita on 65 000, syyksi paljastui tosi-TV-sarja.

 


Nicholas Roerichin museossa piti päästä käymään. Säätiöllä on yli 1000 Roerichin teosta, joista ilmeisesti neljäsosa on maalattu Suomessa. Valitettavasti täälläkin valtaosa esillä olevista tauluista on myöhempiä aasialaista mystiikkaa kuvaavia töitä, joista Roerich tunnetaan parhaiten. 1910-luvun Suomessa maalattuja ja muinais-Venäjää kuvaavia tauluja löytyi kuitenkin muutamia.







Amerikkalainen lounas, 5000kcal? Kyytipojaksi kermakolaa.



Parin ensimmäisen yön jälkeen hostelli Times Squarella oli täynnä ja piti siirtyä Queensin laitamille. Motelliyön jälkeen tekikin sitten entistä enemmän mieli lähteä luontoilemaan.





Woodstock ja Catskill-vuoret sijaitsevat vajaan parin sadan kilometrin päässä New Yorkista. Vuorilla on yli 30 yli kilometrin korkuista huippua, ja alueen laajuus yllättää kun ottaa huomioon kuinka lähellä New Yorkia ollaan.


 Matka Overlook-vuorelle kulki buddhalaisen luostarin ohi, jossa törmäsin Ferenziin, joka oli asunut kolmisen vuotta alueella mökissä ja lähti mukaan vuorelle.



Matkan varrella on myös kahdesti 1871 ja 1923 palaneen hotellin rauniot.




Näkymä huipulta oli komea, taustalla Hudson-joki.



 Suunnitelmana oli ollut jatkaa laavulle yöpymään, mutta illan hämärtyessä tuonne olikin vielä matkaa. Huipulla sijaitsee viranomaisten mökki, jonka kuisti oli seuraava vaihtoehto. Mökin lukko oli kuitenkin auki! Kelpasi päästä sisälle yöpymään kun lumentulokin oli juuri kiihtymässä. Aamulla kuisti olikin hautautunut sen verran lumeen, että oli ihan hyvä lykky.


 






Vuorilla riittää villieläimiä, karhuja on jo yksistään 450 yksilöä. Ferenz kertoi nähneensä näitä usein, ja öisin kuulleensa kojoottien ulvontaa.


Naapurikränää: KTD is a bad neighbor.


Kylmien purkkimuonien jälkeen dinerin rasva-aamiainen maistui. Paljoa en päässyt tutkimaan vuoria vuodenajasta johtuen, mutta sai kuitenkin yleiskäsityksen alueesta. Kaupunkiinkin paluu maistui taas, etenkin kun Ferenz oli antanut Manhattanin kämppänsä avaimet käyttöön.



Mitä amerikkalainen tekee kun maassa ei ole keskiaikaista luostaria? Ostaa rakennuksia viidestä ranskalaisesta luostarista, laivaa kivet meren yli ja rakentaa niistä yhden ison luostarin. The Cloisters on New Yorkin keskiaikaan keskittynyt museo.




Hieno paikka, mutta arkiesineitä jäin kaipaamaan, kaikki esineet ovat tuttuun museotyyliin "arvoesineitä".



Ob-joelta löytynyt viikinkimalja.



Rakennuksia ennen ja nyt. Ranskassa holvirakennusta oli käytetty tallina. Freedom tower alkaa pian olla valmis. 



Matkan sen kun jatkuvat, ensi viikolla on lento Lontooseen ja sieltä Pohjois-Portugaliin ja Galician maakuntaan Espanjaan, josta löytyy tammimetsiä, vuoria, luolia ja kalliopiirroksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti