Andalusian luonnonpuistoja kiertämässä

Talven matkustelut ovat jatkuneet ja suuntautuneet tällä kertaa Gibraltarin salmelle. Menolento oli Tangieriin Marokkoon, josta oli ensin suunnitelmissa lähteä etelään. Kerjäläisten määrä ja telttailun hankaluus saivat kuitenkin vastarannalla siintävän Espanjan näyttämään houkuttelevammalta vaihtoehdolta.

Tämä oli ensimmäinen Euroopan reissu, jossa nukuin lähes puolet öistä teltassa ja luolassa, mikä osoittautui todella hyväksi löydöksi. Herääminen luonnon keskeltä antaa koko päivään heti erilaisen perspektiivin.

Del Estrechon luonnonpuisto ja Gibraltar

Ensimmäisenä oli vuorossa Del Estrechon luonnonpuisto, joka kattaa Tarifan ja Algecirasin välisen rannikkon. Puiston länsiosat ovat melko karuja, mutta itäisemmät laaksot vihertävät.

Alueella on paljon raunioita, vanhoja sotilasrakennuksia ja vapaana laiduntavia lehmiä.

Koko ajan meren takana häämöttävä Afrikka muistuttaa alueen asemasta valtaväylänä kymmenien tuhansien vuosien ajan. Salmi on kapeimmillaan vain 14 kilometriä leveä, minkä saa ylitettyä heiveröisemmälläkin lautalla. Ei ihme että alueen luolat pursuavat luolamaalauksia ja kivikautisia löytöjä. Eräs viimeisimmistä neandertalinihmisen asuinpaikoista on myös löydetty Gibraltarilta.

Ensimmäinen silmäys Gibraltarille huvitti; "the rock" näyttää niin gibraltarmaiselta kuin mahdollista.

Niemi on umpibrittiläinen puntia ja puhelinkoppeja myöten. Linnoituslaitteiden outo vähyys selittyy kiivetessä vuorelle: vuoren sisään on porattu kymmeniä kilometrejä käytäviä.

Granada ja Sierra Nevadan vuoret

Espanjan kaupungeista olen pitänyt eniten Granadasta, joten sinne piti päästä tälläkin reissulla. Kaksi aikaisempaa reissua vuodelta 2011:

Granada ja Alhambra

Vaeltamassa Sierra Nevadan vuorilla

Tällä kertaa otin bussin Beas de Granadan kylään n. 20km päässä vuorilla ja vaelsin takaisin kaupunkiin yöpyen yhden yön matkalla.

Ylempänä reitillä varjokohdissa oli yhä lunta. Granada sijaitsee rannikkoa korkeammalla, ja yöllä oli ehkä 5 astetta pakkasta, mutta onneksi olin hankkinut uuden makuupussin.

Aavikkopalo oli tuhonnut neliökilometreittäin maastoa.

Palavaa pensasta ei näkynyt, mutta auringon porotuksessa kostea muurahaisten peittämä kivi kylläkin. Ulottuuko lähde lähelle maanpintaa? Selittämätöntä oli myös kuinka olin päättänyt leiriytyä juuri tälle paikalle ennen kuin huomasin kiven.

Vuorilla liikkui myös ulvova musta koira, jonka näin uudelleen illalla, joka oli seurannut huomaamatta kymmenisen kilometriä.

Sitä ei voi alittaa, sitä ei voi ylittää, täytyy mennä lävitse. Paitsi että luola jatkui, valoa ei ollut ja maanalainen vesijohtojärjestelmä kohisi edessä päin. Kiertämään joutui.

Alhambran läheisessä maastossa oli muutoinkin paljon arabien aikaisia luolastoja.

Kulttuurikerrostumia viideltä vuosisadalta: arabialaisia seinäkaiverruksia, espanjalaista takorautaa ja amerikkalaista limonaadia. Alhambran alueen antiikkiliikkeessä oli yhä runsaasti kansanomaisia taontaesineitä.

Almeria ja Cabo de Gatan luonnonpuisto

Granadassa vietetyn yön jälkeen matka jatkui Andalusian rannikon itäiseen kärkeen Cabo de Gatan luonnonpuistoon. Matkalla yövyin Almeriassa, ja kun sopivaa hostellia ei löytynyt pystytin teltan kaupungin viereiselle mäelle. Ero luontoon oli suuri ja aamuöiset askeleet lähistöllä häiritsivät.

Naapureitakin löytyi: viereinen luola oli oikein kalustettu.

Monet Clint Eastwoodin tähdittämät spagettiwesternit on kuvattu Cabo de Gatassa, ja alue onkin täysin kuin klassisista Amerikan keskilännen mielikuvista. Maasto on vielä Granadaa karumpaa, ja luokitellaan ihan virallisestikin aavikoksi.

Täälläkin raunioita riitti. Pohjoisempaa olisi löytynyt autioitunut kaivoskaupunkikin (ja jonkinlainen tieverkoista irrallaan oleva hippiranta), mutta paluulento häämötti jo.

1500-luvun vartiotorni suorittamassa yhä uskollisena velvollisuuksiaan.

Nyt päästiin asiaan, ylhäällä tulivuoren kyljessä häämötti luolien rypäs.

Asialla ei ollut tehtävissä kuin yksi asia: leiri pystyyn merinäköalalliseen apartamentoon. Yöllä maan sisässä sai herätä todella kummissa mielentiloissa kun Välimeri pauhasi pari sataa metriä alempana ja kuutamo loimotti.

Välilasku tulvivaan Pariisiin.

Suomeen palatessa talven hiljaisuus tuntui jälleen entistä hartaammalta, ja teki mieli käydä Hvitträskissä ja Halosenniemessä aistimassa kalevalaisia tunnelmia. 

Ylihuomenna on taas tiputus toisenlaiseen maailmaan kun on lento New Yorkiin. Appalakeilla kiinnostaisi käydä myös, mutta 8 päivän reissu taitaa olla siihen liian lyhyt.