torstai 4. maaliskuuta 2010

Ensi viikon Pariisin antiikkimessut

Ensi viikon torstaina on sitten lento Pariisiin. Matkan pääkohteena on kansalliset antiikki- ja kinkkumessut, jotka ovat Ranskan suurimmat antiikkimessut 800 kauppiaallaan. Erikoinen yhdistelmä messuille, josta lisää myöhemmin. Tarkoitus olisi yrittää kirjoittaa myös jonkinlaista lehtijuttua tapahtumasta.

Aion samalla kiertää myös kaupungin pysyviä antiikkimarkkinoita ja kirpputoreja. Kävin syksyllä Pariisissa ensikertaa, jolloin erityisesti Saint Ouenin kirpputori, tai käytännössä 15 antiikkimarkkinan kokonaisuus, yllätti laajuudellaan. Antiikkikauppojen määrä alueella on 2000-3000.

Vanhojen kirjojen sijaan kiinnostukseni muuhun antiikkiin on viime aikoina kasvanut. Kirjoissa on harmillista niiden kielisidonnaisuus, joka tuntuu erityisesti Suomen pienellä kielialueella. Antiikkiesineiden "mykkyys" on myös monella tavoin viehättävää tarjoten haastetta niiden alkuperän selvittämiselle.

Olen myös omaksunut aikaisempaa intuitiivisemman lähestymistavan antiikin etsintään. Aikaisempi, "älyllisempi" tai jollain tavoin systemaattisempi metsästysmenetelmä, jossa päätin etukäteen mitä pyrin löytämään ja lähdin näin päämäärähakuisesti käymään läpi tarjontaa, ei toiminut mielestäni mielekkäästi. Paljon mielenkiintoisempia esineitä löytää kun tutustuu valikoimaan ilman suurempia ennakko-odotuksia ja antaa itsensä yllättyä. Kiinnostavimpien esineiden olemassaoloa ei pysty ennaltapäättelemään.

3 kommenttia:

Sininen rooli kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Sininen rooli kirjoitti...

Mielenkiintoista nähdä sitten raportointiasi messuilta. Tuo vanha historia, oliko se jo alunperin 1400-luvulta ja erityisesti 1800-luvulta asti on varmaan selityksenä tuolle yhdistelmälle.

Toivotan antoisaa matkaa Pariisiin!

Kirjaltaja kirjoitti...

Kiitos, kiinnostavaa nähdä millaiset markkinat ovat ja mitä löytyy :)

Messujen alkuperä ulottuu tosiaan aina keskiajalle. Hauskaa että tuo yhdistelmä on säilynyt.

Lähetä kommentti