lauantai 30. tammikuuta 2010

Vedenhaltiat suomalaisessa taikaperinteessä

Kokosin seuraavaan muutamia vedenhaltijoihin liittyviä uskomuksia ja taikoja kirjasta Suomen Kansan Muinaisia Taikoja II - Kalastustaikoja, joka on julkaistu vuonna 1892.











Kalastajan ja Vedenhaltijan väli näyttää, Suomen kansan kalastus-taioista päättäen, esi-isiemme käsityksen mukaan olleen hyvinkin ystävällinen. Kalastaja puhutteli Vedenhaltijoita monenlaisilla ylistys- ja hyväily-nimillä, niinkuin: "Veen Ahti armollinen, Veen kultainen kuningas", "Meren Ukko ruokorinta", "Veen-isäntä, Veen-emäntä" j. n. e. lyylitteli ja lepytteli heitä, toimitti heille uhreja ja sai palkinnoksi tästä hyvän kala-onnen.

---

Uimataoissa hyvin yleisesti mainitaan Vedenhaltijana myöskin Näkki. Häntä ei pidetty minäkään hyvänsuopana vedenhaltijana, vaan luultiin hänen ikipäiviksi vetävän puoleensa kaikki hukkuneet, vieläpä houkuttelevankin ihmisiä ja eläimiä veteen, ne sitte sinne hukuttaaksensa.

---

Vedenhaltijalla, niinkuin tulen-, metsän- y. m. haltijoille, oli tarkoin määrätty vaikutus-alansa ja piirinsä ja siinä hän ei suvainnut toisia haltijoita. Jos niiden väki tietoneuvoilla siirrettiin hänen alallensa, niin syntyi siitä tora. Semmoisessa tapauksessa, ja joskus muulloinkin, saattoi tietäjä esiytyä haltijoiden asettajana.

---

Jos Vedenhaltija ja Metsänhaltija ovat riitautuneet keskenään, niin Juhannus-yönä sidotaan ruumiin luut ympärilleen ja mennään metsän läpi pohjoiseen päin juoksevan kosken partaalle, niin koskesta tulee haltija, joka sanoo, mistä riita on tullut ja mitä on tehtävä, jos mieli päästä Metsän rauhaan. Sitte ne ruumiin luut päästellään päältään ja viskataan koskeen, niin Vedenhaltija menee matkoihinsa.

---

Metsämiehen tai kalamiehen tulille jos tulee Metsän- tai Vedenhaltija, niin pitää ottaa hattunsa päästään, ja jos ne ovat kouristuksissa, näyttävät lempeitä kasvoja, niin ovat mielissään ja heti seuraa hyvä saalis, mutta jos ovat kolkon-näköisiä, eikä vaatteissa näkyne hopea-siloja, niin saa pahaa peljätä, on usein tapaturmakin tarjona. Silloin on paras luvata joku uhri.

---

Järvi lahjotaan, jotta ei toinen saa siitä järvestä, siten, että otetaan elävää hopeata ja kierretään kolmasti vastapäivään järven ympäri. Kiertämään lähdetään joka kerta yhden puun kohdalta ja sitte kierretään neljäs kerta takaisin päin. Elävä hopea pannaan sitte sen puun kuoren alle.

---

Vaikka Vedenhaltija olisikin ollut kalastajalle kuinka suosiollinen hyvänsä, niin ei kalamies saanut, enempää kuin metsämieskään, pyydystää pyhänä, muutoin kuin eri lyylityksen (=uhrin) tehtyänsä.

---

Vedenhaltija lepytellään niin, että verkkoon tahi nuottaan, veteen laskiessa, kiinnitetään punaista villalankaa Vedenhaltijalle sukkalangaksi.

---

Ongella kun oltiin, niin annettiin tupakkaa Vetehiselle, että hän antoi hyvin isoja kaloja.

---

Kalavettä ei myöskään saanut saastuttaa eläimiä hukuttamalla, se ei ollut Vedenhaltijan mieleen, vaan lepytys oli tässäkin tarpeen. Nuotta-apaja pilautuu, kun koira hukutetaan apajan kohdalle, mutta jos keskelle järveä hukutetaan, niin se sen parempi, se ajaa kalat rannoille apajavesille. Jos vielä pannaan hopeaa koiran suuhun ja hukutetaan keskelle järveä, niin on sekin parempi, sen pitää Vedenhaltija erittäin hyvänä.

---

Kalat menevät järvestä toiseen, jos otetaan vanhat tulukset, joiden tekijätä ei tiedetä, ja niihin pannaan elävää hopeata, elävän puun pakkulata, mustan koiran karvoja, lepän kuoria ja käärmeen pää ja niiden tuluksien kanssa kierretään järvi, heitetään keskelle järveä ne tulukset ja sanotaan, että "Pois entiset eläjät uusien tieltä!" niin silloin Vedenhaltija suuttuu ja menee toiseen järveen sekä viepi karjansa mukanaan, eikä saa muuten kalavettä paranemaan, jos ei niitä tuluksia oteta pois ja hetteestä tuoda uutta haltijaa. Se kyllä on parempi entistä.








Lisäksi useisiin tietyn kalastusmenetelmän kanssa käytettyihin taikoihin kuuluu vedenhaltijoidenkin lepyttämistä.

On huvittavaa kuinka monet taioista tähtäävät muiden kalaonnen pilaamiseen.





Suomen Kansan Muinaisia Taikoja II - Kalastustaikoja sisältää myös satoja muita kalaonnea parantamaan käytettyjä taikoja. Lisätietoja kirjasta ja tilausmahdollisuuden löydät Salakirjat-kustantamoni sivuilta.

perjantai 29. tammikuuta 2010

Kansanluonto-dokumentti


Kansanluonto kuvaa luontomme herkkyyttä ja ankaruutta. Se kulkee käsi kädessä luonnon kierron kanssa, syntymästä kuolemaan, kuolemasta syntymään, kaikkina vuoden- ja vuorokaudenaikoina. Se vierailee maan äärissä: polttavassa kuumuudessa ja hyytävässä kylmyydessä, valossa ja pimeydessä, tyynessä ja myrskyssä. Se tarkastelee luontoa merikotkan silmin taivaalta ja lohen tunnoin pinnan alta. Se näkee pienessä suurta ja suuressa pientä.


Eilen lopetellessani postituksia katsoin sattumalta Petteri Saarion dokumentin Kansanluonto, joka osoittautui erääksi parhaista näkemistäni luontodokumenteista. Kaunista kuvamateriaalia mahtavista maisemista parhaisiin vuorokauden ja vuodenaikoihin.

Dokumenttiin oli myös hyvin valikoitu lainauksia luontokirjoistamme ja julkisuuden henkilöiltä.



Uusi tuttavuus oli myös dokumenttiin musiikin tehnyt nykykansanmusiikkia soittava ja kansanrunoutta hyödyntävä yhtye Suo. Todella hyvänkuuluista ja solistin Veera Voiman laulu sopi luontoaiheeseen erinomaisesti. Pitänee lainata tuo yhtyeen levy.

Harmillisesti dokumentti ei näytä löytyvän Yle Areenalta.

Päivitys klo 15.12: No nyt näyttää löytyvän, mainiota. Käykäähän siis katsomassa jos aihe kiinnostaa:

http://areena.yle.fi/video/714175

torstai 28. tammikuuta 2010

Lin Jutangin ajatuksia taiteesta ja koulutuksesta

Eilen joutona hetkenä tuli lueskeltua jälleen Lin Jutangin kirjaa Maallinen onni. Tällä kertaa valikoiduin puolisatunnaisesti lukemaan kirjan opiskelua ja taidetta käsitteleviä lukuja. Erityisesti kirjoitus kritisoi mekaanista ja laitostunutta koulutusjärjestelmää. Kirjoitus on 30-luvulta, mutta sittemmin sama kehitys on vain voimistunut.







On yleisesti tunnettua, että nykyinen kasvatus ja koulujärjestelmämme yleensä panee pääpainon tietämiselle unohtaen arvostelukyvyn kehittämisen. Tietojen päähänpänttäämistä pidetään itsetarkoituksena, ikään kuin suuri tietomäärä tekisi yksinään sivistyneen ihmisen. Mutta miksi ajatteleminen on kouluissamme syrjäytetyssä asemassa? Miksi kasvatusjärjestelmämme on tukahduttanut todellisen tiedonhalun ja muuttanut sen mekaaniseksi, luokitelluksi, passiiviseksi tietojen päähän pänttäämiseksi? Miksi pidämme tietämistä arvokkaampana kuin ajattelemista?

---

Syy on selvä. Olemme päätyneet tähän, koska me kasvatamme ihmisiä massoittain, tehdasmaisesti. Kaikki, mitä tapahtuu tehtaassa, tapahtuu kuolleen, mekaanisen järjestelmän mukaisesti. Puolustaakseen mainettaan ja standardoidakseen tuotteensa koulutehtaan täytyy varustaa ne todistuksilla. Todistuksien kirjoittaminen vaatii tuotteiden luokittelua, luokittelu arvosanoja ja arvosanojen määrääminen kuulusteluja, kirjoituksia ja tutkintoja. Koko juttu muodostaa loogillisen ketjun, jota ei voida katkaista. Mutta mekaanisten kokeiden ja tutkintojärjestelmän seuraukset ovat vakavampia kuin osaamme kuvitellakkaan. Siitä on välittömänä seurauksena muistin kehittäminen maun ja arvostelukyvyn kustannuksella.

---

Tiedonhalun tyydyttäminen on loppujen lopuksi kuin löytöretki tutkimattomaan maahan tai "sielun seikkailu", kuten Anatole France on sanonut. Ja on suuri ilo eikä suinkaan kidutus, jos kykenemme säilyttämään löytöretkeilijän avoimen, uteliaan ja seikkailunhaluisen mielen. Tarkoin määritellyn, yhdenmukaisen ja passiivisen tietojen ulkoluvun asemasta meidän on kehitettävä positiivista, yksilöllistä tiedonhalua.


Samaa itselähtöisen ja yksilöllisen opiskelun ajatusta Lin kannattaa myös taiteissa:

Taide on luomista ja lepoa. Näistä kahdesta puolesta on mielestäni jälkimmäinen, lepo eli inhimillisen hengen puhdas leikki, tärkeämpi. Niin paljon kuin kunnioitankin kaikkia luovan taiteen kuolemattomia tuotteita, maalauksia, rakennuksia, kirjallisuutta, olen sitä mieltä, että todellinen taiteen henki voi yleistyä ja muodostua yhteiskuntamme olennaiseksi osaksi vain siten, että mahdollisimman monet ihmiset harrastavat taiteita joutoaikanaan ilman mitään kuolemattomuuden kuvitelmia.

---

Ylipäänsä minä ihailen minkä hyvänsä alan harrastelijoita, harrastelijafilosofeja, harrastelijarunoilijoita, harrastelijavalokuvaajia, harrastelijataikureita, harrastelija-arkkitehtejä, jotka rakentavat itse talonsa, harrastelijamuusikkoja, harrastelijakasvitieteilijöitä ja harrastelijalentäjiä. Minulle tuottaa yhtä suurta nautintoa kuunnella ystäväni soittavan puutteellisella tekniikalla yksinkertaista sonaattia kuin jonkun mestarin konsertin kuunteleminen. Ja jokainen nauttii enemmän tuttavansa kotona esittämistä taikatempuista kuin ammattitaikurin lavaesityksistä, ja kaikki vanhemmat nauttivat enemmän lastensa teatterinäytännöistä kuin parhaastakaan Shakespearen esityksestä.

Harrastelijan esitykset syntyvät tahattomasti, ja tahattomuus on todellisen taiteen edellytys. Tämä on syynä siihen, että pidän niin tärkeänä, että Kiinassa maalaustaide on jokaisen sivistyneen ihmisen ajanvietettä eikä vain ammattitaiteilijoiden työtä. Ainoastaan säilyttämällä leikin luonteen taide voi välttyä kaupallistumasta.







Lin Jutang: Maallinen onni, 1949. Suomentanut Sakari Saarikivi

Ja nykyisin Kiinassa maalaustaide valmistetaan satojen maalaajien työhalleissa tuntipalkalla.

Tekniikan ja talouden kehitys on voimistanut myös tätä kehitystä. Aika harvoin näkee ketään harjoittavan mitään kulttuuria vain omaksi ilokseen, vaan lähinnä kuluttavan harvojen asiantuntijoiden suoritusten teknisiä tallenteita.

Tekisi mieli lukea Linin kääntämää klassisten kiinalaisten tekstien kokoelmaa Ymmärtämisen taito, mutta kirja on valitettavasti omilla teillään.

keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Pallosalamat



Pallosalamat yleisesti hyväksytään olemassa olevaksi ilmiöksi ja niistä on valtavasti näköhavaintoja satojen vuosien ajalta, mutta kuitenkin pitäviä todisteita ja teorioita niiden olemassa olosta ei ole kyetty saamaan. Tällä tavoin pallosalamoiden asema on kiehtovan häilyvä paranormaalin ja tunnetun luonnonilmiön välillä.

1950-luvulla myös äitini serkkujen kotona nähtiin pallosalama ilmaantuvan ukonilmalla ikkunasta, liikkuvan muutamia sekuntteja tuvassa ja kadoten sen jälkeen. Lapseen tällaisella tarinalla oli tietenkin hyvin taianomainen vaikutus.

Iltalehden NettiTV:ssä on video, jonka uskotaan esittävän pallosalamaa:

http://www.iltalehti.fi/nettitv/?7194129

Ilmiö esiintyy kuitenkin kaukana taivaalla, joten en pitäisi ilmiötä välttämättä pallosalamana, vaan tunnistamattomana ilmakehän valoilmiönä.

Suomen viimeinen suuriruhtinas Nikolai Toinen myös todisti pallosalaman ilmestyksen ollessaan lapsi:

Erään kerran vanhempani olivat poissa, ja olin yöjumalanpalveluksessa isoisäni (Aleksanteri II) kanssa pienessä kirkossa Alexandriassa. Jumalanpalveluksen aikaan oli voimakas rajuilma, salamoita iski toisensa jälkeen ja näytti siltä kuin ukkonen murskaisi jopa kirkon ja koko maailman alleen.

Yhtäkkiä tuli varsin pimeää, tuulenpuuska puhalsi avoimesta ovesta ikonostaasin kynttilät sammuksiin, vieläkin voimakkaampi salamanisku jyrisi, ja yhtäkkiä näin tulisen pallon lentävän ikkunasta suoraan kohti Tsaaria. Pallo, joka oli salama, pyörähteli lattialla kynttiläkruunun ohitse ja tämän jälkeen lensi ulos ovesta pimeyteen.

Sydämeni jähmettyi, ja katsoin isoisääni - hänen ilmeensä oli täysin levollinen. Hän teki ristinmerkin aivan yhtä rauhallisesti kuin oli ollut tulisen pallon lentäessä ohitsemme, ja tunsin pelkoni olevan sopimatonta ja raukkamaista. Tunsin että oli vain seurattava tapahtumien kulkua ja uskottava Jumalan armoon, kuten isoisäni.

Kun pallo oli kulkenut koko kirkon läpi ja poistunut ovesta, katsoin uudelleen isoisääni. Hänen kasvoillaan oli lempeä hymy, ja hän nyökkäsi minulle. Pelkoni kaikkosi, ja tämän jälkeen en enää pelännyt rajuilmoja.

tiistai 26. tammikuuta 2010

Firenzen museon pienesineitä ja koruja



Firenzen arkeologisessa museossa herätti huomiota museokaupassa myytävien esinejäljennösten korkea laatu. Aikaisemmin onkin aina tympäännyttänyt museokauppojen muovi- ja kipsipainotteinen rihkamatarjonta. Firenzessä antiikin ajan pronssisten pienesineiden, sormusten ja riipusten kopiot olivat myös valmistettu pronssista ja patinoitu laadukkaasti. Esineiden oikea, raskas paino ja aidon materiaalin tuntuma olivat miellyttäviä.

Aihevalinnat tosin olisivat voineet olla monipuolisemmat, ja pienpatsaiden mittakaava oli jätetty hyvin pieneksi. Tällä oli kai pyritty mahdollistamaan tuo halpa 20-30 euron hinta.

Tuli myös mieleen kuinkakohan monet netissä myytävät roomalaiset sormukset ovat näiden museokauppojen valmistamia. Olenkin ihmetellyt näiden suurta tarjontaa.

Museossa myytiin myös vanhoissa maalauksissa esiintyvistä koruista tehtyjä jäljennöksiä. Hauska ajatus, ja korujen esillepanossa oli huomioitu ottaa esille myös alkuperäisen maalauksen kuva. Eivät tosin toki olleet jalometallia.

maanantai 25. tammikuuta 2010

Paluu Italian matkalta



Noniin, sitä ollaan taas Suomessa. Ensimmäiset päivät olin Bergamossa ja kävin päivämatkoilla Leccossa Como-järvellä, ja Desenzanossa Garda-järvellä. Sää tuolla pohjoisessa on hieman turhan viileä ja sumuinen tähän aikaan vuodesta, mutta muutoin kauniita pikkukaupunkeja vuorineen.

Genovassa ei valitettavasti ole hostellia auki tammikuussa, joten jatkoin suoraan Cinque Terreen. Alue sijaitsee Ligurian rannikolla ja muodostuu viidestä vanhasta rantakallioiden rinteille rakennetusta kalastajakylästä. Alueen rauhallisuus on aivan omaa luokkaansa erityisesti näin keskitalvella, vaikka sää onkin lämmin. Oli riemuisaa pitkästä aikaa nähdä puiden ja rinteiden kukkivan.



Antiikkiliikkeitä en valitettavasti päässyt juurikaan tutkimaan kun olin lähinnä noissa pikkukaupungeissa. Myös valtaosa matkalle osuneista liikkeistä olivat enempi tyylihuonekaluihin ja muuhun kiiltävään keskittyneitä. Ehkäpä karkeampitekoisia puuesineitä ja talonpoikaisantiikkia saattaisi myös löytyä paremmin erilaisista myyntitapahtumista ja toreilta.



Myös museokäynnit jäivät melko vähälle, mutta Firenzen arkeologinen museo oli kiinnostava. Erityisen hyvin sieltä näyttää löytyvän etruskien esineistöä, sekä pronssisia pienpatsaita. Etenkin parit näytteillä olevat maagilliset käsipatsaat olivat minulle ennalta tuntematon esineryhmä. Pitääpä tutkia noiden taustoja lisää ja kirjoittaa niistä oma tekstinsä. Myös eräät etruskien pienpatsaat olivat groteskilta tyyliltään hyvin omalaatuisia.

lauantai 16. tammikuuta 2010

Riian kuulumiset



Tulimme toissapäivänä bussilla tänne Riikaan. Matka kesti nelisen tuntia ja maksoi noin 15 euroa.

Sinänsä en ole hirveän innostunut Riikasta, ja vuodenaika on vierailuun huonoin mahdollinen. Kaupunki on kuitenkin halpa ja kätevän lähellä, ja täältä on paljon edullisia jatkolentoja. Edellisestä käynnistä on myös jo kulunut aikaa, ja Latviaan iskenyt ehkä Euroopan pahin lama luo sille omaa eksotiikkaa. Harmi vain etteivät ehtineet devalvoida latiaan ajoissa.

Vierailukohteista täällä kiinnostavat lähinnä rautatie- ja bussiasemien lähellä oleva entisiin lentokonehalleihin pystytetty torialue, josta löytyy hieman myös antiikkia. Pääosin tosin sianlihaa ja neuvostokansalaisia. Mukava kohde silti, ja hyvin vilkas etenkin näin lauantaisin.

Olisi tehnyt mieli ostaa eriskummallinen pahkasta kaiverrettu puujumalan pää, mutta valitettavasti mukaan sattui väärä pankkikortti ja en saa nostettua käteistä. Noh ehkäpä sitten ensi käynnillä. Onneksi näiden antiikkikauppojen varaston kiertonopeus ei ole suuri, edellisessäkin liikkeessä näytti olevan paljolti samat esineet kuin 2 vuotta aikaisemmin.



Museoista tahdoin käydä lähinnä Taidekäsityö ja design-museossa, joka sisältää runsaasti myös kansantaidetta. Löytyipä pari ryijyäkin, tosin melko tavanomaista. Latvian taidemuseossa kiinnostivat parit kirjoja kuvittavat kansallisromanttiset grafiikkasarjat vuosisadan alusta.

Viihtyisin kohde löytyisi läheisestä Jurmalan merenrantakaupungista, mutta valitettavasti vain kesäaikaan. Kaupunki koostuu pääosin vanhoista puuhuviloista ja pitkistä hiekkarannoista, ja on muutoinkin luonteeltaan sopivan lomaisa.

Miniläppäri on osoittanut kätevyytensä. Laite on hyvänkokoinen ja langattomia verkkoja on ainakin täällä Riikassa löytynyt helposti. Myös 6 tunnin akunkesto on yltäkylläinen. Olisi pitänyt hankkia tämä jo aikoja sitten.

Kameran johto jäi kotiin, joten kirjoituksiin päivittyy kuvitusta vasta myöhemmin. Pitääp käydä ostamassa uusi.

Illalla on Ryanairin lento Milanoon, tai oikeammin lähikaupunkiin Bergamoon. Italian reitiksi päätyi Bergamo, Milano, Genova, Cinque Terre, Pisa, Firenze, Bologna, Milano ja Helsinki. Paluulento on 27. päivä.

Toivottavasti noista Välimeren rantakaupungeista löytyy myös hieman lämpöä. Täällä Riikassa on -15 astetta pakkasta, ja kotiin jättämäni talvitakki olisi tarpeen. Hotellissa olemme ainoat yöpyjät koko kerroksessa, ja lämmitys on otettu pois päältä.