Inarijärven Ukonsaari

Tammikuussa Salakirjojen tutkimusretkikunta suuntasi napapiirille ihmettelemään Lapin talvea. Matkan pääkohteena olivat Inarijärvi ja sen Ukonsaari, mutta kävimme myös Kittilässä, Sodankylässä ja Ivalossa.

Ukonsaari (myös Ukonkivi) on ollut aikoinaan saamelaisten tärkeimpiä seitoja. Ensimmäiset maininnat saaren käytöstä uhripaikkana kirjasi pappi Jacob Fellman käytyään saarella vuosina 1825 ja 1826. Kreetan Knossoksen palatsin löytänyt brittiläinen arkeologi Arthur Evans vieraili saarella vuonna 1873, ja löysi saaren uhriluolasta naisten hopeisen ohimorenkaan, jollaisia on käytetty 1200-luvulla Venäjällä.

Matka alkoi Kittilän kunnantalolta, jonka tauluja kävimme katsomassa. Reidar Särestöniemen omakuva.

Matkan säilyketankkauksen hoidimme Kylmäsen tehtaanmyymälässä Sodankylässä. Laatu ja valikoima olivat mieleen.

Ensimmäiset pari yötä olimme Lapin ammattiopiston entisessä asuntolassa asuvan kääntäjämme vieraina. Talo on Sodankylän varhaisimpia palon jälkeisiä rakennuksia vuodelta 1948.

Sodankylässä kannattaa käydä Andreas Alarieston museossa. Herran mystilliset maalaukset ansaitsevat oman juttunsa myöhemmin. Kymmenien taulujen lisäksi esillä ovat myös taiteilijan välineet ja täytetty susi. Toivoimme ettei ylläoleva maalaus "Ennustus" enteilisi matkaamme Inarijärvelle.

 Sodankylän vanha kirkko on rakennettu jo vuonna 1689 ollen vanhimpia säilyneitä suomalaisia kirkkoja. Sisään ei harmi kyllä päässyt kurkkaamaan.

Retkikunta on saapunut Inarijärvelle. Aavaa on. Kirkonkylällä vietetyn yön jälkeen matka Ukonsaareen alkoi.

Ukonsaaren erikoislaatuisuus näkyy jo kylänrannasta. Kuvasta se ei taida erottua, mutta saari on jyrkkyytensä ansiosta nähtävissä jo täältäkin. Matkaa saareen on 11km, mutta yövyimme puolivälin paikkeilla olevassa kodasta, josta on matkaa n. 8km kylälle ja saareen.

Matka alkoi aamuhämärässä. Kaamosaika oli loppunut viikkoa aikaisemmin, mutta aurinko oli kuitenkin ylhäällä vain puolisentoista tuntia, joten valoisa aika piti käyttää hyväksi.

Puolivälistä matkaa saari näkyi jo suurempana. Saaren korkeus tekee etäisyyksien arvioimisen vaikeaksi ja se olikin kaksi kertaa niin kaukana kuin olin ennalta arvioinut.

Saavuimme saareen juuri sopivasti auringon noustessa. Näkymät ylhäältä huipulta olivat mahtavat.

Myös tilan tuntu järvellä oli todella voimakas. Emme olleet nähneet yhtään ihmistä koko päivänä, ja myöskään ylhäältä ei näkynyt ainuttakaan merkkiä ihmislajista. Ainut hiljaisuutta rikkova ääni oli jäiden paukahtelu, joka johtuen hiljaisuudesta ja järven koosta kuulosti hyvin erilaiselta kuin ennen. Kilometrien päässä syntyvät jään paukahdukset kantavat kumeana pitkiä matkoja, ja toisinaan myös tiputtavat tykkylunta puista edetessään.

Ukonsaaren vieressä sijaitsee Hautuumaasaari, joka on toiminut hautapaikkana. Mantereelle vainajia ei ole voitu haudata petoeläinten takia. Inarijärven vedenpinta vaihtelee runsaasti ja on toisinaan nostanut luita esille saaren hiekasta, joita 50-luvulla turistit ovat vielä keränneet mukaansa. Nykyisin saarelle rantautuminen on kiellettyä.

Puolivälissä takaisin saaren viereen ilmestyi outo valoilmiö, ja kohta myös liikkuva musta massa. Kohta ryhmä erottui porotokaksi, joka alkoi lähestymään ja lopulta meni ohitse.

Kodalle saapuessa alkoi naama jo olla aika kuurassa. Pakkanenkin oli jo kiristynyt -33 asteeseen, joten yö oli myös viileä, mutta kamina ja makuupussit pitivät.

Seuraavana päivänä kävimme saamelaiskulttuuria esittelevässä Siida-museossa. Alkuperäisesineistöä ja vanhoja valokuvia on runsaasti.

Inarin hopea-aarre

Inarilainen eräkirjailija Seppo Saraspää löysi 19.9.2003 Inarin Nanguniemestä myöhäisrautakautisen hopea-aarteen. Aarteeseen kuuluu neljä hopeista kaulakäätyä. Aarre löytyi pitkänomaisesta kapeasta kallionkolosta. Hopeakäädyt oli asetettu koloon tuohilevyn päälle.

Tuohesta tehdyn radiohiiliajoituksen perusteella korut oli kätketty piilopaikkaansa 1160-1280 AD.

Löytöpaikassa mikään ei viittaa siihen, että sitä olisi käytetty uhripaikkana. Aarre on saattanut kuulua paikallisyhteisölle tai se on voinut olla ohikulkijan väliaikainen kätkö. Korujen valmistuspaikka on niin ikään arvoitus. Vastaavanlaisia koruja on ollut käytössä niin läntisen Skandinavian alueella kuin idässäkin.

Viimeinen päivä kului Ivalossa, jossa kiipesimme Jänkkävaaralle. Huipulta näkyi erikoinen halo-ilmiö, jossa auringon kummallakin puolella näkyivät "valeauringot". Olen nähnyt tuon vain kerran aikaisemmin kymmenisen vuotta sitten.

Päätimme palata Lappiin seuraavan kerran kesäaikaan teltan kanssa. Tällä reissulla talvi rajoitti liikkumista, mutta teki monella tapaa luonnonilmiöistä entistä komeampia.

Revontulien suhteen oli huono tuuri. Vain muutamaa päivää ennen matkaa revontulet näkyivät etelässä asti, jossa sää oli pilvinen, ja taas pohjoiseen päästyämme aktiivisuus oli jo laskenut.