lauantai 5. marraskuuta 2011

Pyhäinpäivänä antiikkimessuilla Wanhassa satamassa

Pyhäinpäivän perinteeksi on muodostunut käydä Wanhan sataman antiikkimessuilla. Tapahtuma on pieni verrattuna ulkomaiden antiikkimarkkinoihin, mutta laadullisesti todella hyvä. Vainajien ollessa liikkeellä vanhat esineet myös tuntuvat puhuttelevan paljon voimakkaammin kuin useimmiten muulloin.

Parhaat löydöt messuilta tulivat toissavuonna, jolloin löysin sieltä mystisen piipunpesän, josta kirjoitinkin aikoinaan jutun, ja suomenuskoista uhraustoimitusta kuvaavan ryijyn. Noita on pitänyt tänäänkin hypistellä, ja yhä iskevät lujaa.


Tällä kertaa messuilta löytyi paljon tarpeistoa ensi kesän keskiaikamarkkinoita varten. Tämä vuodelle 1803 signeerattu pussukka houkutteli, mutta 200 euron hinta oli hieman turhan kova.


Taiteesta eniten kiinnostusta herättivät nämä puulevyistä koostetut taulut. Valitettavasti taiteilijan nimi unohtui kirjata ylös.


Vuonna 1935 Oulussa täytetty lapinpöllö olisi lähtenyt mukaan jos omistaisin jo kivijalkakirjakaupan. Hinta oli kohtuullinen 250e.


Ensimmäinen ostos oli vuosisadan alun kansallisromanttinen tuoli, joka kummasti maksoi vain 50 euroa. Tyyny ei ole alkuperäinen ja oikein sovi tyyliin.

Toinen ostos oli suurikokoinen riihivakka, joka on hyvää rekvisiittaa markkinoille. Olen myös etsinyt vanhaa talonpoikaistyylistä pöytäliinaa kliinisten eurokankaiden tilalle, ja nyt löytyi. Pituus on huimat 5 metriä, joissain on aikoinaan ollut aikamoinen pirtinpöytä. Hinnat 45 ja 30 euroa.

Tilasin juuri myös viikinkiteltan ensi kesää varten, joten aika kova keskiaikakiertue tiedossa.

Jälleen jaksavat hämmästyttää antiikkiostosten mahdollisuudet. Esineet ovat käsityötä, usein ainoita laatuaan, niissä on "sielua" ja hinnatkaan eivät usein ole enempää kuin kiinalaisessa teollisuuskrääsässä.

2 kommenttia:

Hurmioitunut kirjoitti...

Tuoli on kaunis ostos. :)

u5z3gjn0m4 kirjoitti...

It is usually used for gas Luggage Sets tanks and freeway and road indicators. Soft and lightweight, aluminum alloy conducts each heat and electricity. Heat handled and then artificially aged, Alloy 6061 sheet stock presents good weldability and corrosion resistance, with truthful formability, machinability, and put on resistance.

Lähetä kommentti