Emei - Buddhalaisten pyhä vuori

Parin kaupungissa vietetyn päivän jälkeen matka jatkui Emeille, joka sijaitsee vajaan kolmen tunnin bussimatkan päästä Chengdusta.

Ensimmäiset buddhalaiset luostarit on perustettu vuorelle ajanlaskun alussa, ja tämän jälkeen vuori on ollut yhtäjaksoisesti merkittävä hengellinen keskus. 1300-luvulla vuorella toimi yli sata luostaria ja temppeliä, joissa asui useita tuhansia munkkeja.

Nykyisin Kiinan keskiluokka suuntaa vuorelle yhä suurempina määrinä. 2011 kävijöitä oli yli 2,5 miljoonaa (yli kaksinkertaisesti sen mitä vain 3 vuotta aikaisemmin) eikä paikallisittain hurja 18 euron pääsymaksukaan näytä olevan ongelma. Nyt keskitalvella ruuhkasta ei onneksi ollut haittaa, mutta kesällä meno kuuluu olevan vuoren juurella ja huipulla kaaottinen useiden tuntien jonotusaikoineen. Alue on kyllä laajakin (154km2), joten syrjäisimmiltä reiteiltä löytynee omaa rauhaa tällöinkin.

Täällä päätin poikkeuksellisesti ottaa bussin ylös vuorelle ja sitten vaeltaa vuoren takaisin alas. Ajo kestää pari tuntia.

Reippaan kokoisia kääpiä pysähdyspaikalla puolivälissä bussimatkaa huipulle. Punainen keskellä on reishi.

Ylhäällä 2500 metrissä näkyvyys oli nollassa, joten en lähtenyt huipulle jonottamaan vaan suuntasin kohti pari sataa metriä alempana ja 7,5km päässä olevaa Xixianchi-luostaria.

Metsässä kulkiessa havahduin täydelliseen hiljaisuuteen, joka tuntui tavanomaista oudommalta Kiinan kaupunkien huutamisen ja liikennekaaoksen jälkeen. Koko matkan aikana vastaankaan ei tullut kuin kaksi ihmistä.

Kadonnut: ikä 73v, pituus 140cm.

Polkua reunustivat 500-vuotiaat puut. Abies fabri on endeeminen laji eikä sitä tavata muualla kuin Emeillä ja viereisellä Gongga-vuorella. Emeillä kasvaa yli 200 kasvilajia joita ei tavata missään muualla.

Matkatelevisio kiinalaiseen tapaan.

Viimein talvista hiljaiseloa viettävä luostari häämötti pilven sisästä. Juuri ketään ei ollut paikalla, ja majoituskin delegoitiin läheiseen guesthouseen.

Apinahyökkäys! Vastaantulijat varoittivat 20-30 apinan vaanivan luostarin portilla. Eivät kuitenkaan lähteneet perään kun käveli ripeästi ohi. Vastaan tuli iso uros joka paljasti hampaat kun osoitin kepillä, mutta jatkoi matkaa seuraavana tulevan kiinalaispariskunnan luokse. Mies käänsi selän ja apina oli heti repussa kiinni. Eväät päätyivät parempiin suihin.

Kahden huoneen guesthouse yössä. Ilta kului hiiliastian äärellä ja yö oli taas kylmä.

Avatessani aamulla oven maailma oli kokenut muodonmuutoksen. Pilvet olivat hajaantuneet ja viimein näki missä sitä oikeastaan oltiin.

Xixianchi-luostari. Taustalla alempi vuorenharjanne, jonne matka jatkui.

Aurinkokin jaksoi paistaa parin tunnin ajan ja näkymät olivat komeat.

Näkymä alemmalta vuorenharjalta, keskellä ylhäällä luostari.

Alueen temppeleistä ja luostareista saa yksinkertaista ja hyvää kasvisruokaa.

Nehän on seitakiviä!

Alueen liukkaudesta varoiteltiin paljon ja kaikkialla kaupitellaan rautoja kenkiin, mutta matkalla ei ollut mitään Suomen talvesta poikkeavaa.

Saapuessa lumirajan alapuolelle maailma näytti jälleen hyvin erilaiselta.

Viralliselta reitiltä erkaneva polku houkutteli syrjäytymään.

Polku johti vaakasuorassa sisentymän katossa olevan luolan suulle. Edustalla oli satoja maatuvia rukouslippuja. Olisi hauska tietää luolan tarina.

Saapuminen alas suurimmalle Wannian-luostarille. Tässäkin ollaan vielä kilometrin korkeudessa, mutta köysihissi saapuu paikalle.

Emeistä on kirjoitettu paras vastaantullut englanninkielinen Kiinan vuorta käsittelevä teos Stairway to Heaven: A Journey to the Summit of Mount Emei, jonka valitettavasti löysin vasta pari päivää ennen matkaa enkä katkerasti surren ehtinyt enää tilaamaan. Onneksi osan kirjasta sai luettua Googlen palvelusta.

Kirjasta ilmenee mielenkiintoinen Kiinan vuorten erityispiirre: tuhansien vuosien "käyttöhistoria" on synnyttänyt valtavan määrän kirjoituksia, ja pyhien vuorten ollessa kyseessä tavanomaisten matkakuvausten lisäksi löytyy syvällisempää aineistoa.

Li Po (701 – 762) - Nousen ylös Emei-vuorta:

Among the State of Shu's many transcendent mounts,
Mount Emei from afar is hard to equal.
Even if one climbs all around and tries to have a look,
How could he comprehend its unparalleled wonders?
Blue-black peaks unfold against the heavens;
Colored patterns emerge as if from a painting.
Rising lightly on the wind, I enjoy the purple auroras;
I have indeed discovered the secrets of damask purse.
Among the clouds, rose-gem flutes are sounded;
From atop boulders, jeweled zithers are played.
For a lifetime I've had this secret desire;
Happiness and joy are henceforth complete.
A misty countenance now seems to cover my face;
Dusty involvements are suddenly left behind.
If I chance upon the Master riding his goat,
Then hand in hand we'll soar past the bright sun.

James M. Hargett: "It is essential we remember that Li Bo's "Climbing Mount Emei" is not concerned with describing a physical ascent to the mountain's summit. Rather, it is written after a style of poetry in China known as "roving transcendents" and relates a visionary or spiritual ascent to the heightened state of mind. Mount Emei functions as the vehicle for this voyage because, as an transcendent mount, it is endowed with the power to make such a trip possible in the first place."

Täälläkin pitää ensi kerralla viipyä pidempi aika niin että mieli kerkeää asettumaan aloilleen.

Qingcheng - Taolaisten pyhä vuori

Kiinan matka on takana ja Sichuanin pyhät vuoret nähty.

Ensimmäisenä kohteena oli Chengdusta vajaan tunnin junamatkan päässä sijaitseva Qingcheng-vuori. Nimi tarkoittaa Vihreää kaupunkia. Ensimmäinen organisoitu taolainen  uskonnollinen liike, Taivaalliset mestarit, perustettiin vuorella vuonna 142 ja se kuuluu taolaisuuden keskeisimpiin paikkoihin Kiinassa.

Saapumisiltana kello oli jo melko paljon, joten otin suoraan yöpaikan vuoren juurelta ja lähdin kiertelemään lähiympäristön pienempiä polkuja. Lunta alkoi satamaan juuri oikeaan aikaan. Matkalukemisena oli Tao-te-jingin Toivo Koskikallion käännös vuodelta 1950, joka muista käännöksistä poiketen sisältää myös selityksiä.

Aamulla aurinko paistoi ensimmäistä kertaa reissun aikana. Kaapelihissi ei maanantaisin ollut käytössä, mutta vuori on suht matala yltäen 1260 metriin, joten kiipeäminenkään ei syönyt liikaa voimia.

Vuoren laella, lähellä huippua, sijaitsee alueen suurin temppeli Shangqing, johon kirjauduin yöksi. Lämmitystä ei ole ja vesi on katkaistu talveksi, mutta onneksi huoneesta löytyi sähkölakana.

Metsästä löytynyt suuri tasainen kivipaasi toi mieleen Saarenmaan legendakiven. Varmasti tämänkin kivi on kuullut kaikenlaista.

Alueen maaperä on irtokiviä sisältävää pehmeää hiekkakiveä, johon muodostuu paljon luolia, ja niitä alueella riittääkin. Suomalaiseen kiinteään kallioon tottuneelle oli hauska nähdä vuorenrinteen elävän: suuremmista avoimista seinämistä kuulee irtokivien irtoavan ja vierivän alas jatkuvasti. Rankkasateella muutos on varmasti vieläkin nopeampaa.

Erään luolan edusta oli palanut juuri muutamaa päivää aikaisemmin ja raivaustyö oli käynnissä.

Qingcheng-vuorella eletään pitkään. Vanha ja uusi terveysteknologia kohtaavat: info-tauluissa mainitaan negatiivisten ionien määrä paikalla.

Laskeuduttaessa hieman alemmas vuorella vastaan tulee jyrkkä 300-metrinen kanjoni. Nykyisin pystysuorassa vuorenseinämässä kulkee vakaa betonipolku, mutta paikalta löytyy vanhojen puisten kulkuväylien jälkiä, joiden ylittäminen on täytynyt vaatia uskallusta. Vuorenseinämän kyljessä sijaitsee Tianshi-luola, jossa Taivaallisten mestarien perustaja Zhang Daoling asui. Luolan suulla on nykyään vuoren uskonnollisesti tärkein temppeli, jossa säilytetään myös alueen pyhäinjäännöksiä.

Tunnelma temppelissä oli vuorenlakea rauhaisampi. Tänne pitää majoittua ensi käynnillä.

Suuntasin takaisin vuoren huipulle, jossa sijaitsee korkea pagoda ja näkymät ovat komeat. Ilta alkoikin jo hämärtyä.

Yöpyminen temppelissä oli mielenkiintoinen kokemus. Päiväsaikaan vuorella riittää turisteja, mutta talvella juuri kukaan ei yövy alueella, joten vuori hiljenee hämärän myötä.

Aamulla aurinko taas paistoi. Kiertelin muutaman tunnin alas vuorta ja suuntasin takaisin Chengduun, josta matka jatkui Emei-vuorelle.

Parin päivän visiitti oli hieman lyhyt syvempään rauhoittumiseen, mutta teki silti hyvää suurkaupunkien jälkeen.