Talvipäivänseisauksena Haltialassa

Tänään metsäilin useamman tunnin Haltialan alueella kun saatiin vihdoin hieman lunta maahan.



Luonnollisissa metsäaukioissa on aina jotain kiehtovaa, etenkin jos kalliopinta ei ole paljas, jolloin aistit eivät osaa suoraan sanoa miksei alueella kasva puita. Ei ihme että kansanperinteessä metsänolennot kokoontuvat näissä paikoissa.


Haljenneet siirtolohkareet ovat myös mystisiä. Tämä rantasaunan kokoinen järkäle on pirstoutunut kokonaan. Aikamoiset luonnonvoimat olleet asialla.



Eräs Haltialan "voimapaikoista" on tämä louhos, jonka alkuperä on jäänyt hieman mysteeriksi. Muotonsa puolesta se vaikuttaa juoksuhaudalta, mutta ei ole osa mitään vanhaa linnoitusketjua ja kaikki rakennelmat puuttuvat. Rakennuskiveä taas ei ole ollut järkeä hakata näin syrjäisestä paikasta.

Aikoinaan Suomen suurimmat Silvolan kaivokset sijaitsevat parin kilometrin päässä ja eri puolilla Länsi-Vantaata on monia yksittäisiä koelouhoksia. Sellaiseksi tämä on kuitenkin liian suuri.





Oli hämmästyttävää tajuta liikkuvani alueella aina ennakkosuunnitelman mukaisesti käyden samoilla tutuilla paikoilla. Tuttuja reittejä kulkiessa myös ympäristön havainnointi heikkenee.

Tämän tajuttuani lähdin tarkoituksellisesti kulkemaan pois polulta ja valiten suunnan intuitiivisesti. Mieli ja havainnointikyky oli heti eri lailla valppaana kun maasto oli ennaltatuntematonta eikä matkalla ollut tiettyä määränpäätä. Kuinka valtavan yksinkertainen asia jota en ole ennen tiedostanut.

Vaisto johti syvemmälle metsään kosteikkoalueelle, jossa istuin pitkään. Aika ei tuntunut niin pitkältä, mutta lähtiessäni takaisin päin huomasin tulleen hämärää.