Mietiskeltävää: Vastoinkäymisten hallitseminen

"Et pysty hallitsemaan tuulta, mutta voit säätää purjeita."

- Tuntematon

Olen viime päivinä lukenut Michel de Montaignen Esseiden uuden suomennoksen 1. osaa, mistä onkin ollut tarkoitus kirjoittaa tänne jo aiemminkin. Kirjan 14. luku, Käsitys hyvästä ja pahasta riippuu suurelta osalta henkilökohtaisesta mielipiteestä, herätti muistiin myös aikaisemmin nauttimieni taolaisten ja stoalaisten ajattelijoiden mietteitä elämän vastoinkäymisistä.

Montaigne pohjustaa antiikin stoalaisilta omaksumaansa periaatetta näin. Luvun alkulause on peräisin Epiktetokselta, ja Montaigne oli myös maalauttanut sen kotikirjastonsa kattorakenteisiin:

"Vanhan kreikkalaisen sanonnan mukaan ihmisiä ahdistavat heidän käsityksensä asioista, eivät asiat itse. Olisi suuri lohtu ihmiskunnalle, jos voitaisiin todistaa, että väite pitää paikkansa aina ja kaikkialla. Sillä jos vastoinkäymiset tavoittavat meidät ainoastaan harkintamme välityksellä, meidän pitäisi voida halveksia niitä tai pystyä kääntämään ne parhain päin. Jos asiat taipuvat meidän tahtoomme, miksi emme ottaisi niitä hallintaamme ja muuttaisi niitä omaksi eduksemme? Jos se, mitä kutsumme tuskaksi ja onnettomuudeksi ei ole tuskaa ja onnettomuutta itsessään, vaan ainoastaan meidän mielikuvituksessamme, silloin meidän vallassamme on muuttaa se. Ja jos voimme vapaasti valita ja jos mikään ei pakota meitä, on omituista ja mieletöntä ponnistella suuntaan, joka on meille kaikkein tuskallisin, ja antaa sairaudelle, köyhyydelle ja ylenkatseelle ilkeä ja katkera maku, kun voimme muuttaa niiden maun miellyttäväksi ja muokata mieleiseksemme raaka-aineen, jonka kohtalo antaa käytettäväksemme. Tutkikaamme, onko mahdollista väittää, että se mitä kutsumme onnettomuudeksi ei olisikaan onnettomuutta itsessään, tai - miten asia lieneekin - että olisi ainakin oma valintamme, annammeko sille toisen maun ja toiset kasvot, mikä on sama asia."

- Michel de Montaigne, 1533-1592
- Esseitä, osa I, 2003. Renja Salmisen erinomainen uusi suomennos.

Tämän jälkeen Montaigne esittää sivukaupalla esimerkkejä periaatteensa tueksi, eritoten käsitellen kuolevaisuuden hyväksymistä ja hyvän kuoleman arvoa.

Stoalaisista filosofeista suosikkini on Marcus Aurelius, jonka Itsetutkiskeluista olen poiminut talteen seuraavan mietteen:

"Ole kuin kallio, jota vastaan aallot alituisesti pauhaavat. Se pysyy horjumatta paikallaan ja vaahtopäiset laineet tyyntyvät sen juurella lepoon. "Kuinka onneton olenkaan, kun minulle tällaista sattui!", niin ei sinun sovi sanoa, vaan pikemminkin näin: kuinka onnellinen olen, että kaikesta tapahtuneesta huolimatta voin tuntea itseni onnelliseksi, niin ettei tapahtunut voi minua musertaa ja etten pelkää tulevaisuutta. Tämä isku olisi voinut kohdata ketä tahansa, mutta kuka tahansa ei olisi voinut säilyttää mielenrauhaansa sen kohtaamana."

- Marcus Aurelius, 121-180 jkr.
- Itsetutkiskeluja / Itselleni

Kärsivällinen suhtautuminen vastoinkäymisiin ei auta pelkästään hyväksymään niitä, vaan useissa tilanteissa niistä on löydettävissä myös myönteisiä puolia, ja toisinaan saattaa vastoinkäyminen paljastua kokonaankin voitoksi.

Itämaisessa filosofiassa etenkin taolaisuudessa muistutetaan usein hyvän ja pahan suhteellisuudesta. En löydä seuraavan tarinan alkulähdettä, joten kerron sen omin sanoin:

Erään kerran miehen paras hevonen karkasi, ja muut kyläläiset harmittelivat menetystä. "Mistä tiedätte, että tämä on huono onni?", mies vastasi. Seuraavana päivänä hevonen palasi, ja toi mukanaan muutaman villihevosen. Kyläläiset onnittelivat miestä tämän onnesta. "Mistä tiedätte, että tämä on hyvä onni?", mies vastasi.

Viikkoa myöhemmin miehen poika oli ratsastamassa yhdellä hevosista, tippui sen selästä ja mursi jalkansa. Kyläläiset harmittelivat tapahtunutta onnettomuutta. "Mistä tiedätte, että tämä on huono onni?", mies vastasi. Hieman myöhemmin maassa syttyi suuri sota, ja miehen poika ei joutunut värvätyksi jalkavikansa takia.

Hyvän ja pahan kietoutuminen toisiinsa näkyy myös Pyrrhoksen voitoksi kutsutussa fraasissa.

"Vielä yksi tällainen voitto niin olen hukassa!"

- Pyrrhos, 318-272 ekr.

Virolaisten seppien takomia rautaosia alennuksessa

Blogin aloittamisesta lähtien on ollut tarkoitus kirjoittaa virolaisista sepäntöistä. Alalla toimii pari suurempaa yritystä, ja työt ovat hyvin taidokkaita. Perusteellisemman katsauksen odotuttaessa itseään ajattelin kirjoittaa Ross Sepikodan alennusmyynnistä.

Normaali hintataso käsintaotuilla sepäntöillä on korkeahko, mutta nämä ylijäämäpalat on hinnoiteltu n. 80% alennukseen.



Kuvan esineet maksoivat 1-2 euroa kappaleelta. Olinkin etsinyt tuollaisia rautarenkaita syksyllä ostamani ryijyn ripustuksiin, ja voisivat sopia hyvin myös noihin gobeliineihin.

Tuossa ovensaranassa on mielenkiintoinen suomumainen pinta, ja koristukset tuovat mieleen kansallisromanttisen tyylin. Erään tutun mökin saranat, lukot, kahvat ja muut rautaosat ovat virolaisten seppien takomaa takorautaa ja kokonaisuus on komea.

Kannattaa käydä vilkaisemassa jos tämänlaiset esineet kiinnostavat ja on käymässä Tallinnassa. Sanoivat lisäksi lisää osia tulevan poistomyyntiin myöhemmin, mutta eivät osanneet sanoa milloin.

Antiikkilöytöjä Pariisista: Kaksi gobeliinia

Olen saanut valokuvatuksi osan Pariisista ostamistani esineistä.

Tärkein ostoistani oli tämä suurikokoinen gobeliini. Aihe on peräisin jostain keskiaikaisesta tai uuden ajan alun maalauksesta, jonka alkuperä pitäisi yrittää selvittää. Gobeliini on valmistettu joskus vuosisadan vaihteessa, ja on laadultaan ja kunnoltaan hyvä.









Gobeliinin aihe myös tuntui syystä tai toisesta kutsuvalta. Oman kiinnostavuutensa sille antaa tuon kuvatun tapahtuman selvittäminen. Tingin hinnan 150 eurosta 120 euroon.





Tämä toinen gobeliini on aiheeltaan vähemmän kiinnostava, materiaaleiltaan tavanomaisempi ja iältään ehkä vain 50 luvulta, mutta täytyi ostaa myös mukaan kun maksoi vain 20 euroa.

Liikuteltavuutensa puolesta seinäkankaat ovat hyvää matkaostettavaa, ja kumpikin mahtuivat lentolaukkuun. Hauskaa että samasta syystä gobeliinit tulivat suosituiksi alunperinkin: usein asuinlinnaansa vaihtavien ruhtinaiden oli helppo kuljettaa ne mukanaan rullalle käärittyinä.

Kirjan julkistus: Suomen Muinaislinnat vuodelta 1891

Suomen Muinaislinnat on ainutlaatuinen ja harvinainen väitöskirja maamme lähes 400 muinaislinnasta ja muusta muinaiskohteesta. Tämä valtionarkeologi Hjalmar Appelgrenin (1853-1937) teos lienee muinaistutkimuksen ja arkeologian merkittävimpiä julkaisuja kautta Suomen historian. Kirja ei lyö lukijaansa laimin, vaan se esittelee satoja kohteita, sijaintitietoja ja esineitä yli 160 kuvalla ja kartalla. Teos soveltuu kaikille ja kaiken ikäisille, aina tutkijoista harrastelijoihin ja lukijan mieltä hivelemään on sivuille kerätty myös paikallishistoriaa ja tarinoita. Monet teoksen kohteista ovat kohdanneet tuhonsa viimeisen 119 vuoden aikana ja monet muut kohteet ovat vaipuneet unholaan, odottaen jälleen jotakuta löytämään ne. Kokonaisvaltaista oivaltamista ja löytämisen iloa.

Kirjapainosta on jälleen saapunut uusi kirja. Tällä kertaa kyse on vuonna 1891 julkaistusta laajasta suomalaisten muinaislinnojen ja linnavuorten tutkimuksesta. Kirja sisältää tiedot kaiken kaikkiaan 361 kohteesta, joista valtaosa on arkeologisia muinaisjäänteitä, mutta mukana on myös paikkoihin liittyviä linna-aiheisia kansantarinoita ja paikannimien tutkimusta.

Näin pitkän talvikauden jälkeen, joka myös arkeologian harrastajan talvituskana tunnetaan, kovasti jo tekeekin mieli päästä tutkimaan mitä kirjan muinaiskohteille nykyisin kuuluu. Nimimerkki Metsämenninkäisen ajatuksiin on helppo yhtyä:

Miten minä haaveilen ja kaipaan lumetonta maata, sulaa metsää, aurinkoa ja sen hyväilevää lämpöä. Kävelyitä keväisellä metsätiellä henkiin heränneen luonnon tuoksussa. Metsistä ja hiekkakuoppien reunoilta löytyviä aarteita - kiviasetelmia, röykkiöitä, iskoksia ja muita merkkejä menneestä elämästä. Helppoutta lähteä ulos ja oloa, ettei sisälle halua tullakkaan ! ♥ Luonnon ehdoilla täällä eletään ja harvoin olen energiaani laittanut sään murehtimiseen - sille kun en mitään voi, mutta nyt alkaa olla tuskaa näiden lumimassojen kanssa. Jalkojen alla rapiseva ja ritisevä hiekkatie ja metsäpoluilla vilistävät muurahaiset ja tuoreen sammaleen tuoksu täyttävät yhä enemmän ajatukseni.

Olemme toteuttaneet julkaisun yhteistyössä Kane Kanervan kanssa, ja kirja ilmestyy osana uutta Kanerva-sarjaa.

Lisätietoja kirjasta ja tilausmahdollisuuden löydät Salakirjat-pienkustantamoni sivuilta osoitteesta: http://www.salakirjat.net/suomen_muinaislinnat_appelgren.html

Toinen käynti antiikki- ja kinkkumessuilla Pariisissa

Paluupäivän lumimyrsky tuntui lentokentällä eksoottiselta lomaviikon jälkeen. Kevät on onneksi jo lähellä täälläkin. Matka oli hauska, mutta aina on mukava myös palata kotiin. Tällä hetkellä olen laivalla matkalla Tallinnaan.

Viimeisenä lomapäivänä kävin uudelleen noilla kansallisilla antiikki- ja kinkkumessuilla, joilta tässä lisää kuvia.





Oli kiintoisaa myös seurata myyntivalikoiman muutosta näiden kahden päivän välillä. Ensimmäistä kertaahan kävimme messuilla niiden avajaispäivänä, jolloin yleisö ei ollut vielä päässyt ostoksille. Toki tällöinkin, kuten kaikilla vanhan tavaran messuilla, kauppiaat olivat jo edellisenä päivinä ostaneet parhaat löydöt toisiltaan.





Näistä vanhoista metalliosista tuli mieleen jo St. Ouenin kirpputorilla ajatus niiden hyödyntämisessä uusien esineiden tai rakennusten osina. Nämä ovat huonokuntoisempia ja karkeampitekoisia, mutta Ouenissa myytiin romumetallina myös runsaasti koristeellisempia 100-vuotiaita messinkiosia. Antiikkisten metalliosien käyttö uusissa esineissä antaisi niille vanhan tavaran tuntua ja saattaisi luoda mielenkiintoisen kontrastin.





Ravintoloiden sisustukseen tällaiset vanhat juoma- ja ruoka-aiheiset esineet luovat myös hauskan lisän. Suomessa tätä tosin hyödynnetään valitettavan harvoin.





Nykyisin eläinten jalkojen käyttäminen sellaisenaan sisustusesineiden osana tuntuu varsin vieraalta, mutta 1800-luvulla se on ollut suosittua. Nykyisin sille voisi ehkä myös olla käyttöä voimakkaana tehokeinona.





Tästäkin esineestä olisi pitänyt kysyä sen ikä, alkuperä ja hinta. Vaikka patsas esittääkin Neitsyt Maaria-emosta, tuli siitä kuitenkin mieleen suomensukuisten kansojen puiset jumalpatsaat. Ehkäpä sen olisi voinut ostaakkin. Muutoinkin esinekuvia katsellessa on muutaman kohdalla tullut katumus siitä, ettei niistä kysynyt lisätietoja. Noissa tapahtumissa on vain niin paljon tavaraa, ettei asiaa ehdi miettimään perusteellisesti paikan päällä. Nuo edellisellä messukäynnillä kuvaamani lasisilmät olisin vieläpä ostanut, jos ne olisivat olleet tallella nyt toisella käynnillä.

Virolaista maasuskoa Helsingin Sanomissa

Tänään (20.3.2010) Helsingin Sanomissa oli Virosta kotoisin olevan Liina Ahokkaan haastattelu, joka harjoittaa eestiläistä maauskoa ja on myös suomalaisen Taivaannaula ry:n jäsen.

Jutun otsikon ylin rivi ei mahtunut skanneriini, mutta tässä otsikko ja ensimmäinen kappale:

MAAUSKOISILLA ON JÄÄKAUDEN KALENTERI

Kun Liina Ahokas oli lapsi neuvostoajan Virossa, virallinen opetus ei tunnustanut jumalia. Ahokas oli kastettu kristinuskoon, ja hän oli tietoinen sen opeista, mutta isä opetti tyttärelleen jotakin vallan muuta: hän kertoi, että metsässä olisi haltioita, pyhiä puita ja pyhiä lähteitä. Isä tunnusti maavaldia, ikivanhaa virolaista luonnonuskoa.

Saint Ouenin maailman suurimmalla antiikkitorilla Pariisissa

Maanantaina kävimme Saint Ouenin (myös Porte de Clignancourt) kirpputorilla. Alue muodostuu 14:sta erillisestä markkina-alueesta, joilla on yhteensä n. 2000-3000 antiikkikauppiaan kojut.



Valitettavasti näin talvisaikaan maanantai osoittautui alueella hyvin hiljaiseksi, ja ehkä vain kolmas osa kauppiaista piti liikettään auki. Olisi pitänyt mennä käymään siellä jo heti lauantaina.

Tänään tosin menen käymään uudelleen noilla antiikki- ja kinkkumessuilla, joten pääseehän tässä koluamaan tavaroita riittävästi.



Nämä kaksi pääkalloa olivat hyvin erikoiset kohteet. Vasemmanpuoleinen on peräisin Papua Uusi-Guineasta ja n. 400 vuotta vanha. Ihmisillä on tapana säilyttää esi-isiensä kalloja kotonaan, ja niin myös tämä on säilynyt.

Toisen kallon ikä ja alkuperä eivät tulleet täysin selville. Kalloon on liitetty villisian torahampaat, ja siihen on kaiverrettu koristekuvioita. Kuulemma vastaavissa kalloissa on käytetty usein myös krokotiilin leukoja.

Kallojen hinnat sitten olivatkin 10000 ja 8500 euroa.




Tämä pari metrinen maailman luomista esittävä patsas oli myös kiinnostava. Valitettavasti myyjä ei ollut paikalla, joten sen tekijää, ikää ja hintaa en päässyt kysymään.



Nämä suurikokoiset, puusta valmistetut sienet olisivat kiinnostava elementti puutarhaan tai mökille.

Porte de Vanves'n antiikki- ja kirjatorit

Eilen kävimme suurella kirpputorilla (Marché aux Puces de la Porte de Vanves) kaupungin eteläpuolella, jossa viikonloppuisin on kahden pitkän kadun varrella n. 350 antiikkikauppiaan pöydät.



Hintalaatusuhde torilla oli erinomainen. Tarjonta ei ollut laadultaan noiden ensin kiertämiemme messujen tasolla, mutta myyjiä markkinoilla on niin paljon että myös kiinnostavaa tavaraa riittää. Hintataso torilla on myös hyvin edullinen, ja ostinkin 5 vanhaa painokuvaa ja 2 muuta esinettä, joista lisää myöhemmin.



Etenkin nuo painokuvat olivat torilla hyvää ostettavaa. Tavanomaisia gravyyrejä myytiin 3 eurolla kappale, ja mukana oli myös monia kiinnostavia 1700-luvun painokuvia, joista ostin nuo viisi kappaletta. Kuvaan ja kirjoitan näistäkin myöhemmin.






Kävelymatkan päästä Vanves'n antiikkitorilta on suuri 60-80 kirjakauppiaan markkina-alue.



Ostoja markkinoilta ei tullut tehtyä kielirajoituksen takia. Tai oikeastaan Diderot'n 1700-luvun Encyclopediasta olisi ollut edullisesti myynnissä laadukas näköispainos, mutta valitettavasti se painoi aivan liikaa.

Torilla oli myytävänä runsaasti myös vanhempia, pääosin 1700- ja 1800-luvuilla painettuja teoksia, joiden ostamiseen se saattaisikin olla hyvä kohde. Torilla ei turisteja näkynyt, ja hintataso vaikutti kohtuulliselta.

Toinen päivä Pariisissa

Tänään kävimme pikaisesti kolmella torilla, mutta jotka kaikki sitten osoittautuivat varsin köyhiksi vanhojen esineiden puolesta.

Marché aux Puces de Montreuilissa ei ollut oikeastaan myynnissä mitään vanhempaa esineistöä, vaan lähinnä erilaista kadunvarsilla myytävää romua ja halpavaatteita. Kuva kertoo paljon.



Marché d'Aligre oli laadultaan kohtalainen, mutta täällä antiikkikauppiaiden osuus myyjistä oli varsin pieni, ehkä parisenkymmentä. Valtaosa myyjistä oli hedelmäkauppiaita. Kaverin etsimä onnettaren patsas oli myynnissä, mutta valitettavasti liiaksi rikkoutuneena.





Le Village St-Paul on antiikkikauppojen keskittymä todella lähellä kaupungin keskustaa, mutta valitettavasti valtaosa liikkeistä oli kiinni.

Huomenna käymme kahdella lupaavammalta vaikuttavalla torilla, joista toisessa (
Marché aux Puces de la Porte de Vanves) pitäisi olla 350 antiikkikauppiasta ja toisella (Marché du Livre Ancien et d'Occasion) 60-80 vanhojen kirjojen kauppiasta.

Lisään kirjoitukseen pari kuvaa myöhemmin.

Ranskan kansallisilla antiikki- ja kinkkumessuilla Pariisissa

Ensimmäinen päivä Pariisissa lähestyy iltaa. Päivä kului pääosin Ranskan kansallisilla antiikki- ja kinkkumessuilla, (Foire Nationale Brocante et jambon) josta ajattelin kirjoittaa ensiraporttia. Taidan tosin saada tämän ladatuksi blogiin vasta myöhemmin illalla tai huomenaamulla.

Kuvassa alhaalla oleva 8-kulmainen vanha kehys kiinnosti, ja se itseasiassa olisikin pitänyt ostaa. Maksoi vaivaiset 15 euroa, ja olisi kiinnostava tehdä tai teetättää siihen taulu tai peili.

Messut osoittautuivat yhtä kiinnostaviksi kuin ne ennalta vaikuttivatkin. Antiikkikauppiaat usein säästävät kiinnostavinta valikoimaansa messuille, ja tarjonta täälläkin oli selvästi antiikkikauppojen tavanomaisia valikoimia parempaa. Kooltaan messut pääsivät yllättämään, ja käynti täytyikin jakaa kahdelle päivälle.

Tuo silmäkokoelma oli jotain varsin erikoista. Käyttötarkoitus on tuntematon ja 50 silmän tuijotuksella on hypnoottinen vaikutus. Jälkikäteen harmittaa etten kysynyt hintaa, tuon olisi voinut ostaakkin.

Olin unohtanut kuinka fyysinen haaste tuollainen lähes tuhannen antiikkikauppiaan valikoiman läpikäyminen on. Jaksoimme käydä läpi ehkä kolmanneksen tarjonnasta suhteellisen perusteellisesti ennen kuin keskittyminen alkoi herpaantumaan ja keho väsymään ja vaatimaan istuma-asentoa, kahvia ja rasvaista ruokaa.




Ruoaksi valikoitui kebab-täytteinen patonki ranskanperunoilla ja majoneesikuorrutuksella. Juuri sopivan roskaisaa syötävää energiavajeeseen.




Toisen kolmanneksen kauppapaikoista silmäilimme pääpuolin, ja kolmannes jäi kokonaan toiselle päivälle tutkittavaksi. Messut jatkuvat onneksi runsaan viikon, joten varmaan onkin järkevintä jakaa käynti kahdelle päivälle.

Jos minulla olisi kesämökki, tai erämaa-ateljee, pystyttäisin sen katolle tällaisen goottilaiskatedraalin tornin.

Hauskaa oli että tuo alun järjestelmällinen valikoiman läpikäyminen ei johtanut yhteenkään ostokseen, vaikka muutamia kiinnostavia tavaroita löytyikin. Valtaosan messujen kuvista otimme myös tuolloin.

Jos minulla olisi laaja kotikirjasto, hankkisin sen vartioiksi nämä kaksi herraa.

Sen sijaan lähtiessä jo pois ja silmäillen ylimalkain matkan varrella olevia kojuja löytyi viimein kaksi esinettä jotka ostin. Kuvaan nämä ja kirjoitan niistä erillisen kirjoituksen piakkoin. On huvittavaa ajatella oliko kyse sattumasta vai väsymyksen aiheuttamasta mielenmuutoksesta.

Raskasta työtä tämä antiikin kyttääminen. Huomenna alkaa viikonloppu, jonka aikana olisi tarkoitus käydä kuudella eri antiikki-, kirja-, taide- ja kirpputorilla. Alkuviikosta sitten on parempi viettää pari hiljasempaa päivää.

Ranskalaisilla antiikkikauppiailla on työhyvinvointi kunnossa. Lounasaikaan kauppiaat muodostavat sopivankokoisia pöytäseurueita, ja hyvä ruoka ja viini kuuluvat asiaan.

Onko mies janoinen vai juonut liikaa?

Ranskan suurimmilla antiikkimessuilla oli myös Ranskan suurin pullapitko?

Taikatapoja Savossa ja Karjalassa vuonna 1878 - Naurisvarkailta suojautuminen

Naurishalmetta säilytetään warkailta siten, että pistetään nuppineula kolmeksi wuorokaudeksi ruumiin kantapäähän. Sillä sitte kierretään halmeen ympäri kolme kertaa. Kolmannella kerralla kiertäjä pistää neulan sille askeleensa sijalle, mistä ensin lähti kiertämään. Jos sitten waras tulee, niin ei pääse pois ennenkun isäntä laskee. - Nauriita ei saa ottaa kesällä halmeesta hampain irniä, waan wiedä nauriit aidan taakse ja siihen istuida syömään, weitsellä kuorien ja leikaten. Muuten yltywät karhu ja jänis halmetta raiskaamaan. Pilven möykkyjä taiwaalla ollessa on hyvä nauriintekopäivä.

- Uusi Suometar, N:o 135 / 1878, Helsingissä maanantaina 11 p:nä Marraskuuta.


Joskus tutkin vanhojen sanomalehtien sisältämiä tietoja suomalaisesta uskomusperinteestä. Verrattuna aiheesta aikoinaan julkaistuihin kirjoihin aineistoa löytyi hyvin niukasti, mutta koska lehtikirjoitukset on aikoinaan kirjoitettu kansaa varten on niiden näkökulma usein erilainen ja kieli värikästä.

Kansalliskirjaston sivuilta löytyy valtava määrä digitalisoituja vanhoja suomalaisia sanomalehtiä, osoite:

http://digi.lib.helsinki.fi

Antiikkilöytöjä: Noitapiippu 1800-luvulta

Pyhäinpäivänä viime marraskuussa kävin Wanhan Sataman antiikkimessuilla ennen paluuta Tallinnaan, mistä löytyikin pari kiinnostavaa esinettä. Näistähän lupailin kertoa jo ensimmäisessä blogin viestissä 5.11.2009, joten asia on ns. jäänyt, mutta eipä tällaisilla niin kiirettä.

Toinen esineistä on 1800-luvun lopulla Pohjanmaalla valmistettu piipunpesä, josta tekee erikoisen sen ihmiskäden muoto.



Työnjälki on erinomaista ja sormien kaikki nikamat ovat selvästi nähtävillä (ja etenkin tunnettavissa), ja jopa ranneluu on huomioitu.

Käytetty puu on juurakkoa, minkä ansiosta sen pinnassa on mielenkiintoisia ympyränmuotoisia syykuvioita.

Piipunpesän vieno savuntuoksu muistuttaa sen muinaisesta käytöstä hyvin toisenlaiseen maailmanaikaan.



Myyjä oli saanut selville piipun tekijän olleen Jaakko Koskelan Lappajärveltä, jonka samantyylisiä esineitä löytyy jostain suomalaisesta antiikkikirjasta. Pitää jossain vaiheessa selata tuo esille ja katsoa josko sieltä löytyy lisätietoja tekijästä.

Samaisilta messuilta löysin myös muinaissuomalaista uhrimenoa esittävän ryijyn, jolla vasta myöhemmin tajusin erikoisen yhteyden tähän esineeseen. Tästä lisää myöhemmin.

Samankaltaisista ihmiskäden muotoisista piipunpesistä löytyy pari esimerkkiä myös vuonna 1919-1921 julkaistusta kirjasta Suomen Kansanomaista Kulttuuria, joista lisään kirjoitukseen kuvat myöhemmin.