maanantai 22. maaliskuuta 2010

Toinen käynti antiikki- ja kinkkumessuilla Pariisissa




Paluupäivän lumimyrsky tuntui lentokentällä eksoottiselta lomaviikon jälkeen. Kevät on onneksi jo lähellä täälläkin. Matka oli hauska, mutta aina on mukava myös palata kotiin. Tällä hetkellä olen laivalla matkalla Tallinnaan.

Viimeisenä lomapäivänä kävin uudelleen noilla kansallisilla antiikki- ja kinkkumessuilla, joilta tässä lisää kuvia.





Oli kiintoisaa myös seurata myyntivalikoiman muutosta näiden kahden päivän välillä. Ensimmäistä kertaahan kävimme messuilla niiden avajaispäivänä, jolloin yleisö ei ollut vielä päässyt ostoksille. Toki tällöinkin, kuten kaikilla vanhan tavaran messuilla, kauppiaat olivat jo edellisenä päivinä ostaneet parhaat löydöt toisiltaan.





Näistä vanhoista metalliosista tuli mieleen jo St. Ouenin kirpputorilla ajatus niiden hyödyntämisessä uusien esineiden tai rakennusten osina. Nämä ovat huonokuntoisempia ja karkeampitekoisia, mutta Ouenissa myytiin romumetallina myös runsaasti koristeellisempia 100-vuotiaita messinkiosia. Antiikkisten metalliosien käyttö uusissa esineissä antaisi niille vanhan tavaran tuntua ja saattaisi luoda mielenkiintoisen kontrastin.





Ravintoloiden sisustukseen tällaiset vanhat juoma- ja ruoka-aiheiset esineet luovat myös hauskan lisän. Suomessa tätä tosin hyödynnetään valitettavan harvoin.





Nykyisin eläinten jalkojen käyttäminen sellaisenaan sisustusesineiden osana tuntuu varsin vieraalta, mutta 1800-luvulla se on ollut suosittua. Nykyisin sille voisi ehkä myös olla käyttöä voimakkaana tehokeinona.





Tästäkin esineestä olisi pitänyt kysyä sen ikä, alkuperä ja hinta. Vaikka patsas esittääkin Neitsyt Maaria-emosta, tuli siitä kuitenkin mieleen suomensukuisten kansojen puiset jumalpatsaat. Ehkäpä sen olisi voinut ostaakkin. Muutoinkin esinekuvia katsellessa on muutaman kohdalla tullut katumus siitä, ettei niistä kysynyt lisätietoja. Noissa tapahtumissa on vain niin paljon tavaraa, ettei asiaa ehdi miettimään perusteellisesti paikan päällä. Nuo edellisellä messukäynnillä kuvaamani lasisilmät olisin vieläpä ostanut, jos ne olisivat olleet tallella nyt toisella käynnillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti