Näytetään tekstit, joissa on tunniste Messut ja markkinat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Messut ja markkinat. Näytä kaikki tekstit

tiistai 1. marraskuuta 2011

Helsingin kirjamessuilla


Neljä kovaa kirjankaupustamispäivää on takana. Jälleen kirjat vaihtoivat omistajaa vinhasti ja kiinnostavia ihmisiä riitti. Selvisi että Sofi Oksanen kerää vanhoja keittokirjoja, Voimalaan saattaa tulla ohjelma suomenuskosta, Aitoa ruokaa on myynyt jo 20000kpl, Musta raamattu on ollut kielletty vankilan kirjastossa, mutta nyt tulossa hyllyyn ja että Alppilassa olisi edullinen liiketila vapaana, johon saatamme perustaa yhteisen liikkeen Tajunta-netin kanssa. Tuo voisi olla todella kiinnostava projekti, mutta se vaatii vielä aika paljon tutkimista.

Antikvaarisia kirjoja metsästäessä vastaan tuli myös vaikka mitä mielenkiintoista, joista ainakin parista pitää tehdä uudet painokset. Lisätietoja seuraa vielä marraskuun aikana.


Kirjamessuilla vietettyjen kymmentuntisten päivien jälkeen menin perjantaina ja lauantaina vielä Mega Therion-festivaaleille myymään, jotka olivat mielenkiintoinen yhdistelmä musiikkia, taidetta ja myyjiä. Täälläkin kiinnostavia ihmisiä riitti ja tänään onkin tapaaminen erään kuvaajan kanssa. Bändeistä etenkin Arktau Eos oli hieno.


Nyt onkin sitten messuvuosi ohi ja seuraavat markkinat ovat vasta kesäkuussa Turussa.

perjantai 28. lokakuuta 2011

Millä tavoin hyvä aviomies voi kesyttää häijyn vaimonsa?

Kirjamessujen hiljaisina aamutunteina ehtii hyvin koluta läpi kollegoiden valikoimaa. Ostoja löytyi ja lisäksi kuvasin erikoisimpia löytyneitä kirjakummajaisia.

Antikvariaatti Hantikvasta löytyi oikein useampi vanha sukupuolielämää käsittelevä kirja:


Tyylikkäästi höyhensaarille - Eli miten käyttäydyt makuuhuoneessa?


Nainen - Miehen riemu ja risti...

Kumpainenkin on ilmestynyt vuonna 1945. Lisäpisteet piirroskansista.


Täydellinen riemuavioliitto - Erogaminen (sukupuoliaviollinen) rakkaus - Jatkuva ja yhä toistuva kuherruskuukausi - Tietoinen ehkäisysäännöstely

Kirjan nimeen on panostettu. Kirja on vuodelta 1950 ja ensimmäisiä suomalaisia kirjoja jonka kannessa on rinnat.


Joukon huipentuma on kirja Millä tavoin hyvä aviomies voi kesyttää häijyn vaimonsa? vuodelta 1927. Alaotsikkona on "Luotettava käsikirja, joka sisältää tietoja rouvien pahimmista vioista ynnä erinäisiä hyviä neuvoja ilkeiden vaimojen parantamisen vaikeassa taidossa."

Kirja on vieläpä osa kirjasarjaa "Naineille ja naimattomille", jossa on ilmestyneet myös teokset Taito, jonka avulla voi saavuttaa jokaisen tytön rakauden sekä rikkaan ja kelvollisen puolison vuonna 1926, ja Kuinka neljässätoista päivässä voipi päästä morsiameksi? : varma johdatus naimattomille naisille vuonna 1899.

tiistai 30. elokuuta 2011

Englannin suurimmat keskiaikamarkkinat




Englannin suurimmat keskiaikamarkkinat on nähty ja olihan siellä tietenkin vaikka mitä koettavaa. Markkina-alue sijaitsee n. 100km päässä Lontoosta Herstmonceux'n pikkukylän läheisen keskiaikaisen linnan mailla.



Markkinat osoittautuivat kovin erilaisiksi kuin Suomen keskiaikamarkkinat. Englannissa on valtavasti erilaisia taistelunäytöksiä tekeviä ja jousiammuntaa harrastavia ryhmiä. Kävijämäärät olivat suurin piirtein Hämeenlinnan ja Turun keskiaikamarkkinoiden luokkaa, mutta tapahtuma-alue ja markkinamyyjien määrä on suurempi.



Markkinoilla oli hyvin kansainvälinen meno ja etenkin Saksasta ja Hollannista oli mukana todella paljon markkinamyyjiä. Ruotsista oli myös useampi porukka ja muutamia Tsekistä ja muualta itä-Euroopasta. Paikalle tullessa oli hauska nähdä Tallinnan Olde Hansan olevan mukana vahvalla edustuksella, kuulemma porukkaa oli kaikenkaikkiaan mukana 13 henkeä. Ständi valittiinkin sitten markkinoiden parhaaksi.




Englannin vähemmän tiukkapipoinen alkoholilainsäädäntö mahdollistaa siman myynnin, ja sitä sitten löytyikin markkinoilta kymmeniä eri laatuja. Siman vahvuudet vaihtelevat 10-15% välillä, niissä käytetään erilaisia yrttejä ja marjoja ja etenkin nämä kiviruukut olivat todella komeita. Kyllä maistuivat iltanuotioilla.




Markkinoilla oli myös todella taitava tarinankertoja. Perinne on kuulemma hyvin voimissaan ja monet kertojat osaavat muistista satoja kansantarinoita. Mark osti myös kirjan ja kertoi paljon mielenkiintoista lähialueiden historiasta.

Myynnillisesti markkinat olivat heikoin joihin olen osallistunut, mikä tosin johtui paljolti siitä ettei valikoimassa ollut kuin yhtä kirjaa. 3-4 kirjan valikoimalla ja hieman suuremmalla pöydällä varmaan myyntikin olisi ihan kohtuullista, tosin ei siltikään Suomen tasoa. Ruotsalaiset keskiaikaisten vaatteiden kauppiaat olivat myös pettyneitä myyntiin, etenkin kun auton tuominen Englantiin oli tullut maksamaan todella paljon. Pelkästään Englannin kanaalin ylitys kahteen suuntaan oli maksanut 225 puntaa!

Yhteenvetona kyseessä siis todella mielenkiintoinen tapahtuma ja hyvä tapa yhdistää matkailua ja myymistä, tosin pelkän jälkimmäisen takia tuonne tuskin kannattaa lähteä. Ensi vuonna on ehdottomasti mentävä kuitenkin uudelleen.


Reissu oli samalla ensimmäinen Englannin maaseudulle, ja Sussex osoittautui todella idylliseksi seuduksi. Maasto on valtavan avointa, loivasti kumpuilevaa ja näkyvyys on usein kymmeniä kilometrejä. Harmi vain että Englannissa ei jokamiehen oikeuksia tunneta ja lähes kaikki niityt on aidattu pois yhteiskäytöstä.





keskiviikko 24. elokuuta 2011

Hämeen keskiaikamarkkinoilla



Viikonloppu meni munkkeillessa Hämeenlinnassa ja hauskaahan se oli kuten aina. Tänä vuonna menin paikalle jo perjantaina, ja näyttihän tuolloinkin jo olevan hyvin väkeä liikkeellä.



Kävijäennätyksetkin paukkuivat taas ja tapahtumassa vieraili 21200 ihmistä (viime vuonna 19000), vaikka sunnuntai olikin hieman kolea, muuten olisi varmaan ollut vieläkin kovempi ryysis. Sateen suhteen kävi todella hyvä tuuri, ripottelu alkoi vasta puoli tuntia ennen markkinoiden sulkeutumista.

Markkinoilla oli tänä vuonna kaksi aivan loistavaa bändiä, joita vieläpä kuuli paljon kun koju oli lavan vieressä. Räikkä soittaa huumoripitoista keskiaikamusiikkia ja Greenrose Faire mainiota keskiaika-folk-poppia.



Hyvä paketti kuvia tapahtumasta löytyy osoitteesta http://mallipoisto.blogit.kauppalehti.fi/blog/24786



Kesän markkinat ovat sitten ohi, mutta lokakuussa Salakirjojen koju löytyy Turun ja Helsingin kirjamessuilta.

Munkinkaapu on pakattu ja muutaman tunnin päästä onkin sitten taas lento Englantiin, ja viikonloppuna maan suurimmat keskiaikamarkkinat. Todella kiintoisaa nähdä millaisia nämä tapahtumat ovat tuolla päin. Raporttia luvassa alkuviikosta.

maanantai 8. elokuuta 2011

Tammelan hakkapeliittatapahtumassa


Viikonloppu kului taas Tammelan hakkapeliittatapahtumassa ja hauskaa oli. Lauantain tosin olisi melkein voinut jättää väliin, vettä tuli suurimman osan ajasta eikä itsellä ollut katosta. Sunnuntaina sitten olikin paras kesäsää ja väkeä liikkeellä tavallistakin enemmän.

Sain yrttejä myyvän pariskunnan innostumaan Englannin keskiaikamarkkinoista, ja kuuluivat nyt myös saaneen myyntipöydän sieltä. Tässähän saadaan kunnon suomalaisretkikunta kokoon. Villiyrttien hyödyntäminen on kiinnostunut pidemmän aikaa, ja noista oli hauska saada lisää tietoa. Krapularohtosekoitus lähtee tällä viikolla Viroon mukaan testaukseen.


Presidentti kävi ostamassa munkkeja viereiseltä kojulta ja Pentti selaili kirjoja. Vaatimaton keittokirja kiinnosti. Puheita pitivät Matti Vanhanen ja Juha Mieto, joka osoittautui yllättävän hyväksi puhujaksi.


Loppuun vielä kuvia Porkkalanniemestä iltahämärällä. Kuvista 1 ja 3 voi bongata kuun. Veli telttaili tuolla kavereineen perjantaina ja menin mukaan illaksi. Harmi että jouduin ajamaan yöllä takaisin enkä itsekkin voinut jäädä telttaan nukkumaan, kun oli aikainen lähtö Tammelaan päin. Paikka oli kyllä sen verran komea että pitää mennä tuonne yöksi vielä tänä kesänä.




tiistai 26. heinäkuuta 2011

Kallion puistokirppis tänä torstaina

Ylihuomenna 28.7.2011 on sitten taas Kallion puistokirppis klo 14-20. Alueena on Pengerpuisto (Pengerkatu) ja Torkkelinpuisto (Torkkelinkuja). Myymään tuleminen ei vaadi ennakkoilmoittautumista tai maksua.

Facebook-ryhmä löytyy osoitteesta: http://www.facebook.com/event.php?eid=218107351561748

Kivan vapaamuotoista toimintaa, ja monet käyneet ovat kehuneet menoa. Kiinnostava päästä osallistumaan nyt ensikertaa, raportti ja kuvia tiedossa loppuviikosta.

perjantai 15. heinäkuuta 2011

Maalattu puukaiverrus John Bauerin mukaan


The work is based on John Bauer's illustration He Blew Upon a Birch Bark Horn from the serie Bland tomtar och troll (Among Gnomes and Trolls). Signed "G. A-son, -40", Anderson 1940. From the Billnäs antiques fair, Finland.


Viime viikonloppuna kiersin Fiskarsin ja Billnäsin antiikkimessut. Valitettavasti kamerasta loppui akku ja puhelimen muistikortille ei ole telakkaa, joten kuvat jäävät vähälle.

Kumpikin ruukkialue ovat todella idyllisiä, ja etenkin Fiskarsin luona on korkeita kallioalueita, joita tekisi mieli mennä tutkimaan. Ehkäpä nyt viikonloppuna kun käyn Raaseporin keskiaikamarkkinoilla. Telttailukin oli suunnitelmissa, mutta sää näyttää hieman märältä.

Aiemminhan kyseessä oli yksi ja sama tapahtuma, mutta jonka ostanut liikemies nosti paikkahintoja niin että valtaosa kauppiaista perusti uuden tapahtuman Fiskarsiin. Ellei tapahtumiin ole vapaalippuja ja ei halua maksaa kahdesta messusta kannattaa valita tuo Fiskarsin tapahtuma, myyjien määrä on selvästi suurempi.

Tarjonta oli aika hyvää, vaikka olinkin liikkeellä viimeisenä päivänä. Yksi kiintoisa maalaus löytyi:

Taulun tyyli tuntui ja kaukaa katsoen jostain syystä hyvin tutulta. Paljastuikin että se perustuu John Bauerin kuvitukseen, josta onkin jo aiemmin ollut puhetta. Keskushahmo on lainattu Bauerilta, mutta miljöö on muutettu peikkomaiseksi metsämaisemaksi. Taulu on signeerattu G. A-son (Anderson), 1940.


Taulu on maalattu kaiverretulle puulevylle, mikä myös teki siitä kiinnostavan, koska olen itse juuri miettinyt kokeilla vastaavaa tekniikkaa, tosin jättäen osan alasta maalaamatta. Tämä puoli antiikkiesineistä on vähän tunnettu, yleensähän niitä kerätään omistamisenhalusta, mutta niistä on mahdollista saada myös paljon inspiraatiota.

Messuilla olisi ollut myös komeat norjalaiset viikinkimotiivein kaiverretut taulunkehykset vuosisadan alusta, jollaisia en ole aiemmin nähnyt. Harmi ettei aikoinaan Suomessa käytetty kansallisromanttisia koristeita paljoakaan kehyksissä.

tiistai 5. heinäkuuta 2011

Turun keskiaikamarkkinoilla


Neljä kuhisevaa markkinapäivää on takana ja tapahtuma osoittautui yhtä loistavaksi kuin saattoi odottaakin. Markkinakansaa riitti ruuhkaksi asti ja meno oli humua täynnä.

Markkina-alue tuomiokirkon viereisellä Suurtorilla ja Aurajoen rannalla on todella idyllinen ja sopii hienosti tapahtuman tunnelmaan. Alue sijaitsee aivan kaupungin keskustassa ja sille on vapaa sisäänpääsy, joten se kietoutuu mukavasti muuhun kaupungin menoon.


Markkinan nelipäiväisyys osoittautui rankaksi koitokseksi, mikä kyllä oli ihan mielenkiintoistakin. Tässä auttoi rento löhötuoli jossa pääsi lähes vaakatasoon. Ekaksi yöksi pääsi vieläpä omaan sänkyyn nukkumaan kun Vantaalle unohtui pari kirjalaatikkoa. Onneksi Turkuun ajaa puolessatoista tunnissa.

Markkinatapahtumien herkkua on päästä jututtamaan ihmisiä, ja sitähän riitti. Lauantaina iski jonkinlainen pökerrys kun olin hölöttänyt 5 tuntia yhtä soittoa, nukkunut yöllä 4 tuntia enkä ollut syönyt kunnolla, mutta tuo meni nuokkumalla ohi. Markkinapäivien jälkeen on usein huumaavan ylilatautunut tila kaikesta ylitsepursuavasta sosiaalisesta ärsykkeestä, mikä on varsin erikoinen kokemus. Illalla oli myös Lehto ry:n miitti, jossa oli mukava tavata ihmisiä.


Ruokahuolto toimi markkinoilla myös hyvin. Etenkin Aboa vetus-museon kahvilan salaattipöytä oli loistava. Valikoimaa riitti ja hintakin oli aivan liian edullinen 7 euroa. Tuo oli tarjolla ainakin sunnuntaina, lauantaina oli 15 euron brunssikattaus, jossa oli myös lämpimiä ruokia, mutta tuota en valitettavasti huomannut ajoissa. Toinen erityisen suositeltava ruokitsija oli markkinoiden kalakoju, josta sai todella hyviä aurajuustolohifileitä.

Markkinoilta oli tarkoitus etsiä hunajatuotteita ja sehän onnistuikin kätevästi kun kojunaapuriksi sattui taas hunajanmyyjä. Ostin mustikka-, kuusenkerkkä- ja inkiväärihunajaa purkit ja hyviltä maistuvat. Tässä tuli idea että voisi itsekkin tehdä joitain hunajasekoituksia, pitääpä miettiä sopivia yhdistelmiä.


Säät hellivät tapahtumaa aivan viime tunneille asti, jolloin iski jumalaton ukkosmyrsky. Rantakadulle vettä satoi ja valui ylempää rinteestä paljon enemmän kuin viemärit pystyivät vetämään, katu alkoi tulvimaan ja vettä oli kymmeniä senttejä koko kadun leveydeltä. Onneksi sentään tuo osui tapahtuman loppuun, ja olihan se kyllä komeaa seurattavaa.





Tässä onkin sitten ollut ehkä elämäni vilkkain kesäkuu, oikeastaan kotona ei tule ollut juurikaan oltua. Pari viikkoa meni Englannissa, sitten juhannustusta Mikkelissä ja nyt tuo Turun markkinaretki. Heinäkuun kalenteri on onneksi tyhjää täynnä, joten voi ottaa hieman rennommin. Aloitan tällä viikolla telttailut Sipoonkorvessa ja loppukuusta voisi mennä Viroa kiertelemään.

Elokuussa onkin sitten edessä Hämeen ja Englannin keskiaikamarkkinat.

maanantai 13. kesäkuuta 2011

Lontoon antikvariaattimessut






Viikko sitten järjestettiin Russell Squaren läheisyydessä kahdet antikvariaattimessut. En ollut ajatellut ostaa juurikaan kirjoja kun kerran joudun raahaamaan ne takaisin Suomeen, mutta Royal National Hotellin messuilta löytyikin sitten kaikenlaista kiintoisaa aivan liian halvalla.



The Spectator, painettu 1717. Sekalaisia artikkeleita sisältävä vuosijulkaisu. Nämä ovat hyviä kun tekee mieli lukea jotain täysin sattumanvaraista. 2 puntaa.

The Bee, or literary weekly intelligencer, 1792. Sisällöltään samanlainen kuin äskeinenkin. 2£.

Vuokrakirjanpitoa sisältävä kirja, joka on 90% tyhjä. Vuodelta 1884 ja sidottu nahkaan. Tällainen vanha muistikirja onkin ollut haussa, mutta tyhjien löytäminen on melko hankalaa. 24£.

D. B. Updike: Printing Types - Their history, forms and use I-II, 1962. Kattava teos kirjasintyyppien historiasta. Hyödyllinen tutkiessa graafista aineistoa omia kirjoja varten. 6£.

The Ingolsby Legends, 1887. Kuvitettu klassinen englantilainen tarinakokoelma. 5£.

Godfrey Golding: The Book of Good Devices. Ehkä 1880-luvulta. Varhainen itsensäkehittämistä käsittelevä teos. 2£.

Bliss: A History of Wood-Engraving, 1928. 120 puupiirrosta. Myös hyvä aineiston tuttkimiseen omia kirjoja varten. 4£.

Samaisella kauppiaalla oli myös vuosisadan vaihteen Baedeker-matkaoppaita halvalla, joten pitihän niitä ostaa. 4£ kappale.



Tämän jälkeen kävin PBFA-järjestön järjestämillä toisilla messuilla vain parin sadan metrin päässä sijaitsevassa Russell Hotellissa. Hotellin on suunnitellut 1898 sama arkkitehti joka suunnitteli myös Titanicin sisustuksen, ja esim. ravintola on täsmälleen samanlainen kuin Titanicilla.






Nämä messut ovat selvästi kalliimmat ja paremmmat tarjonnaltaan, joten lisää ostoja onneksi ei tullut tehtyä. Näin suuresta valikoimasta on sen sijaan todella hyvä ihmetellä mitä kaikkea aikoinaan onkaan julkaistu. Erityisesti tutkin 1800-luvun lopun kirjankuvituksia, ja löytyikin monta kiinnostavaa taiteilijaa joista en ollut aikaisemmin kuullut.



Nyt viikonloppuna oli lisäksi ILABin kirjamessut, joihin en valitettavasti ehtinyt, ja läheisessä Novotel-hotellissa järjestettävä sivutapahtuma. Messun järjestää samainen PBFA kuin Russell-hotellin messut, ja se onkin hyvin samankaltainen, ehkä vain vielä hieman kalliimpi.