Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kansantaide ja taidekäsityöt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kansantaide ja taidekäsityöt. Näytä kaikki tekstit

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Laiskan miehen jääpatsaat




Parisen viikkoa sitten tuli ajatus hankkia joku erikoisempi muotti ja jäädyttää siinä vettä parvekkeella. Kokeilin samantien ihan peruskeittiöastialla, jonka sisään jäädytin pienen pronssipatsaan. Laitoin jääkuution sulamaan auringonpaisteeseen kaiteelle, ja hauska oli seurata auringon voimaa, etenkin kun jäästä muodostui voimakkaat prismat. Pitäisi tutkia mikä muoto hajoittaisi valoa parhaiten. Tietenkin tuolloin kamera oli jäänyt porukoille enkä saanut kuvia.



Oli erikoista kun laitettuani patsaan jäätymään näin seuraavana yönä unta, jossa ihminen oli jonkin taian vaikutuksesta joutunut vedellä täytetyn pallon sisään, mutta ei kuitenkaan hukkunut.

Tänään taas kokeillessani tuota uudelleen aurinko ei paistanut, joten sulaminen jäi aika lailla latteaksi.

Ensi talvena pitää leikkiä näiden kanssa lisää, ja hankkia joitain erikoisempia muotteja. Myös fosforisoivan aineen jäädyttäminen kuutioon voisi näyttää aika erikoiselta sen loistaessa auringon laskettua.



Vielä hienompaa olisi rakentaa ison siirtolohkareen ympärille muotti ja täyttää se vedellä jolloin lohkare jäisi valtavan jääkuution sisään.

Näissä muottijäädytyksissä ei ole myöskään tätä vaaraa:

keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Gustave Dorén kirjankuvituksia



Eilen löytyi maanmainiosta C. Hagelstamin antikvariaatista Gustave Dorén Danten Jumalaiseen näytelmään tekemät painokuvat laadukkaina painoksina. Tuollainen onkin ollut hieman haussa. Sarja sisältää 136 suurikokoista grafiikanlehteä ja se on painettu Tukholmassa Dorén elinaikana vuonna 1876.





Illalla tutkin sarjan läpi, ja samalla tuli käytyä läpi netistä muita Dorén töitä ensi kerran vuosiin. Tilasin myös näköispainoksen teoksesta London: A Pilgrimage.





Alkuteokselle uskollisena Jumalaisen näytelmän kuvituksen enemmistö on kärsimysten esittelyä, mutta paras tunnelma mielestäni on muutamissa alun kuvissa, joissa Dante ja Vergilius ovat vielä kaksistaan liikkeellä.







Kiinnostava nähdä kunnolla millainen tuo Lontoo-sarja on kunhan se nyt saapuu postista. Tyylillisesti kiinnostaisi tosin vieläkin enemmän Dorén Coleridgen The Rime of the Ancient Marineriin tekemä kuvitus, joka pitänee tilata jossain vaiheessa myös.





perjantai 2. huhtikuuta 2010

Saamelainen taiteilija Lontoossa vuonna 1799?

Silmäillessäni läpi vuonna 1799 julkaistua englantilaista maailman kansojen uskonnollisia tapoja kuvaavaa kirjaa löytyi saamelaisten uskontoa käsittelevästä luvusta seuraava maininta:

The author of this thinks in no small pleasure to have been some years acquainted with a native of Lapland, who is now one of the most ingenious artists in London.

In his early youth, he was brought from his native country to Stockholm, in Sweden, where he had the benefit of a liberal education, was baptized, and studied the theory and practice of music. From thence he came to England, and now resides in London. His ingenuity in the art he professes, his affability in conversation, sweetness of temper, and above all, his unfeigned piety, has created him many friends, but not more than his merit entitles him to.



A New Universal History of the Religious Rites, Ceremonies, and Customs of the Whole World, s. 437
William Hurd, 1799


Harmillista ettei taiteilijan nimeä ole mainittu, riittäisi tuossakin tutkittavaa taidehistorioitsijoille. Hauska esimerkki ihmisten liikkuvuudesta kaikkina aikoina.



Samoihin aikoihin, vuonna 1794, saamelainen muinaisusko oli esillä Lontoossa myös Henry Fuselin maalauksessa The Night-Hag Visiting Lapland Witches (myös Lapland Orgies), joka tosin kuvaa paremminkin ajan englantilaisia noituuskäsityksiä. Taulu pohjautuu seuraaviin John Miltonin Paradise Lostin säkeisiin:

Nor uglier follow the Night-Hag, when call'd
In secret, riding through the Air she comes
Lur'd with the smell of infant blood, to dance
With Lapland Witches, while the labouring Moon
Eclipses at thir charms…

torstai 28. tammikuuta 2010

Lin Jutangin ajatuksia taiteesta ja koulutuksesta

Eilen joutona hetkenä tuli lueskeltua jälleen Lin Jutangin kirjaa Maallinen onni. Tällä kertaa valikoiduin puolisatunnaisesti lukemaan kirjan opiskelua ja taidetta käsitteleviä lukuja. Erityisesti kirjoitus kritisoi mekaanista ja laitostunutta koulutusjärjestelmää. Kirjoitus on 30-luvulta, mutta sittemmin sama kehitys on vain voimistunut.







On yleisesti tunnettua, että nykyinen kasvatus ja koulujärjestelmämme yleensä panee pääpainon tietämiselle unohtaen arvostelukyvyn kehittämisen. Tietojen päähänpänttäämistä pidetään itsetarkoituksena, ikään kuin suuri tietomäärä tekisi yksinään sivistyneen ihmisen. Mutta miksi ajatteleminen on kouluissamme syrjäytetyssä asemassa? Miksi kasvatusjärjestelmämme on tukahduttanut todellisen tiedonhalun ja muuttanut sen mekaaniseksi, luokitelluksi, passiiviseksi tietojen päähän pänttäämiseksi? Miksi pidämme tietämistä arvokkaampana kuin ajattelemista?

---

Syy on selvä. Olemme päätyneet tähän, koska me kasvatamme ihmisiä massoittain, tehdasmaisesti. Kaikki, mitä tapahtuu tehtaassa, tapahtuu kuolleen, mekaanisen järjestelmän mukaisesti. Puolustaakseen mainettaan ja standardoidakseen tuotteensa koulutehtaan täytyy varustaa ne todistuksilla. Todistuksien kirjoittaminen vaatii tuotteiden luokittelua, luokittelu arvosanoja ja arvosanojen määrääminen kuulusteluja, kirjoituksia ja tutkintoja. Koko juttu muodostaa loogillisen ketjun, jota ei voida katkaista. Mutta mekaanisten kokeiden ja tutkintojärjestelmän seuraukset ovat vakavampia kuin osaamme kuvitellakkaan. Siitä on välittömänä seurauksena muistin kehittäminen maun ja arvostelukyvyn kustannuksella.

---

Tiedonhalun tyydyttäminen on loppujen lopuksi kuin löytöretki tutkimattomaan maahan tai "sielun seikkailu", kuten Anatole France on sanonut. Ja on suuri ilo eikä suinkaan kidutus, jos kykenemme säilyttämään löytöretkeilijän avoimen, uteliaan ja seikkailunhaluisen mielen. Tarkoin määritellyn, yhdenmukaisen ja passiivisen tietojen ulkoluvun asemasta meidän on kehitettävä positiivista, yksilöllistä tiedonhalua.


Samaa itselähtöisen ja yksilöllisen opiskelun ajatusta Lin kannattaa myös taiteissa:

Taide on luomista ja lepoa. Näistä kahdesta puolesta on mielestäni jälkimmäinen, lepo eli inhimillisen hengen puhdas leikki, tärkeämpi. Niin paljon kuin kunnioitankin kaikkia luovan taiteen kuolemattomia tuotteita, maalauksia, rakennuksia, kirjallisuutta, olen sitä mieltä, että todellinen taiteen henki voi yleistyä ja muodostua yhteiskuntamme olennaiseksi osaksi vain siten, että mahdollisimman monet ihmiset harrastavat taiteita joutoaikanaan ilman mitään kuolemattomuuden kuvitelmia.

---

Ylipäänsä minä ihailen minkä hyvänsä alan harrastelijoita, harrastelijafilosofeja, harrastelijarunoilijoita, harrastelijavalokuvaajia, harrastelijataikureita, harrastelija-arkkitehtejä, jotka rakentavat itse talonsa, harrastelijamuusikkoja, harrastelijakasvitieteilijöitä ja harrastelijalentäjiä. Minulle tuottaa yhtä suurta nautintoa kuunnella ystäväni soittavan puutteellisella tekniikalla yksinkertaista sonaattia kuin jonkun mestarin konsertin kuunteleminen. Ja jokainen nauttii enemmän tuttavansa kotona esittämistä taikatempuista kuin ammattitaikurin lavaesityksistä, ja kaikki vanhemmat nauttivat enemmän lastensa teatterinäytännöistä kuin parhaastakaan Shakespearen esityksestä.

Harrastelijan esitykset syntyvät tahattomasti, ja tahattomuus on todellisen taiteen edellytys. Tämä on syynä siihen, että pidän niin tärkeänä, että Kiinassa maalaustaide on jokaisen sivistyneen ihmisen ajanvietettä eikä vain ammattitaiteilijoiden työtä. Ainoastaan säilyttämällä leikin luonteen taide voi välttyä kaupallistumasta.







Lin Jutang: Maallinen onni, 1949. Suomentanut Sakari Saarikivi

Ja nykyisin Kiinassa maalaustaide valmistetaan satojen maalaajien työhalleissa tuntipalkalla.

Tekniikan ja talouden kehitys on voimistanut myös tätä kehitystä. Aika harvoin näkee ketään harjoittavan mitään kulttuuria vain omaksi ilokseen, vaan lähinnä kuluttavan harvojen asiantuntijoiden suoritusten teknisiä tallenteita.

Tekisi mieli lukea Linin kääntämää klassisten kiinalaisten tekstien kokoelmaa Ymmärtämisen taito, mutta kirja on valitettavasti omilla teillään.

tiistai 26. tammikuuta 2010

Firenzen museon pienesineitä ja koruja



Firenzen arkeologisessa museossa herätti huomiota museokaupassa myytävien esinejäljennösten korkea laatu. Aikaisemmin onkin aina tympäännyttänyt museokauppojen muovi- ja kipsipainotteinen rihkamatarjonta. Firenzessä antiikin ajan pronssisten pienesineiden, sormusten ja riipusten kopiot olivat myös valmistettu pronssista ja patinoitu laadukkaasti. Esineiden oikea, raskas paino ja aidon materiaalin tuntuma olivat miellyttäviä.

Aihevalinnat tosin olisivat voineet olla monipuolisemmat, ja pienpatsaiden mittakaava oli jätetty hyvin pieneksi. Tällä oli kai pyritty mahdollistamaan tuo halpa 20-30 euron hinta.

Tuli myös mieleen kuinkakohan monet netissä myytävät roomalaiset sormukset ovat näiden museokauppojen valmistamia. Olenkin ihmetellyt näiden suurta tarjontaa.

Museossa myytiin myös vanhoissa maalauksissa esiintyvistä koruista tehtyjä jäljennöksiä. Hauska ajatus, ja korujen esillepanossa oli huomioitu ottaa esille myös alkuperäisen maalauksen kuva. Eivät tosin toki olleet jalometallia.

lauantai 16. tammikuuta 2010

Riian kuulumiset



Tulimme toissapäivänä bussilla tänne Riikaan. Matka kesti nelisen tuntia ja maksoi noin 15 euroa.

Sinänsä en ole hirveän innostunut Riikasta, ja vuodenaika on vierailuun huonoin mahdollinen. Kaupunki on kuitenkin halpa ja kätevän lähellä, ja täältä on paljon edullisia jatkolentoja. Edellisestä käynnistä on myös jo kulunut aikaa, ja Latviaan iskenyt ehkä Euroopan pahin lama luo sille omaa eksotiikkaa. Harmi vain etteivät ehtineet devalvoida latiaan ajoissa.

Vierailukohteista täällä kiinnostavat lähinnä rautatie- ja bussiasemien lähellä oleva entisiin lentokonehalleihin pystytetty torialue, josta löytyy hieman myös antiikkia. Pääosin tosin sianlihaa ja neuvostokansalaisia. Mukava kohde silti, ja hyvin vilkas etenkin näin lauantaisin.

Olisi tehnyt mieli ostaa eriskummallinen pahkasta kaiverrettu puujumalan pää, mutta valitettavasti mukaan sattui väärä pankkikortti ja en saa nostettua käteistä. Noh ehkäpä sitten ensi käynnillä. Onneksi näiden antiikkikauppojen varaston kiertonopeus ei ole suuri, edellisessäkin liikkeessä näytti olevan paljolti samat esineet kuin 2 vuotta aikaisemmin.



Museoista tahdoin käydä lähinnä Taidekäsityö ja design-museossa, joka sisältää runsaasti myös kansantaidetta. Löytyipä pari ryijyäkin, tosin melko tavanomaista. Latvian taidemuseossa kiinnostivat parit kirjoja kuvittavat kansallisromanttiset grafiikkasarjat vuosisadan alusta.

Viihtyisin kohde löytyisi läheisestä Jurmalan merenrantakaupungista, mutta valitettavasti vain kesäaikaan. Kaupunki koostuu pääosin vanhoista puuhuviloista ja pitkistä hiekkarannoista, ja on muutoinkin luonteeltaan sopivan lomaisa.

Miniläppäri on osoittanut kätevyytensä. Laite on hyvänkokoinen ja langattomia verkkoja on ainakin täällä Riikassa löytynyt helposti. Myös 6 tunnin akunkesto on yltäkylläinen. Olisi pitänyt hankkia tämä jo aikoja sitten.

Kameran johto jäi kotiin, joten kirjoituksiin päivittyy kuvitusta vasta myöhemmin. Pitääp käydä ostamassa uusi.

Illalla on Ryanairin lento Milanoon, tai oikeammin lähikaupunkiin Bergamoon. Italian reitiksi päätyi Bergamo, Milano, Genova, Cinque Terre, Pisa, Firenze, Bologna, Milano ja Helsinki. Paluulento on 27. päivä.

Toivottavasti noista Välimeren rantakaupungeista löytyy myös hieman lämpöä. Täällä Riikassa on -15 astetta pakkasta, ja kotiin jättämäni talvitakki olisi tarpeen. Hotellissa olemme ainoat yöpyjät koko kerroksessa, ja lämmitys on otettu pois päältä.

tiistai 22. joulukuuta 2009

John Bauerin tonttuja ja peikkoja

John Bauer (1882-1918) on ruotsalainen taiteilija, joka on parhaiten tunnettu vuodesta 1907 alkaen julkaistuun satukirjasarjaan Bland tomtar och troll, Tonttujen ja peikkojen parissa, tekemistään kuvituksista. Mielestäni teoksissa on miellyttävän maanläheinen tyyli ja värimaailma.



















Kiitokset kuvista kuuluvat Project Runebergille, josta löytyy paljon muutakin mielenkiintoista.

lauantai 7. marraskuuta 2009

Tutustuminen Viron suurimpiin käsityömessuihin

Martinpäivän messujen päätapahtuma, Käsitöiden yö, järjestettiin täällä Tallinnassa eilen perjantaina ja oli kiinnostavaa päästä tutustumaan tapahtumaan näin ensi kertaa.





Oli mukavaa nähdä kuinka laajaa käsityötaitojen harrastus on täällä Virossa, ja esillelaittajien määrä täytti mukavasti Tallinnan suurimman areenan, Saku Suurhallin.

Jälleen sain havaita kuinka usein etsiessä jotakin tiettyä asiaa ei menestys ole yhtä suuri kuin ennalta-arvaamattomat löydöt. Oli yllättävää havaita ettei tapahtumaan osallistunut ainuttakaan kirjansitojaa, joten sen suhteen tutkimuksia pitää jatkaa muilla keinoin.

Seuraavassa muutama poiminta eniten mielenkiintoani herättäneistä tuotteista:



Ensimmäisenä huomasin suurikokoiset kahdesta päällekkäisestä huopakankaasta valmistetut koristematot, joiden kuva-aineisto oli haettu vanhoista pohjoismaalaisista kalliopiirroksista ja -maalauksista, ei tosin sellaisenaan ja piirrosten sijaintipaikkoja ei mainittu. Erinomainen oivallus kuitenkin.

Hinnat näillä suurempikokoisilla kankailla olivat 120-180 euron haarukassa.

Toinen kiinnostava tuote olivat nahkaiset patalakit Pidän lakkien muinaisesta mallista ja ne ovat valmistetut hyvälaatuisista materiaaleista, hirvennahasta ja kupariniiteistä. Itse työnjälki on myös hyvin korkealaatuista.



Hinnoittelu oli edullista 20 euron luokkaa, ja hattuja näkyikin useiden messuvieraiden päissä, mukaanlukien allekirjoittaneen. ^_^

Kirjaostoksena mukaani tarttui näyttelyjulkaisu Viron talonpoikaisesineistössä käytetyistä koriste- ja taikamerkeistä. Kirjaan otettu esinevalikoima herättää mielenkiintoa, varsinkin kun se:

"...above all focusing on articles where the original name of the pattern has been preserved or its significance is certain on the basis of reliable source material."

Yleensähän tieto näiden symbolien alkuperäisestä merkityksestä on hävinnyt. Pitääpä tutkia Google Kääntäjän avulla mitä asiasta paljastuu. Kiinnostaa etenkin onko symboleilla samat merkitykset kuin Suomessa. Ainakin muotokieli on hyvin samanlaista.

Vaike Reemann: Kiri. Muster. Ornament.





Karbid ja küübid: kiri, muster, ornament - Eesti Rahva Muuseum

Lisäksi tuli ostettua mehiläisvahakynttilöitä ja makkaraa.

Säästä sanottakoon vain että lunta satoi aamusta iltaan ja vanha kaupunki komistui entisestään. Ensilumi oikeastaan. Harmi ettei ollut aikaa ottaa enempää valokuvia.