perjantai 4. helmikuuta 2011

Granada ja Alhambra



Pari edellistä päivää on kulunut Granadassa, joka osoittautui todella viihtyisäksi paikaksi. Kaupunki on sopivan pieni ja vanha kuten kuuluukin. Vanhasta arabivallanaikaisesta kaupunginosasta (Albayzin) on hyvät näkymät vuorille ja alas kaupunkiin.

Tällä reissulla eniten kiinnostava kohde oli Alhambran linnoitus ja palatsi. Granada oli viimeinen muslimien hallitsema kaupunki Espanjassa ja linnoitus antautui taistelutta. Valloituksen jälkeen Espanjan kuningaspari Ferdinand ja Isabella asettuivat asumaan palatsiin, ja se onkin säilynyt todella hyvässä kunnossa.






Kaiverrustyön määrä palatsissa on huikea ja suurelta osin todella hyvin säilynyt. Harmi ettei alkuperäisestä sisustuksesta ole enää juuri tietoa, olisi kiinnostava nähdä huone tai kaksi rekonstruoituina.

Palatsin puutarhat ovat myös valtavat. Valitettavasti osa puutarhojen kekseliäistä kastelujärjestelmistä ei ole enää käytössä.





Ylhäältä linnoitukselta löytyi myös pieni antiikkiliike, jossa erikoisuutena oli suuri valikoima vanhoja takorautaesineitä. Monet olivat todella taidokkaita, eikä hintatasokaan ollut paha. Tällaisista saa komeaa rekvisiittaa esim. kesämökille tai keskiaikamarkkinoille ja pitihän sitä pari ostoa tehdä.





Granadassa on myös erikoinen läheisen Sacramonten vuoren luoliin rakennettu kyläalue, josta pitääkin tehdä oma kirjoituksensa.

Tämä päivä on kulunut Cordobassa, joka sijoittuu kiinnostavuudeltaan jonnekkin Malagan ja Granadan välimaastoon. Kaupunki on sopivan kokoinen ja suuri katedraali-moskeija komeaa nähtävää, tuosta lisää myöhemmin. Aamulla lähtee bussi Sevillaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti