sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Ennakkotieto tulevasta kirjasta: Yö vain ylläni lepäsi

Seisoin suuren metsän luona,

tarinoiden lähtehellä.

Päivä painui kannen taakse,

yö nyt ylläni lepäsi.


Katsoin halki kangasmaiden,

varjot varjoja pakeni.

Kuulin kutsun karsikosta,

kylmä istui poskillani.


Astuin ensi-askeleeni

polulle jota ei ollut.

Ei kuu tuonne asti päässyt,

yö vain metsässä lepäsi.


Hiljaa kaikki ympärillä,

hiljaisuus vain ääntä kuiski.

En tunne pimeydeltä

kaikkia mun seurassani.


Kosken aivan sattumalta

karsikon jykevää puuta,

josta vainajan voi nähdä

pitämällä silmät kiinni.


Tunnen sen miten on läsnä,

hän joka Manalle mennyt

on vuosisatoja sitten,

hän puhuu tämän puun myötä.


Näen vain varjoja edessä,

en edes erota puita

joiden vanhat ilmeet voisin

lukea elon ajoiksi.


Seison suuren metsän luona,

ylläni puut kaareutuvat

aivan kuin katoksi päälle

itseni ja päälle metsän.


Olen astunut jo kauan,

nyt kutsua jälleen kuulen.

Tunnen nousevan eteeni

menneiden isien haudan.


Näen edessäni eläjän

joka näillä mailla kulki.

Tunnen sen väen veressä

ja sen voiman syömmessäni.


Hiljaa on pimeys täällä,

se istuu kivillä, maassa

ja puiden oksilla niin, että

kuulen kiertävän vereni.


Valtava on hiidenkiuas

jonka alla on tie tuonne

kauas Tuonelan tuville,

sukuni elinsijoille.


Tunnen liikkeen vierelläni,

välillä molemmin puolin.

Tunnen kuinka tuo pimeys

vie ajan pois silmistäni.


Tässä hetkessä vain seison

vierelläni vainajia,

jotka ovat minun sukuni

ja väkeni voiman mahti.


Seison suuren metsän luona,

tarinoiden lähtehellä.

Pimeään jo silmät tottui,

yö vain ylläni lepäsi.



Olemme viime aikoina valmistelleet Tuomas Keskimäen kanssa kirjaa Yö vain ylläni lepäsi hänen runoistaan. Tuomaksen runoissa oli alusta asti kiehtovaa niiden voimakas teemojen ja tunnelmien ammentaminen muinaisuudesta ja luontomystiikasta, joiden ilmaisemiseen hänen käyttämänsä kalevalamitta sopii erinomaisesti.

Tuomas Keskimäki (s. 1984) on porilainen runoilija, Kalevalaisen Runokielen Seuran varapuheenjohtaja, sekä musisoija. Esikoiskirja "Tarinoita metsän takaa" julkaistiin vuoden 2007 syksyllä, taiteilijanimellä Lesko Järnefelt. Sen jälkeen pääasiallinen runokieli on ollut kalevalamittaista. Hän laulaa orkesterissa nimeltä Taivaannaula, jossa sanoituksina toimii kalevalamittaiset runot.

Tuomaksen runoja löytyy Kalevalaisen Runokielen Seuran sivuilta ja laulettuina Taivaannaula-yhtyeen sivustoilta.

Kirja ilmestyy toukokuussa, jolloin käsittelen sitä myös täällä kattavammin. Olimme onnekkaita saadessamme kirjaan Jenni Nisulan kuvitusta, jonka työtä myös ylläoleva kansikuva on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti