tiistai 8. joulukuuta 2009

Viikinkien mytologia, maailmankuva ja uskonto. Radiokuunnelmia

Kolmas kiinnostava Viikinkien aika -sarjan kuunnelma käsittelee viikinkien maailmankuvaa ja uskontoa.

Kohdassa 4:47 kerrotaan Messeniuksen Kajaanin linnan vankeudessa kirjoittamasta historiateoksesta:


Suomen viides kuningas oli Fryygiaan saakka, nykyiseen Turkkiin, vaeltanut Odin, joka sitten joutui pakenemaan Pompeius Suuren hyökkäystä noin vuonna 60 eaa. kun välimerta siistittiin merirosvoista. Kun Odin oli ehtinyt takaisin pohjolaan saakka, hän mm. valloitti Suomen noin 24 eaa. ja kohosi sen kuninkaaksi, siis viidenneksi kuninkaaksi. Odin oli siis Augustinuksen aikalainen.

Kohdasta 19:23 löytyy komea kerronta Ragnarökistä, skandinaavimytologian maailmanlopusta, jossa "Fenrir-susi pääsee irti, suden pojat nielevät auringon ja kuun. Loki pääsee kahleistaan, ja jättiläiset saapuvat taas suurena rintamana. Odinin Valhallan hallin kaikki 540 ovea aukeavat, ja Odinin soturit ratsastavat kohtaamaan vihollisen hyökkäystä."

Lähteiltään kuunnelma valitettavasti pohjaa lähes pelkästään Eddan jumalrunoihin ja keskittyy viikinkien mytologiaan. Olisi kiinnostavaa tutkia tietoja skandinaavisen muinaisuskon merkkeistä varhaisissa kansanuskon ylöspanoissa.

Kuunnelman löydät MP3-formaatissa osoitteesta: http://yle.fi/progressive/mp3/elavaarkisto/ea/07487_5_viikinkien_aika.mp3

"Maailmankuva ja uskonto -jaksossa kerrotaan viikinkien aikaisista jumalista ja skandinaavisen mytologian mukaisesta maailmansynnystä."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti