Andalusian luonnonpuistoja kiertämässä

Talven matkustelut ovat jatkuneet ja suuntautuneet tällä kertaa Gibraltarin salmelle. Menolento oli Tangieriin Marokkoon, josta oli ensin suunnitelmissa lähteä etelään. Kerjäläisten määrä ja telttailun hankaluus saivat kuitenkin vastarannalla siintävän Espanjan näyttämään houkuttelevammalta vaihtoehdolta.

Tämä oli ensimmäinen Euroopan reissu, jossa nukuin lähes puolet öistä teltassa ja luolassa, mikä osoittautui todella hyväksi löydöksi. Herääminen luonnon keskeltä antaa koko päivään heti erilaisen perspektiivin.

Del Estrechon luonnonpuisto ja Gibraltar

Ensimmäisenä oli vuorossa Del Estrechon luonnonpuisto, joka kattaa Tarifan ja Algecirasin välisen rannikkon. Puiston länsiosat ovat melko karuja, mutta itäisemmät laaksot vihertävät.

Alueella on paljon raunioita, vanhoja sotilasrakennuksia ja vapaana laiduntavia lehmiä.

Koko ajan meren takana häämöttävä Afrikka muistuttaa alueen asemasta valtaväylänä kymmenien tuhansien vuosien ajan. Salmi on kapeimmillaan vain 14 kilometriä leveä, minkä saa ylitettyä heiveröisemmälläkin lautalla. Ei ihme että alueen luolat pursuavat luolamaalauksia ja kivikautisia löytöjä. Eräs viimeisimmistä neandertalinihmisen asuinpaikoista on myös löydetty Gibraltarilta.

Ensimmäinen silmäys Gibraltarille huvitti; "the rock" näyttää niin gibraltarmaiselta kuin mahdollista.

Niemi on umpibrittiläinen puntia ja puhelinkoppeja myöten. Linnoituslaitteiden outo vähyys selittyy kiivetessä vuorelle: vuoren sisään on porattu kymmeniä kilometrejä käytäviä.

Granada ja Sierra Nevadan vuoret

Espanjan kaupungeista olen pitänyt eniten Granadasta, joten sinne piti päästä tälläkin reissulla. Kaksi aikaisempaa reissua vuodelta 2011:

Granada ja Alhambra

Vaeltamassa Sierra Nevadan vuorilla

Tällä kertaa otin bussin Beas de Granadan kylään n. 20km päässä vuorilla ja vaelsin takaisin kaupunkiin yöpyen yhden yön matkalla.

Ylempänä reitillä varjokohdissa oli yhä lunta. Granada sijaitsee rannikkoa korkeammalla, ja yöllä oli ehkä 5 astetta pakkasta, mutta onneksi olin hankkinut uuden makuupussin.

Aavikkopalo oli tuhonnut neliökilometreittäin maastoa.

Palavaa pensasta ei näkynyt, mutta auringon porotuksessa kostea muurahaisten peittämä kivi kylläkin. Ulottuuko lähde lähelle maanpintaa? Selittämätöntä oli myös kuinka olin päättänyt leiriytyä juuri tälle paikalle ennen kuin huomasin kiven.

Vuorilla liikkui myös ulvova musta koira, jonka näin uudelleen illalla, joka oli seurannut huomaamatta kymmenisen kilometriä.

Sitä ei voi alittaa, sitä ei voi ylittää, täytyy mennä lävitse. Paitsi että luola jatkui, valoa ei ollut ja maanalainen vesijohtojärjestelmä kohisi edessä päin. Kiertämään joutui.

Alhambran läheisessä maastossa oli muutoinkin paljon arabien aikaisia luolastoja.

Kulttuurikerrostumia viideltä vuosisadalta: arabialaisia seinäkaiverruksia, espanjalaista takorautaa ja amerikkalaista limonaadia. Alhambran alueen antiikkiliikkeessä oli yhä runsaasti kansanomaisia taontaesineitä.

Almeria ja Cabo de Gatan luonnonpuisto

Granadassa vietetyn yön jälkeen matka jatkui Andalusian rannikon itäiseen kärkeen Cabo de Gatan luonnonpuistoon. Matkalla yövyin Almeriassa, ja kun sopivaa hostellia ei löytynyt pystytin teltan kaupungin viereiselle mäelle. Ero luontoon oli suuri ja aamuöiset askeleet lähistöllä häiritsivät.

Naapureitakin löytyi: viereinen luola oli oikein kalustettu.

Monet Clint Eastwoodin tähdittämät spagettiwesternit on kuvattu Cabo de Gatassa, ja alue onkin täysin kuin klassisista Amerikan keskilännen mielikuvista. Maasto on vielä Granadaa karumpaa, ja luokitellaan ihan virallisestikin aavikoksi.

Täälläkin raunioita riitti. Pohjoisempaa olisi löytynyt autioitunut kaivoskaupunkikin (ja jonkinlainen tieverkoista irrallaan oleva hippiranta), mutta paluulento häämötti jo.

1500-luvun vartiotorni suorittamassa yhä uskollisena velvollisuuksiaan.

Nyt päästiin asiaan, ylhäällä tulivuoren kyljessä häämötti luolien rypäs.

Asialla ei ollut tehtävissä kuin yksi asia: leiri pystyyn merinäköalalliseen apartamentoon. Yöllä maan sisässä sai herätä todella kummissa mielentiloissa kun Välimeri pauhasi pari sataa metriä alempana ja kuutamo loimotti.

Välilasku tulvivaan Pariisiin.

Suomeen palatessa talven hiljaisuus tuntui jälleen entistä hartaammalta, ja teki mieli käydä Hvitträskissä ja Halosenniemessä aistimassa kalevalaisia tunnelmia. 

Ylihuomenna on taas tiputus toisenlaiseen maailmaan kun on lento New Yorkiin. Appalakeilla kiinnostaisi käydä myös, mutta 8 päivän reissu taitaa olla siihen liian lyhyt.

Pyhiinvaellus - Matkalla Intiassa ja Nepalissa

Pyhiinvaellus on Aki Cederbergin syvällinen, humoristinen ja henkilökohtainen kertomus kaukokaipuusta, pyhiinvaelluksesta ja sukelluksesta esoteerisen perinteen maailmaan.

Intiassa ja Nepalissa kokemiensa viskinhuuruisten seikkailujen jälkeen Cederberg päätyy magian ja perinteisen joogan alkulähteille, pelättyjen "pyhien hullujen" eli naga-babojen maailmaan. Hän raottaa verhoja tähän länsimaalaisilta useimmiten suljettuun, muinaiseen perinteeseen ja tarkastelee analogian keinoin suhdettaan omaan maahansa, perinteisiinsä ja itseensä. Lopulta hän vastaanottaa initiaation ja osallistuu Kumbh Melaan, maailmaan vanhimpaan ja suurimpaan uskonnolliseen juhlaan. Todellisuus on usein tarua ihmeellisempi, ja pian Cederberg huomaa itse muuttuneensa osaksi suurta tarinan virtaa. Se on tarina vastoinkäymisten sävyttämästä sankarin tehtävästä, joka pohjimmiltaan on jokaisen ihmisen suuri matka.

Tämä alkuvuosi on itselleni matkustelun aikaa. Muutama päivä sitten palasin Espanjasta, jonka luonnonpuistoista on luvassa juttua lähipäivinä. Parin viikon päästä on lento New Yorkiin, ja huhtikuussa Englantiin, Espanjaan ja Portugaliin.

Matkantekemisen himo tuntuu myös kirjatöissä kun Pyhiinvaellus saapuu ensi viikolla painosta. Kirja perustuu Akin vuosina 2005-2010 tekemiin Intian ja Nepalin matkoihin, mutta ennen kaikkea matka suuntautuu muinaisuudesta säilyneisiin mystillisiin traditioihin ja vaihtoehtoiseen todellisuuskäsitykseen.

Kirjanjulkaisu herätti halun kaivaa läpi vanhoja matkakirjoja ja etsimään joukosta teoksia joiden keskiössä on turismin sijaan henkinen matkanteko. Jatkoa seuraa.

Aki kertoo matkoistaan Radio Wyrdin ensimmäisessä lähetyksessä:

http://radiowyrd.podomatic.com/entry/2012-08-20T13_03_13-07_00

Syväluotaava ja kiinnostava katsaus kirjaan ilmestyi heti Matti Rautaniemen blogissa:

http://mattirautaniemi.com/2013/02/26/osaksi-suurta-kertomusta-aki-cederbergin-pyhiinvaellus/

Aki oli tänäaamuna ruotsinkielisessä aamu-TV:ssä, jonka juttu löytyy Yle Areenalta. Haastattelu alkaa kohdasta 1:00:00.

http://areena.yle.fi/tv/1811049

Kirja on ennakkotilattavissa Salakirjojen sivuilta:

http://www.salakirjat.net/pyhiinvaellus.html

Emei - Buddhalaisten pyhä vuori

Parin kaupungissa vietetyn päivän jälkeen matka jatkui Emeille, joka sijaitsee vajaan kolmen tunnin bussimatkan päästä Chengdusta.

Ensimmäiset buddhalaiset luostarit on perustettu vuorelle ajanlaskun alussa, ja tämän jälkeen vuori on ollut yhtäjaksoisesti merkittävä hengellinen keskus. 1300-luvulla vuorella toimi yli sata luostaria ja temppeliä, joissa asui useita tuhansia munkkeja.

Nykyisin Kiinan keskiluokka suuntaa vuorelle yhä suurempina määrinä. 2011 kävijöitä oli yli 2,5 miljoonaa (yli kaksinkertaisesti sen mitä vain 3 vuotta aikaisemmin) eikä paikallisittain hurja 18 euron pääsymaksukaan näytä olevan ongelma. Nyt keskitalvella ruuhkasta ei onneksi ollut haittaa, mutta kesällä meno kuuluu olevan vuoren juurella ja huipulla kaaottinen useiden tuntien jonotusaikoineen. Alue on kyllä laajakin (154km2), joten syrjäisimmiltä reiteiltä löytynee omaa rauhaa tällöinkin.

Täällä päätin poikkeuksellisesti ottaa bussin ylös vuorelle ja sitten vaeltaa vuoren takaisin alas. Ajo kestää pari tuntia.

Reippaan kokoisia kääpiä pysähdyspaikalla puolivälissä bussimatkaa huipulle. Punainen keskellä on reishi.

Ylhäällä 2500 metrissä näkyvyys oli nollassa, joten en lähtenyt huipulle jonottamaan vaan suuntasin kohti pari sataa metriä alempana ja 7,5km päässä olevaa Xixianchi-luostaria.

Metsässä kulkiessa havahduin täydelliseen hiljaisuuteen, joka tuntui tavanomaista oudommalta Kiinan kaupunkien huutamisen ja liikennekaaoksen jälkeen. Koko matkan aikana vastaankaan ei tullut kuin kaksi ihmistä.

Kadonnut: ikä 73v, pituus 140cm.

Polkua reunustivat 500-vuotiaat puut. Abies fabri on endeeminen laji eikä sitä tavata muualla kuin Emeillä ja viereisellä Gongga-vuorella. Emeillä kasvaa yli 200 kasvilajia joita ei tavata missään muualla.

Matkatelevisio kiinalaiseen tapaan.

Viimein talvista hiljaiseloa viettävä luostari häämötti pilven sisästä. Juuri ketään ei ollut paikalla, ja majoituskin delegoitiin läheiseen guesthouseen.

Apinahyökkäys! Vastaantulijat varoittivat 20-30 apinan vaanivan luostarin portilla. Eivät kuitenkaan lähteneet perään kun käveli ripeästi ohi. Vastaan tuli iso uros joka paljasti hampaat kun osoitin kepillä, mutta jatkoi matkaa seuraavana tulevan kiinalaispariskunnan luokse. Mies käänsi selän ja apina oli heti repussa kiinni. Eväät päätyivät parempiin suihin.

Kahden huoneen guesthouse yössä. Ilta kului hiiliastian äärellä ja yö oli taas kylmä.

Avatessani aamulla oven maailma oli kokenut muodonmuutoksen. Pilvet olivat hajaantuneet ja viimein näki missä sitä oikeastaan oltiin.

Xixianchi-luostari. Taustalla alempi vuorenharjanne, jonne matka jatkui.

Aurinkokin jaksoi paistaa parin tunnin ajan ja näkymät olivat komeat.

Näkymä alemmalta vuorenharjalta, keskellä ylhäällä luostari.

Alueen temppeleistä ja luostareista saa yksinkertaista ja hyvää kasvisruokaa.

Nehän on seitakiviä!

Alueen liukkaudesta varoiteltiin paljon ja kaikkialla kaupitellaan rautoja kenkiin, mutta matkalla ei ollut mitään Suomen talvesta poikkeavaa.

Saapuessa lumirajan alapuolelle maailma näytti jälleen hyvin erilaiselta.

Viralliselta reitiltä erkaneva polku houkutteli syrjäytymään.

Polku johti vaakasuorassa sisentymän katossa olevan luolan suulle. Edustalla oli satoja maatuvia rukouslippuja. Olisi hauska tietää luolan tarina.

Saapuminen alas suurimmalle Wannian-luostarille. Tässäkin ollaan vielä kilometrin korkeudessa, mutta köysihissi saapuu paikalle.

Emeistä on kirjoitettu paras vastaantullut englanninkielinen Kiinan vuorta käsittelevä teos Stairway to Heaven: A Journey to the Summit of Mount Emei, jonka valitettavasti löysin vasta pari päivää ennen matkaa enkä katkerasti surren ehtinyt enää tilaamaan. Onneksi osan kirjasta sai luettua Googlen palvelusta.

Kirjasta ilmenee mielenkiintoinen Kiinan vuorten erityispiirre: tuhansien vuosien "käyttöhistoria" on synnyttänyt valtavan määrän kirjoituksia, ja pyhien vuorten ollessa kyseessä tavanomaisten matkakuvausten lisäksi löytyy syvällisempää aineistoa.

Li Po (701 – 762) - Nousen ylös Emei-vuorta:

Among the State of Shu's many transcendent mounts,
Mount Emei from afar is hard to equal.
Even if one climbs all around and tries to have a look,
How could he comprehend its unparalleled wonders?
Blue-black peaks unfold against the heavens;
Colored patterns emerge as if from a painting.
Rising lightly on the wind, I enjoy the purple auroras;
I have indeed discovered the secrets of damask purse.
Among the clouds, rose-gem flutes are sounded;
From atop boulders, jeweled zithers are played.
For a lifetime I've had this secret desire;
Happiness and joy are henceforth complete.
A misty countenance now seems to cover my face;
Dusty involvements are suddenly left behind.
If I chance upon the Master riding his goat,
Then hand in hand we'll soar past the bright sun.

James M. Hargett: "It is essential we remember that Li Bo's "Climbing Mount Emei" is not concerned with describing a physical ascent to the mountain's summit. Rather, it is written after a style of poetry in China known as "roving transcendents" and relates a visionary or spiritual ascent to the heightened state of mind. Mount Emei functions as the vehicle for this voyage because, as an transcendent mount, it is endowed with the power to make such a trip possible in the first place."

Täälläkin pitää ensi kerralla viipyä pidempi aika niin että mieli kerkeää asettumaan aloilleen.