Seuraavassa muutamia 1800-luvulla ylöskirjattuja uudenvuoden taikoja kirjasta Vainajainpalvelus muinaisilla suomalaisilla, 1898:
Uudenvuoden päivän viettoon liittyy suuri joukko kaikenlaisia ennustustaikoja, jotka vielä, vaikkapa lienevätkin myöhempisyntyisiä, ovat säilyttäneet selvän yhteyden henkienpalveluksen kanssa. Näihin kuuluu tinanvalaminen ja ennustus vedestä sekä onnen kuunteleminen tienhaaroissa. (s. 214)
---
Etelä-Häme: Tinan valaminen tapahtuu Uudenvuodenyönä ja Pääsiäisyönä, jolloin sulatetaan iso joukko tinaa ja kaadetaan sitten veteen, jossa syntyneistä monenmoisista tinamuodostuksista päätetään yhtä ja toista tulevaisuudesta. Jokaiselle perheenjäsenelle valetaan erittäin. Toisin paikoin katsotaan tinamöhkäleen varjoja. Kun näin kaikkien osalle on valettu, kaadetaan vesi keskiyön aikana maahan, jossa sen jälestä kuullaan eriskummaisia ääniä. (s. 214)
Halkeaako poltettu kivi kylmästä vedestä, vai toisinpäin? En muista, mutta tämä ainakin synnyttänee eriskummallisia ääniä.
Rautavaara: Uuttavuotta vasten valettiin tinaa ja ennustettiin siitä, mikä kuva tinasta sattui tulemaan. Jos tuli ruumiskirstu, niin sillä vuodella kuoli. Tinanvalu-vesi otetaan ja pannaan vasempaan paitansa hihaan, jotta se kastuu märäksi, ja sitte kädestä solautetaan pois se hiha tyhjäksi. Sitte ruvetaan maata paljaille oljille ja pannaan se märkä hiha päänsä alle, niin siinä näkee tulevan aviopuolisonsa.
Puolanka: Kun Uudenvuoden aatto-iltana on lakattu kuvia valamasta, niin pitää tytön ottaa se vesi, johon kuvia on valettu ja viedä se kolmen tien haaraan ja kaataa maahan. Mistä helyjen ääni kuuluu, sieltä sulhanen tulee.
Tinanvalaminen veteen ei ollut aivan välttämätön keino voidakseen saada henget ilmaisemaan sen avulla tulevia tapahtumia. Veteen, joka oikeastaan oli hengille tarjottu joko juomaksi tai pesuvedeksi, voitiin panna joku muukin esine uhriksi ja siten suosittaa henget antamaan tietoja tulevaisuudesta tai myöskin varjelemaan terveyttä.
Lapvesi: Kun Uudenvuoden aatto-iltana katsoo lasiin, jossa on vettä ja jonka pohjalla on semmoinen sormus, jolla on kerran vihitty, niin näkee siitä sormuksen sisästä, minkälaisen puolison saapi. (s. 215)
---
Myöskin voitiin käydä onnen-kuuntelussa tienhaarassa ilman mitään erityistä uhria toimittamatta.
Pielisjärvi: Uuttavuotta vasten mentiin tienhaaroihin ja kaivonkannelle kuuntelemaan onnea.
---
Ristejä käytettiin Uudenvuodenkin päivänä varjelemaan taloja vahingoista. Lemi: Uudenvuoden aamuna ennen ilmestyi liidulla tehtyjä ristimerkkejä (aurinkopyörä) oviin. (s. 216)
---
Ennustaminen tinanvalamisella on myöskin Virossa ollut hyvin yleinen Uudenvuoden viettoon kuuluva tapa. Uudenvuoden kääntyessä "valettiin onnea", s. o. lusikassa sulattu tina kaadettiin veteen. Jähmettyneen möhkäleen muodosta sitten ennustettiin. Jos se oli hyvin röykköinen, tuli sille, jonka nimelle tina valettiin, hyvä onni ja rikkaus; myöskin valetaan onnea karjalle ja sen menestymiselle. Vesi viedään pohjoiseenpäin aidanvarakkeen alle, pannaan vasen jalka päälle ja kuunnellaan ääntä, joka ehkä kuuluu, josta sitte taas ennustetaan. Lautain kolistaminen merkitsee kuolemaa, hevosen juokseminen, kavioiden töminä tai säkkipillin ääni morsiamia, sirpinhelinä huonoa ja sirpinkahina hyvää vuodentuloa; eläinten ammuminen niiden kuolemaa. Jos vettä kantaessaan kuulee jostakin päin koiran haukkuvan, niin sieltä tulevat kosijat. (s. 218-219)
---
Lappalaiset, kertoo Friis, uhraavat Uudenvuoden aamuna. Isäntä uhraa paikoin vaimoineen ja lapsineen kaivoon tai puroon, josta vettä ottavat, messinkisormuksen auringolle. Jos aurinko paistoi kirkkaasti sormukseen, merkitsi se menestystä, jos ei paistanut, huonoa onnea, joka oli estettävä uhraamalla Jabmek'ille, vainajalle. (s. 220)
Tinan valanta on ollut ennustuskeinona ennen myös syyskuussa kekrinä eli pyhäinpäivänä, jota tuolloin pidettiin uuden vuoden aloittavana päivänä. Myös mikonpäivänä eli mikkelinpäivänä on valettu joillain paikkakunnilla tinaa, mistä on olemassa seuraava kuvaus vuodelta 1873:
Ennustamista tinan valamisella käytettiin Mikkelinä muutamin paikoin aivan samalla tapaa kuin toisin paikoin Pyhäinmiesten aattoiltana. Längelmäki: Mikon päivänä toimitettiin "äijän valamista". Ketunleipä (oxalis) tuodaan Mikonpäiväksi ja pannaan astian pohjaan. Sen päälle valavat tinaa, ja sitä pitää oleman, vaikka mistä hyvänsä laitettaisi. Se sulatetaan rautakauhalla ja kutsutaan valamista äijän valamiseksi. Mitä kuvia tulee, sitä myöten tietää kuoloa j. n. e. Ympyräiset kirpaleet tietävät vaivaloisuutta.
Vainajainpalvelus muinaisilla suomalaisilla, s. 171-172
Kuvituksena tähän kirjoitukseen sopisi mainiosti Mauri Kunnaksen kirjan Koiramäen talvi tunnelmallinen kuva tinanvalamisesta, josta on säilynyt lapsuuden ajoilta tunnelmallisia muistoja. Harmi ettei ole kirjaa käsillä.
Tinan valu näyttää olevan keski-eurooppalaista alkuperää, mutta yllättäen se on säilynyt voimakkaimmin täällä pohjoisessa. Pitääpä tutkia perinteen alkujuuria ja kehitystä.
Tinan tulkinnassa käytettyjä merkityksiä löydät seuraavasta jutusta:
http://blog.kansanperinne.net/2010/12/uuden-vuoden-tinojen-tulkinta.html
Vainajainpalvelus muinaisilla suomalaisilla sisältää laajalti tietoja myös muista vanhoista suomalaisista juhlapäivistä ja niiden viettotavoista, joita tulen ottamaan esille tulevissa kirjoituksissa. Olen juuri toimittanut kirjapainoon kirjan aineiston, ja näköispainoksen pitäisi olla valmis marraskuun lopulla. Lisätietoja kirjasta ja tilausmahdollisuuden löydät Salakirjat-kustantamoni sivuilta.
vois olla jokunen kuvakin et sais jotain käsityst tinoista
VastaaPoista