Haaparuuhi eli haapio. Suomalais-ugrilaisten vanhin venetyyppi

Lennart Meri antaa haaparuuhesta kirjassaan Hopeanvalkea seuraavan kuvauksen:

"Suomalais-ugrilaisten kalastajaheimojen vanhin venetyyppi on haapio. Kasarinjoella Haapsalun lähellä käytettiin haapiota vielä tällä vuosisadalla, vepsäläisten kylissä sitä käytetään yhä edelleenkin. (s. 17)

---

Tällaisella herneenpalkomaisella veneellä soutaminen yhdellä melalla vaatii erityistä tasapainoaistia. Kun vuosia sitten yritin ensimmäistä kertaa soutaa haapiolla kauniin ja nopeavirtaisen Nyyna-joen yli, olin hetkessä joen pohjassa. (s. 18)

---

Puunrungosta koverrettu haapio osoittautui merellä kelvottomaksi. Mutta haapion sivuja saattoi varpelaiteilla kohottaa. Laudat ommeltiin nahkanyörillä tai muulla sopivalla materiaalilla haapioon. Amnjan kylässä käytti 79-vuotias ostjakki, veneentekijä Nikita Jernyhov ompeluun setrin ryöpättyjä juuria. Jotta lisäpartaat kiinnittyisivät varmemmin alukseen, asetettiin veneen sisään kaaret ja ommeltiin nekin parraslautoihin kiinni. Viimeksi mestari veisti kaarien ja sivulautojen väliin puukiilat, jotka jäykistivät rungon. Liukumisen lisäämiseksi oli kiilat voideltu kalanrasvalla, ostjakin kielessä voi.

Näin syntyi ommeltu vene, Itämeren muinaislaivan kaukainen edelläkävijä."

Kuvaus sisältää myös yksityiskohtaisen kuvauksen haaparuuhen valmistuksesta, mutta tätä havainnollistaa paremmin kirjoituksen lopussa oleva lyhytelokuva.

Aarno Karimo (1886-1952) - kirjankuvittaja, Akseli Gallen-Kallelan oppilas ja ehkä viimeinen suomalainen kansallisromanttinen taiteilija - on maalannut erinomaisen opetustaulun haaparuuhen tulikäsittelystä pystyasennossa, mutta en onnistunut löytämään tästä digitaalista versiota.

Haaparuuhen valmistuksesta on säilynyt ainutlaatuinen lyhytelokuva vuodelta 1936. Elokuvassa on myös mielenkiintoinen kuvaus haapion käytöstä vesiheinien keruussa, josta hyvin ilmenee veneen kevyen rakenteen edut suo- ja kosteikkoalueilla.

Haaparuuhen synty

asiantuntija E. Nikkilä
kuvaaja E. Mäkinen
1936/50
pituus 210m / 740



Tämän monin osin jo kadonneen kansanperinteemme taltioinnista saamme kiittää Kansatieteellisen Filmi Oy:n toimintaa vuosina 1936-1939, Suomen Elokuvasäätiötä joka aloitti aineiston pelastamistyön vuonna 1972, ja Suomen Kulttuurirahastoa joka on julkaissut videot digitaalisesti.