lauantai 7. huhtikuuta 2012

Tippsundissa Taivassalossa

Pari viime päivää kuluivat Pakanaverkon leirillä Tippsundissa Taivassalossa. Toisena päivänä kiersin ympäri lähimaastoa ja komeaa seutua oli.


Yön aikana maahan oli satanut ohut lumiharso, joka suli hämmästyttävän nopeasti ehkä vartissa kun aurinko tuli esiin.



Erikoisesti puolivälistä katkaistu totemistinen puu.



Leirialueen lähellä on laaja kallioalue josta on hyvät näkymät merelle.





Kalliolta laskeutuessa vastaan tuli aarrekätkö: muinainen romutunkio!




Kijafa - Danish Specialty - Imported. Tanskalaista kirsikka-sherryä, litran pullo ehkä 50-luvulta. Valitettavasti tyhjä.


Oikeanpuoleinen vanhemmanmallinen puukorkillinen pullo on myös Kijafaa. On tainnut olla suosittua tavaraa paikan entisten asukkaiden keskuudessa. Sen verran tyylikäs että lähti mukaan, tuohon pitää pullottaa simaa. Tai sitten hankin pullon samaa tavaraa ja siirrän sen tuohon pulloon. Parin viikon päästä olisikin juuri välilasku Kööpenhaminaan. Pohjalta löytyy tilkka, liekö alkuperäistä nektaria vai läpikostunutta vettä? Pitää maistaa joskus.


Porin Valun kaminanluukku.


Ei savua ilman tulta: tunkion läheisyydestä löytyi tietenkin sherrynjuojien muinaisen kesähuvilan perustuksia.



Alueen kasvusto tuntuikin jotenkin oudolta kunnes tajusin sen olevan villiintyneitä omenapuita ja pihapensaita. Talosta ei ole ollut vuosikymmeniin enää mitään jäljellä, mutta nämä yhä porskuttavat.




'



Kukkapenkkakin olisi kitkennän tarpeessa.


Näissä maisemissa kelpasi korkata päivän ensimmäinen olut.






Tänään on lento Berliiniin, ja sieltä edelleen keskiviikkona lento Amsterdamiin. Talvi taisikin sitten olla tässä, palatessani Suomeen on enää kaksi viikkoa vappuun ja todennäköisesti loputkin lumet lähteneet.

1 kommentti: